Pelkuri

Luku 20: Pitkä blondi

Renen näkökulma:

Mä herään kaksi tuntia ennen koulun alkua, ei sillä en mä muutenkaan sinne oo menossa.

Avaan puhelimen heti, mutta ei yhtäkään viestiä Matiakselta. Enhän mä sitä odottanutkaan.

Mun käsi tärisee vähän, mutta ignooraan sen. Valitsen yhden lukuisista yhteystiedoista ja vakuutan itselleni etten tee mitään väärää.

Vedän syvään henkeä, kun puhelu alkaa hälyttämään. Ei kestä kauaa, kun etäisesti tuttu hiukan kimeä naisääni vastaa.

"Haluutko tulla käymään?" mä kysyn ja se kikattaa pienesti. Me molemmat tiedetään mihin tää johtaa, jos se tulee.

Muija tietysti suostuu ja me sovitaan, että se on täällä puolen tunnin päästä.

Täsmälleen ajallaan ovikello soi ja oven takana odottaa tyttö, jolla on pitkät vaaleat hiukset ja hoikka vartalo.

Sen silmät ovat vaaleansiniset. En muista sen nimeä, mutten pane vastaan, kun se lähtee suutelemaan mua. Me etenemme kohti makuuhuonetta.

Tyttö työntää kielensä mun suuhun, sen hengitys tuoksuu mintulta. Se on ilmeisesti pessyt juuri hampaat.

Se alkaa vetää mun paitaa ylös ja hetkessä paita onkin jo lattialla. Se työntää mut sängylle ja tulee mun alastoman yläruumiin päälle.

Yritän nauttia, kun se lähtee suutelemaan mun kaulaa, mutta mun mielessä pyörii vain Matias. Se näykkii ja imee mun kaulaa, jättäen varmasti fritsuja. Se ei tunnu yhtään miltään, kun muija avaa mun housujen napin ja vetää ne kokonaan pois mun jaloista.

Se vetää paitansa pois, sillä on kaunis ja muodokas vartalo, mutta tää tuntuu jotenkin niin väärältä.

Se siirtää kätensä mun boksereiden etumukselle ja mä työnnän sen hellästi pois. Se näyttää hämmentyneeltä.

"Mitä nyt?" se kysyy ja mä vedän paidan takaisin päälleni.

"Mä en pysty tähän", mutisen ja me puetaan hiljaisuuden vallitessa.

Me ei puhuta enää sanaakaan ja se lähtee ovet paukkuen.

Matiaksen näkökulma:

Raahaudun kouluun. Mua väsyttää niin paljon ja haluan nukkumaan, mutta oon ollut liikaa pois Helinän takia, joten mun on pakko.

Ensimmäisenä on mun epäonneksi biologiaa, mutta tuskin Rene on koulussa. Astelen luokan eteen, olen ajoissa niinkuin aina.

Otan kirjan repusta ja yritän keskittyä lukemaan, mutta siitä ei tule yhtään mitään. En pysty eläytymään kirjaan, vaan tuijotan vain tekstiä mun edessä.

Haukottelen väsyneenä ja menen luokkaan, kun opettaja tulee. Tuijotan koko tunnin Renen tyhjää pulpettia.

Seuraava tunti on englantia. Menen istumaan englannin luokan eteen ja yritän keskittyä taas kirjaan.

Kuulen jo kaukaa askeleet, mutta siihen en varaudu, että ne pysähtyvät suoraan mun eteen.

Nostan katseeni kirjasta, vain kohdatakseni kylmät silmät.

"Sähän oot Matias etkö ookkin?" kysyy mulle vieras jätkä. Se näyttää tutulta, mutta ehkä mä oon vaan nähnyt sen käytävillä.

Mutisen sille myöntävän vastauksen ja yritän keskittyä lukemiseen, mutta jostain syystä se jää siihen seisomaan.

Mitäköhän asiaa silläkin nyt on?

"Mä oon Tuomas", se esittäytyy ja vasta silloin mulle valkenee kuka se on. Miten mä en aikaisemmin tunnistanut sitä?

Sehän on se Renen frendi. Nyt mua kiinnostaa vielä enemmän, miks se tuli mulle juttelemaan.

"Mitä sä haluat?" kysyn suoraan, enkä voi kiistää ettenkö olisi utelias.

Paukautan kirjan kiinni ja heitän sen reppuuni.

"Aattelin, että sun olis hyvä tietää yks juttu Renestä", se aloittaa ja pyöräytän sille silmiäni. Ihan ku en tietäisi mistä se puhuu.

"Jos puhut siitä, että sen piti iskeä mut jonkun tyhmän jutun takii, niin älä vaivaudu mä tiedän jo", pamautan sille ja se hämmentyy. Sen silmissä kiiltelee jotain, mutta se ei ole samanlaista, kun Renen silmissä.

En silti tunnista sitäkään. Kurtistan kulmiani.

"Sittenhän sä varmaan tiedät, että se luovutti?" Tuomas kysyy. Mä nyökkään hitaasti.

"Hyvä sitten se on varmaan kertonut senkin, että se kuului siihen peliin?" se kysyy uteliaana.

Siis mitä? Miten niin kuului peliin?

"Ai siis mitä?" mä älähdän ja sen suu loksahtaa pienesti auki.

"Eikö se kertonut?" Tuomas kysyy järkyttyneenä ja mä pudistan pienesti päätäni.

Mun sydän murenee tuhansiin palasiin, mä olin jo antamassa sille anteeks sen mitä se sano. Nyt mulle selviää, että mä olinkin kokoajan sille pelkkä peli.

"Sen luovuttamisen tarkotus oli saada sut voittamaan sen luottamus", se sanoo. Se on selvästi pahoillaan ja yritän löytää sen kasvoilta jotain, mitä tahansa, saadakseni tietää jos se valehteli. Se näyttää olevan pahoillaan mun puolesta, joka särkee mun sydäntä yhä enemmän.

"Miksi se sitten vaan lähti, jos se ei päässyt loppuun?" kysyn ääni käheänä. Se katsoo mua hiukan säälivänä, mutta en kaipaa sen sääliä.

"Se ei enää jaksanut sua, kun olit sen mielestä luuseri", Tuomas sanoo varovasti. Kello soi ja Tuomas huiskauttaa mulle kättään, ennenkuin katoaa väkijoukkoon.

Kotiin päästyäni alan tehdä läksyjä, kun yhtäkkiä tapahtuu jotain hämmentävää.

Mun puhelimen näyttö vilkuttaa Renen nimeä ja mä lyön sille luurit. Mä en voi puhua sen kanssa just nyt.

Suljen näytön, mutta puhelin värähtää. Avaan sen uudestaan ja huomaan, että Rene on laittanut viestin.

Rene: Meiän pitäs puhua?

Matias: Mistä muka?

Rene: Sä tiiät yhtä hyvin kun minäkin, että mistä
Rene: Vastaatko jos soitan vai lyötkö taas luurit?

Matias: Lyön luurit

Rene: Meiän pitäis oikeesti puhua

Matias: Soita huomenna koulun jälkeen, niin puhutaan sillon.

Rene: Ai koska sulla on nyt kiire vai koska et halua puhua mulle nyt

Matias: Molemmat

Rene: No mä soitan sulle huomenna, jooko?

Matias: Joo