Pelkuri

Luku 24: Renen viesti

Hei, Matias. Ole kiltti ja lue tää, okei tää ei auta, jos heitit tän jo roskiin, mut jos luet nyt tätä lausetta, niin lue tää loppuun.

Sun ei tarvi puhuu mun kanssa enää, meiän ei tarvi olla kavereita tai nähdä, kunhan nyt vaan luet tän. Mä nimittäin haluan sun tietävän.

Mä en yleensä kirjoita mitään tälläisiä lappusia tai kirjeitä, mikä ikinä tää onkaan. Mä nyt kumminkin halusin käyttää vaivaa tähän, vakuuttaa sut jotenkin. Mä en osaa vakuuttaa ihmisiä. En todellakaan, joten en tiiä miten saan tungettua sun päähän sen faktan, että mä aidosti välitän susta?

Mä en voi pakottaa sua uskomaan mua, mutta joka sana mitä mä sanon tässä on totta. Joka ikinen lause tässä on totta.

Mä haluan selittää, anna mulle mahdollisuus siihen.

Nyt voin siirtyä itseasiaan. Ei helvetti mä oon kusipää, ihan vitunmoinen kusipää. Etkä sä todellakaan ansaitse yhtäkään niistä jutuista mitä mä sanoin sulle.

Mä todellakin välittäisin jos sä kuolisit, etkä sä todellakaan ole säälittävä nörtti. Mua vaan pelottaa puhua sun kanssa, pelottaa niin paljon, koska en oo puhunut tästä kellekkään.

Mä toivon, ettet sä puhuisi kellekkään tästä. Oot ensimmäinen jolle kerron tästä vapaaehtoisena.

Mä en oo aina ollut tällänen, joka pyörittelee ihmisiä sängyssä ja leikkii niiden tunteilla. En todellakaan.

Mä olin joskus ihan normaali poika, vaaleanruskeilla hiuksilla. Mä harrastin jalkapalloa ja kävin välillä bileissä.

Olin ihan suhteellisen hyvä koulussa, en mikään paras oppilas, mutta en todellakaan samanlainen kun nyt. Sellainen siltä väliltä. Selvisin kasin keskiarvolla.

Mulla oli aitoja kavereita, jotka oikeesti välittävät musta. Pysyin kaukana sellaisista ihmisistä, keiden kanssa nykyään vietän aikaa.

Äiti kuoli synnytykseen, niin asuin kahdestaan isän ja Ronin kanssa. Roni oli mun kaksoisveli, ainoa eroavaisuus oli hiusten ja silmien väri.

Sillä oli lähes valkoiset hiukset ja kirkkaan siniset silmät.

Me oltiin parhaita kavereita ja meillä oli tosi hyvät välit.

Jos mua vaivasi jokin, niin se kuunteli. Sama päti toisinpäin.

Mä muistan, kun ala-asteella joku vanhempi jätkä tuli yrittää pöllii mun karkit, mutta Roni tuli puolustamaan mua. Sitten, kun me kumpikaan ei sille mitään mahdettu, niin me juostiin yhdessä sitä karkuun. Se ei saanut meitä kiinni.

Meillä oli Ronin kanssa yhteinen huone, yhteiset julisteetkin. Me saatettiin valvoa myöhään yöhön juttelen ihan turhista jutuista tai katsoen jotain leffoja.

Siihen aikaan mulla oli poikaystävä, sen nimi oli Elias. Se oli todella mukava kaikkia kohtaan, aika herkkä, todella hyvännäköinen, se oli kanssa ihan perus oppilas. Meillä oli tapana käydä kahvilla ja olla niinkuin ketkä tahansa nuoret parit.

Roni oli hetero, mutta se oli ollut yli vuoden hulluna meidän rinnakkaisluokan Adaan. Ada ei kumminkaan tuntunut huomaavan sitä, vaikka mä ja Roni lyötiin viisaat päämme yhteen, yrittäen jotenkin löytää tapa tehdä vaikutus.

Yhtenä päivänä, meiän luokan jätkä päätti järjestää bileet. Silloin ihme tapahtui viimein, Ada pyysi Ronin bileisiin. Kumpikaan meistä ei odottanut sitä siirtoa, se tuli ihan puskista.