Pelkuri

Luku 3: Bileet

                     Renen näkökulma:

Mulla ei ole halua mennä kouluun, mutta mun on pakko iskeä Matias. Siispä vedän mustan hupun hiusteni peitoksi ja lähden ulos.

Saavun koululle ja lähden etsimään sitä nörttiä välittämättä siitä, mikä tunti mulla pitäisi olla. En mä muutenkaan sinne oo menossa.

Kouluunkin tulin vain sen Matiaksen takia. Hoidan tän vaan pois alta ja meen kotiin täältä helvetistä.

Pian löydänkin sen jo istumassa äidinkielen luokan edessä, lukien kirjaa nimeltä: 'yksi täydellinen päivä'.

"Moi Matias", mä sanon sille ja se kohottaa hämmentyneenä kasvonsa kirjasta.

Mä naurahdan sen hämmennykselle.

Matiaksen näkökulma:

"Öö moi?" mä vastaan Renelle hiukan kysyvästi.

Se näyttää tajuttoman hyvältä, miksi ihmeessä se puhuu mulle?  Mitä se edes tekee täällä, ei sillä pitäisi olla tuntia täällä lähellä. En mä ole ennen sitä täällä tähän aikaan nähnyt.

"Haluutko tulla bileisiin tänään?" se kysyy virnuillen ja mun suu raottuu hiukan.

"Bileisiin?" toistan.

Se nyökkää.

"Minä?" kysyn hämmentyneenä. Mun sydän lyö mun rinnassa tuhatta sataa.

Kysyikö Rene mua just bileisiin?

"No kuka muukaan?" se kysyy pyöräyttäen silmiään.

"Okei", mä myönnyn ja se väläyttää mulle taas virneen.

"Täss on mun numero niin laita viestii ku pääset koulusta", se pyytää ja ojentaa mulle paperilapun.

Nyökkään tietämättä mitä sanoa.

"Nähdään", se vinkkaa silmäänsä ja lähtee. Mä katselen kun se kävelee pois ja puristan paperilappua mun kädessä.

Miksi?  Se on ainoa kysymys joka mun päähän mahtuu just nyt.

Miksi se pyysi mua bileisiin? Miksi se antoi sen numeron? Miksi sen vinkkasi silmäänsä?

MIKSI SE EDES PUHUI MULLE? 

Mun aivot raksuttavat pään sisällä. Mitä se haluaa?

Loppupäivän, mä en malta keskittyä kouluun. Opettajat näyttävät huolestuneilta ja yksi jopa jää juttelemaan mulle tunnin jälkeen. Se on kuulemma huolissaan, koska en vaikuta tänään itseltäni.

Ei oo mun vika, että en saa Reneä mun mielestä. Sen virnettä, sen silmänvinkkausta tai sen katsetta.

Kun mä viimein pääsen koulusta, laitan sille viestin ja jään odottamaan vastausta samalla kun alan tehdä välipalaa.

Minä: Tota, minä pääsin koulusta...
Rene: Bileet alkaa kuudelta, mä tekstaan sulle kohta osotteen
Minä: Okei.
Rene: Ja muista näyttää hyvältä (;

Mikä tuo viimeinen viesti on olevinaan? Katson sitä ainakin viisi minuuttia, yrittäen selvittää sen syvällistä merkitystä.

Mun aivot kuitenkin lyö tyhjää. Muista näyttää hyvältä.

Se tekstaa mulle hetken päästä osoitteen.

Mä katselen itseäni peilistä ja siirrän paremmin mustia lasejani, kun ne meinaavat taas tippua nenälleni.

Mä en mitenkään onnistu näyttämään hyvältä.

Avaan vaatekaapin oven ja vedän kaikki lattialle.

"Matsi mitä sä teet?" kysyy mun kuusivuotias pikkusisko, joka tulee mun huoneeseen.

Mä en tiedä mikä ongelma sillä on kutsua mua Matsiksi, mutta olkoon.

Se on kuitenkin ihan liian nuori ymmärtämään, että se kuulostaa ihan natsilta.

"Mä lähen kaverille", selitän sille ja heittelen vaatteitani toiselle puolelle huonetta.

En varmasti laita tätä paitaa.

"Mä en tiennyt et sulla on kavereita", se ihmettelee ja mä naurahdan.

"Vai onko sulla tyttöystävä?" se kysyy innoissaan ja taputtaa käsiään.

"Se on poika", sanon ja heitän myrkynvihreän T-paidan pois mun tieltä.

"Ai onko se sun poikaystävä?" Helinä kysyy silmät hiukan laajeneina ja istahtaa mun sängylle.

"Ei, se ei ole mun poikaystävä", selitän ja kaivan vaatekaapin perältä mustaa vaatekappaletta, katsoakseni mikä se on.

"Miksei?" se kysyy pettyneenä ja lysähtää mun sängylle selälleen.

"Koska asiat eivät ole niin yksinkertaisia", yritän selittää sille.

Se tuijottaa mun huoneen kattoa.

"Tykkäätkö sä siitä?" se kysyy, kun mä muistan mun vihreävalkoruudullisen kauluspaidan, joka roikkuu mun henkarissa.

Lehahdan punaiseksi ja otan kauluspaidan esille.

"En", väitän ja Helinä katselee mua hiukan kummastuneena.

"Miksi sä sitten pengot sun vaatteita noin?" se kysyy nousten ylös.

Mä en keksi yhtäkään hyvää selitystä sille, joten jatkan vaatekaapin tonkimista.

"Nää vois olla ihan hyvät", Helinä ehdottaa ja noukkii käteensä mun mustat farkut lattialta.

"Sä oot ihan oikeessa", sanon sille hymyillen ja otan farkut sen kädestä.

"Ai siitä että sä tykkäät siitä?"

"Ei vaan farkkujen suhteen", korjaan ja se hymyilee vinosti.

"Helinä, mummi tuli käymään!" äiti huutaa keittiöstä ja pikkusiskoni juoksee välittömästi huoneestani innoissaan.

Otan pyyhkeen ja menen suihkuun.

Saatuani itseni pestyä ja kuivattua, puen vaatteet päälle, suihkutan uutta deodoranttiani ja yritän muotoilla hiuksiani jotenkin coolisti.

Se ei kuitenkaan onnistu, joten päätän vain jättää ne noin.

Otan puhelimeni ja huomaan, että kello on jo kohta kuusi.

"Äiti mä lähden kaverille", huikkaan ja sidon kenkieni nauhat.

Äiti käskee pitää hauskaa ja astun ulos raikkaaseen ulkoilmaan.

Tästä se lähtee.