Pelkuri

Luku 12: Enkeli

Matiaksen näkökulma:

Renen ilme näyttää järkyttyneeltä.

"Voinko mä?" kysyn ja lähenen hitaasti sen kasvoja. Mä tunnen sen lämpimän hengityksen mun kasvoilla, joka tihenee sitä mukaa, mitä lähemmäs mä pääsen.

Kuulen sen sydämen lyönnit, mun omani lisäksi. Se on niin lähellä vain ollakseen niin kaukana.

Se nyökkää hitaasti ja mä siirryn lähemmäksi sitä. Suljen mun silmät.

Meidän huulet hipovat toisiaan ja mun tekisi mieli vaan painaa ne kovakouraisesti sen huulille.

Mä haluan tuntea sen pehmeät huulet mun omia vasten.

Se on niin kiduttavan lähellä, että tuntuu etten saisi henkeä. Niin lähellä, että mun sydän jyskyttää mun rinnassa.

"Mitä mä sanoin mun tontille tulemisesta?" kuuluu vihainen huuto, kun joku lähestyy majaa. Nousen paniikkissa Renen päältä, joka nousee heti ylös.

Se ottaa mua kädestä.

"Hypätään?"

"Hypätään." mä vastaan ja se lähtee juoksemaan. Meidän jalat juoksee ilmassa, kunnes me tömähdetään maahan.

Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska känninen roteva mies tulee huimaa vauhtia meitä kohti. Se kuitenkin on niin kännissä, että hoippuu melkein joka askeleella.

Me juostaan Renen kanssa käsi kädessä pois ja jätetään se yksin örveltämään meidän perään.

"Sä voit tulla meille toiseksi yöksi", sanon, eikä se vieläkään irrotta kättään mun kädestä.

"Kiitos", se henkäisee ja näyttää helpottuneelta.

"Tää on sinänsä aika huvittavaa."

"Mikä?" se kysyy, kun me kävellään tuttua reittiä kotiin.

"Ensin mä olin sun luona bileissä, sit mä menin kotiin, sitten tulin taas sun luo, sitten menin kotiin ja taas sun luo, sit sieltä sä tulit meille, meiltä tulit hetken päästä takasin, sit sieltä mentii majalle ja nyt mennä taas meille", selitän.

"Monimutkaista", se mutisee, kun me päästään meidän talolle. Avaan oven ja me hiippaillaan mun huoneeseen.

"Onks sun vanhemmat kotona?" se kysyy ja mä nyökkään.

"Ei ne tiiä ootko viel lähteny vai et", selitän.

Helinä kuitenkin tietää, koska se ryntää mun huoneeseen.

"Hei Helinä", mä tervehdin sitä, mutta se ei vastaa mulle.

"Enkeli tuli!" se hihkuu ja ryntää halaamaan Reneä. Se vastaa halaukseen ja hymyilee Helinälle.

"Moi valon enkeli", Rene sanoo ja kun se päästää Renestä irti, niin se vilkuilee meitä otsa kurtussa.

"Ootteko te nyt naimisissa?" se kysyy anelevana ja mä pudistan päätäni. Se huokaisee.

Renen näkökulma:

Matias käy kertomassa sen vanhemmille, että jään vielä toiseksi yöksi.

Mä jään kahdestaan huoneeseen Helinän kanssa, joka istuu Matiaksen sängyllä ja heiluttaa jalkojaan sen laidalla.

"Rakastatko sä Matsia?" se kysyy yhtäkkiä vakavana.

"Mä en tiedä vielä", vastaan sille ja sen kasvot kurtistuvat.

"Matsi sanoi samalla tavalla susta", se kertoo ja mä hämmennyn.

Eikö Matias kieltänyt sitä?  Ei se kumminkaan voisi koskaan mua rakastaa. Enkä mäkään todennäköisesti oppisi rakastamaan enää ketään.

Mä olen toivoton tapaus. Mun ei pitäisi oikeastaan enää edes elää. Mun olisi pitänyt kuolla, ei sen.

Miksi se sitten kuoli ja mä jäin eloon?

"Mitä sä mietit?" Helinä keskeyttää mun ajatukset.

"Karkkia", sanon sille ja se innostuu.

"Tykkäätkö sä salmiakkikarkeista?" se kysyy taputtaen käsiään.

"Tykkään", sanon hymyillen, sekin hymyilee.

"Haluutko kuulla salaisuuden?" se kysyy ja mä nyökkään.

"No?"

"Matias rakastaa salmiakkikarkkeja", se kertoo, kuin se olisi suurikin asia.

"Apua, mun pitää varmaan pitää varani ettei se pidä niistä enemmän kun musta", sanon muka kauhistellen.

Helinä kallistaa päätään.

"Älä huoli, se selvästikin rakastaa sua enemmän", Helinä ilmoittaa pirteänä ja samassa Matias tulee huoneeseen.

"Kyllä se käy", se toteaa. Mä en vastaa, joten se kattoo ensin Helinää ja sitten mua.

"Mistä te oikein puhuitte?" se kysyy ja istuu Helinän viereen sängylle.

"Karkeista!" huudahtaa Helinä innoissaan.

"No saitko selville, mitkä on Renen lempikarkkeja?" Matias kysyy siltä ja se pudistaa päätään.

"Suklaakarkit", sanon ja Helinä alkaa pomppimaan.

"Niin munkin", se sanoo innoissaan ja hyppii ympäri Matiaksen huonetta.

Innostuisinpa mäkin noin pienistä asioista. Sellaisista, että joku tykkää samoista karkeista kun mäkin. Tai että joku nimittää mua valon enkeliksi.

Voi miten elämä olisikaan helppoa.

"Helinä, me laitetaan Frozen pyörimään, tuutko kattomaan?" isä huutaa alakerrasta ja samassa se onkin jo sujahtanut pois mun huoneesta.

"Sulla on kiva pikkusisko", sanon Matiakselle. Se hymähtää.

"Välillä", se toteaa ja käy sulkemassa huoneen oven.