Pelkuri

Luku 26: Eikö vieläkään?

Renen näkökulma:

Sen huulet maistuvat toivolta. Ne maistuvat lupauksilta, se lupaa, että se jää.

Sen huulet ovat pehmeät, niin ihanan pehmeät ja lämpimät. Enkä mä vaan pysty ymmärtämään, miten mikään voi tuntua niin hyvältä.

Ne tuhannet kohat, joista mun iho kihelmöi. Sen kädet seikkailevat mun hiuksissa. Me kuulutaan yhteen, mä ja Matias.

Enkä mä halua koskaan lopettaa tätä, mutta lopulta vaan on pakko. Pakko, koska meidän pitää puhua.

Irtaannun Matiaksesta ja annan sen pudota mun sylistä niin, että sen jalat tavoittavat lattian.

"Mä pidän susta oikeesti mutta mä.." yritän selittää, mutta mun ääni ei enää kanna. Mä en haluu tehdä tätä, mä pidän liikaa Matiaksesta.

"Mutta sä tarvit aikaa?" Matias ehdottaa ja nyökkään helpottuneena. Onneksi se ymmärtää.

"Mä myös, koska mun perhe ei tiiä mun seksuaalisuudesta", se selittää ja mä yritän ymmärtää sitä.

"Okei eli säkään et oo vielä valmis?" mä varmistan, jolloin se nyökkää.

Oon niin äärettömän pettynyt, koska Matiaksen suutelu tuntui niin hyvältä. Toisaalta mä en ole valmis suhteeseen juuri nyt, eikä Matiaskaan, jos se ei ole vielä valmis tulemaan kaapista.

"No ollaanko me sitten taas vain kavereita?" Matias kysyy epäröiden ja mä katselen sen suloisia kasvoja, mä en todellakaan pysty pitämään mun käsiäni irti siitä.

"Vain jos kaverit saavat tehdä näin", kuiskaan ja suutelen sitä varovasti suulle.

Tunnen hymyn, joka sen huulille syntyy.

Se irtautuu vain hiukan, niin että meiän huulet hipovat toisiaan.

"Käy, jos sä et hanki ketään muuta", se päättää.

"No en todellakaan", vastaan ja yhdistän meidän huulet sen kidutuksen jälkeen. Ne liikkuvat toisiaan vasten pehmeästi ja Matias tuntuu niin heiveröiseltä, pieneltä, mua vasten. Haluan suojella sitä maailman kauhuilta, vaikka ei se nyt perjaatteessa hirveän pieni olekkaan.

Ihan normipituinen, vähän hintelä, muttei mikään erityisen pieni. Silti mä haluan suojella sitä.

En kyllä ole ihan varma miltä, kun se vetää mua ahnaasti itseään vasten. Voisko mun suojeltava olla vähän viattomampi?

Peräännyn hiukan.

"Rauhoitus nyt vähän", pyydän naurahtaen, mutta en voi olla vilkaisematta sen huulia, jotka ovat turvonneet.

Matias punastuu, sen lasit ovat vinossa ja hiukset pystyssä. Se näyttää hiukan villiintyneeltä ja laitan sen lasit kunnolla.

"Säkään et saa hankkia ketään muuta", totean vakavasti, johon se hymähtää.

"Ai ihan kun mä saisin tällä naama ketään", se vitsailee ja pyöräytän silmiäni.

"Mun mielestä sä olet suloinen", sanon rehellisesti, jolloin se väläyttää mulle maailmaa parantavan hymyn.

Ennenkuin kerkeän katua ideaani, niin painan huuleni sen kaulalle. En näe sen kasvoja, mutta tiedän, että se on hämmentynyt.

Suutelen sen kaulaa ensin hellästi, kunnes näykkäisen sitä niin, että siihen jää varmasti jälki. Matiaksen huulilta pääse voihkaus.

"Toi sattu", se valittaa ja mä kohotan sille kulmiani.

"Tykkäsit siitä silti", väitän ja se punastuu.

Matiaksen näkökulma:

"Enhän, se oli vain kivuliasta", valehtelen, jolloin se painaa huulensa uudestaan mun kaulalle. Olen aloittamassa vastaväitettä, mutta se ehtii jo alkaa näykkimään mun kaulaa, joten puren huultani ja yritän pysyä hiljaa.

Se ei tarvi yhtään lisää syitä kiusata mua. Se näykkäisee juuri oikeasta, tai tässä tapauksessa väärästä kohtaa, koska mun ääni pettää mut ja nousee esiin.

En voi sille mitään, että se tuntuu hyvältä.

Se lopettaa ja vetäytyy pari askelta kauemmas. Tavallaan oon pettynyt ja tavallaan oon kiitollinen, etten nolaa itseäni enää yhtään enempää.

"Ai vain kivuliasta?" Rene kysyy ja mä ihan tunnen, miten veri lähtee virtaamaan mun poskiin.

"No olihan se myös ihan okei", kiertelen ja se virnistää.

Me ollaan hetki hiljaa ja sen virne vaan syvenee.

"No nyt sut on ainakin merkitty", se toteaa virnuillen ja mun suu on hiukan raollaan.

"Miten niin merkitty?" mä kysyn tyhmänä.

"Kannataisko kattoo peiliin?" se ehdottaa ja mä ryntään heti lähimmän peilin eteen.

"Mitä sä teit mun kaulalle?" parahdan järkyttyneenä, näky on mulle ihan uusi, vaikka tottakai tiedän mikä fritsu on.

"Tuotin sille mielihyvää", Rene heittää rennosti ja nauraa mun ärtymykselle.

"Kaikki näkee nää!" valitan taas, jolloin Rene lopettaa nauramisen. Sen silmiin tulee ilkikurinen pilke, kun se vastaa.

"Se oli sen tarkoituskin", se sanoo vinkaten silmäänsä.

Vitun kusipää.