jb - ciao bella

25. luku

Vilkaisen ikkunasta ulos ja näen auringon porottavan täydeltä taivaalta. Vaihdan päälleni harmaa-mustat juoksuhousuni ja mustan treenitopin, jonka jälkeen täytän vesipullon ja laitan beatsit päähäni kytkettyäni puhelimeni niihin. Housuissa on pienet vetoketjulliset taskut, joihin saan pudotettua avaimeni ja puhelimeni. Venyttelen aulassa hiukan paikkojani, jonka jälkeen avaan oven ja lähden hölkkäämään rauhallisesti. Kun tunnen vartaloni lämmenneen hyvin, aloitan juoksun. On pitkä aika kun viimeksi olen käynyt juoksemassa, mutta se tuntuu silti mahtavalta. Ajatukseni eivät pyöri enää huolissa, vaan juoksussa ja hengittämisessä. Olen juossut jo tovin, joten käännyn oikealle ja lähden seuraavalta kadulta juoksemaan takaisin kotiin.

Kodin pihassa vilkaisen kelloa ja huomaan, että juoksin parikymmentä minuuttia, joka on hyvä aika ensimmäiseksi kerraksi pitkään aikaan.

Menen sisälle ja käyn pitkässä suihkussa. Kun tulen ulos, vilkaisen tietokonettani huultani purren. En ole koskenut siihen sitten perjantain, kun oli gaalailta. Tapahtuneesta on muutama päivä, vaikka se tuntuukin eiliseltä.

Otan ovelta postin ja avaan pari laskua. Vuokra pitäisi maksaa ja summa on aivan hirvittävä. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mun pitäisi muuttaa pienempään asuntoon. Tiedän, että voisin sopia vanhempieni kanssa maksavani vuokran vaikka osissa, mutten halua sen menevän niin. Siitä syystä otankin tietokoneeni pitkästä aikaa käteeni ja laitan sen pöydälle eteeni. Katselen yksiöitä ja kaksioita keskittyneesti, kun ovikelloni yhtäkkiä soi. Nousen pöydästä ja avaan oven.

"Moi!" Selena huudahtaa aivan liian pirteästi ja astelee sisään. Puren huuleni tervettä puolta ja kävelen naisen perässä keittiöön. Nainen on kumartunut tietokoneeni puoleen ja katsoo mua kulmat kurtussa.

"Muutatko sä?"

"Joo", mutisen. Istun pöydän ääreen ja Selena näyttää miettiväiseltä. Aihe jää kuitenkin siihen, kun toi alkaa selvittämään mulle kuinka kaikki olivat olleet eilen baarissa ja Tyga oli alkanut räyhäämään jonkun kanssa. Mua ei oikeastaan kiinnosta, joten keskityn koskettamaan ruokapöytäni naarmuja.

"Justinki oli siellä", Selena mutisee samassa. Kun en vastaa, nainen jatkaa: "Mä en nähnyt sen jätkän huulilla kertaakaan hymyä sen illan aikana." Nyökkään vain ja huokaisen perään. En tajua, minkä ihmeen takia Selena jauhaa Justinista, vaikka tietääkin meidän tilanteemme varsin hyvin.

Aihe jää sikseen, kun Selena vaihtaa taas toiseen.

"Sähän voit muuttaa mun luokse! Mulla on siellä tilaa vaikka muille jakaa ja siellä olisi joku pitämässä taloa pystyssä, kun olen pidemmän aikaa poissa!"

Hätkähdän ja nostan katseeni naiseen. Tuijotan tota kulmat kurtussa.

"No en todellakaan muuta, mä tarvin omaa rauhaa", mutisen.

"Oma rauha on viimeinen asia mitä sä tarvitset juuri nyt. Sä muutat mun luokseni, niin sä et jää johonkin nurkkaan itkemään ja masentumaan", Selena hymyilee ja on mielettömän innoissaan ajatuksesta.

"En mä masennu", murahdan.

"Agressiivisuus läheisille on jo hyvä alku", nainen hymähtää. "Sovitaan, että heti kun sä pääset ton suruajan ohi ja mä luotan, että sä osaat olla taas sosiaalinen ilman mun avustusta, niin sä voit muuttaa omilles."

"Sä muistutat hirvittävän paljon mun äitiä just nyt", huokaisen.

"Uskoisin, ettet sä halua senkin sekaantuvan tähän, joten suostu mun sopimukseen ja voidaan hoitaa tää ilman sun porukoitas."

Tällä hetkellä mun tekisi mieli tintata Selenaa suoraan päin näköä, mutta jokin pieni toivonhippunen estää mua tekemästä niin. Kai jossain kaukana mielen sopukoissa mä tajuan itsekin, etten voisi erakoitua enää ja olla piilossa muulta maailmalta. Tai loppujen lopuksi ajautuisin hyvin vaikeaan tilanteeseen.