Pelkuri

Luku 25: Mä vihaan sua

Renen näkökulma:

Tuijotan mun puhelinta ja pomppaan melkein kattoon, kun se alkaakin yhtäkkiä soida.

Matias soittaa. Mulla on kurkussa iso pala ja mun tekee mieli jättää vastaamatta. Mua pelottaa vastata, mutta tää ei ole oikea aika olla nössö.

"Matias?" vastaan puhelimeen ääneni säröillessä.

"Mä haluan puhua.." se mutisee niin hiljaa, etten meinaa kuulla.

"Mä luulin, että oot poistanut mun numeron ja unohtanut mut ja vihaat mua ja ja.." selitän paniikissa.

"Mä poistinkin sen, mutta löysin sen uudestaan puheluhistoriasta", se sanoo ja kuulen sen äänessä kylmyyttä.

"Jos haluut puhua, niin tuu tänne nyt", se käskee ja lyö luurit korvaan.

En tiedä yhtään mitä sanoisin sille. Ei mulla oo enää mitään sanottavaa?

Matiaksen näkökulma:

Ovikello soi. Vedän syvään henkeä, ennenkuin avaan sen. Peräännyn vähän oven luota heti, jolloin Rene astuu sisälle ja sulkee oven perässään.

Me katsellaan toisiamme. Mä tunnistan ekaa kertaa sen kiillon sen silmissä, se on surua. Mä en voi edes kuvitella miten paljon sitä sattui menettää sen veli. Menettää sen poikaystävä, isä ja kaverit siihen päälle.

Mä haluan ymmärtää sitä, mutta me ollaan kaksi ihan erilaista ihmisistä. Mä en ole varma olenko yhä vihainen sille, pitäisikö mun olla?

Eihän mikään sen sanomat asiat muuta yhtään mitään, eihän? Se tapittaa mua sen lähes mustilla silmillään hiljaa. Ei se nyttekään sano mitään, vaikka sillä olisi mahdollisuus.

Seuraava asia mitä tapahtuu, ei vaan käy mitenkään järkeen. Se säntää mua kohti ja kaatuu mun päälle lattialle.

Enkä mä tiedä mitä se yritti tehdä. En tiedä yrittikö se halata mua vai oliko sen tarkotuskin kaataa mut tähän.

Se tuoksuu hyvältä ja sen vartalo on painautunut mua vasten. Se ei edes yritä nousta, vaan tuijottaa mua hiljaa.

Yritän päästä ylös sen alta, mutta se on liian raskas.

"Tota, Rene?" mutisen hiukan kysyvästi. Sen katse laskeutuu mun silmistä huuliin.

Tää ei ole todellakaan oikea aika suudella ja me molemmat tiedetään se.

Se painaa huulensa kovakouraisesti ja rajusti mun huulille. Mä rimpuilen sen alta pois, koska vaikka mä miten haluan suudella sitä, niin mä en ole varma voinko luottaa siihen. Kaikki muu katoaa mun ympäriltä, se on ainoa mihin pystyn keskittymään.

Mun huulista lähtevä lämpö laskeutuu koko mun vartaloon ja lopulta tuntuu kuin olisin tulessa. Mun vatsanpohjaa myllertää ja sydän ei ole varmaan koskaan hakannut niin kovaa.

Mä vain makaan siinä jähmettyneenä ja Renekin huomaa sen, koska se alkaa perääntyä. Mä estän sen, kietomalla kädet sen niskaan ja vetämällä sen uudestaan mun huulille.

Voi vittu, mä en todellakaan pysty vastustamaan sitä. Meiän huulet kuuluvat toisilleen, eikä mikään ole koskaan tuntunut niin oikealle.

Sen huulet tuntuvat lähes tulkoon taivaalta mun omia vasten. Mä tunnen yksityiskohtaisesti jokainen pienen millin, joka on yhdistynyt Reneä vasten.

Tää tuntuu paljon paremmalta, kuin mikään. En mä osannut edes odottaa, että Renen suuteleminen vois tuntua näin hyvältä.

Mä haluan enemmän, painan vartaloani sitä vasten, kuin päästäkseni sitä vieläkin lähemmäs. Kietoudun siihen, kuin saadakseni happea.

Se kietoo kätensä mun ympäri ja vetää mut mukanaan ylös. Me irtaannutaan hetkeksi ja hengitetään raskaasti. Meidän kasvot ovat lähes kiinni toisissaan. Se työntää mut seinää vasten ja suutelee mua uudestaan.

Vastaan suudelmaan ahnaasti, haluten kokoajan vain lisää ja lisää.

Se nostaa mut jaloista ilmaan ja kiedon ne sen ympärille. Kiedon käteni sen niskaan. Se pitelee mua mun perseestä ylhäällä ja tunnen miten puna leviää mun poskille.

Lopulta me irtaannutaan ja se pitelee mua yhä sylissään.

"Oot ihan vitun idiootti, sä voit kertoo mulle ihan mitä vain. Mä en koskaan, en koskaan vois hylkää sua sellasen takia", kuiskaan ja vedän sen uuteen suudelmaan.

Se ei ole niin intohimoinen ja vaativa. Se on varovainen, hellä. Jos se suudelma olisi väri, niin se olisi vaaleanpunainen. Ei mikään kirkkaan pinkki, vaan enemmänkin pastellin sävyinen. Kai me haetaan sillä jotain turvaa toisistamme.

Mun sydän lyö yhä kovaa ja tunnen miten jokainen hetki, saa mut ymmärtämään yhä enemmän, että oon tosi kusessa Reneen.

Mä käyn hulluna koulun pahimpaan badboyhyn, johon en olisi koskaan ajattellutkaan sortuvani. Mun piti pysyä siitä kaukana, mutta tässä mä olen, suutelemassa sitä varovasti ja pehmeästi. Suutelemassa pahiksen kanssa, joka on oikeesti vain rikkinäinen jätkä.