Pelkuri

Luku 17: Mitä tapahtui?

Matiaksen näkökulma:

Me rynnätään Renen kanssa olohuoneeseen, jossa äiti itkee. Mä pelkään pahinta, mä niin pelkään pahinta, kun isä kietoo kätensä lohduttavasti sen ympärille.

"Kuoliko se?" mä lipsautan ja äiti nostaa muhun katseensa. Ei kovin järkevä kysymys, tai ainakaan järkevästi muotoiltu, mutta mun on pakko saada tietää. 

Äiti katsoo mua järkyttyneenä, ennenkuin pudistaa päätään. Huokaisen helpotuksesta ja meinaan taas purskahtaa itkuun. Tällä kertaa tosin ilosta.

"Onko se kunnossa?" varmistan vielä ääni hiukan täristen. Äiti nyökkää ja mä oon niin suunnattoman helpottunut.

Mun pikkusisko on kunnossa, luojan kiitos.

Mä halaan hetken mielijohteesta Reneä, kaadun melkein sen päälle. Saan kuitenkin tasapainoni takaisin ja se kietoo kätensä mun alaselälle.

"Ei noin halata", moitin ja se virnistää.

"Tanssitaanko?" se kysyy virnistän ja mä peruutan hiukan niin, että saan kiedottua mun kädet sen niskaan.

Me ollaan niin lähekkäin, että mun sydän lyö tuhatta ja sataa.

"Miksei", vastaan olkiani kohauttaen ja me aletaan keinua paikallamme.

Katselen Renen mustia silmiä vähän aikaa ja sitten painan pääni sen olkapäälle.

Suljen silmäni ja keskityn Renen tuoksuun. Keskityn sen käsiin mun alaselällä ja sen hengitykseen mun kasvoillani.

"Tarvitte ilmeisesti musiikkia", isä naurahtaa, mutta kumpikaan ei vastaa. Se laittaa hidasta musiikkia ja mä naurahdan.

Miten ihmeessä me päädyttiin tanssimaan keskelle olohuonetta? Me tanssitaan siinä niin kauan, kunnes äiti yskähtää.

Avaan silmäni ja mun naama on muuttunut punaisemmaksi kuin liikennevalot silloin, kun mulla on kiire johonkin.

Irtaudun nopeasti Renestä ja äiti katsoo meitä hiukan huvittuneena.

"Me lähdetään hakemaan Helinää ja hoitamaan tää asia", se sanoo ja mä nyökkään.

Ne lähtee isän kanssa olohuoneesta ja mä katson vieläkin punaisempana Reneä. Se virnuilee tutuksi tullutta virnettään.

"Nyt meillä on koko talo käytössä", se ilmoittaa flirttaillen. Kohotan sille kulmiani.

"Joten?" mä kysyn ja se astuu askeleita lähemmäs. Niin lähelle, että mä näen sen kasvojen pienimmätkin yksityiskohdat.

Mä nielaisen.

"Mä voin kokeilla sun laseja", se ehdottaa ja ottaa hellästi lasit mun kasvoilta. Räpyttelen silmiäni, kun yritän nähdä ilman niitä.

Maisema ei kuitenkaan selkeydy yhtään.

Hymyilen kun Rene siirtää lasit kasvoilleen.

"No miltä näyttää?" se kysyy ja mä naurahdan. Sen kasvot näyttävät sumeilta.

"En tiedä, kun mulla on huono lähinäkö", huomautan, jolloin se asettaa mun lasit takaisin.

Me katsellaan hetki toisiamme vain hymyillen. Huomaan kuitenkin asian, mitä en ole aiemmin huomannut.

Kosketan hellästi arpea, joka on sen huulen yläpuolella. Rene jähmettyy.

"Mistä tää on tullut?" mä kysyn uteliaasti.

"Se on pitkä juttu", se sanoo kireästi ja sen kehonkieli kertoo, ettei se halua puhua tästä aiheesta.

"No jos haluat joskus puhua, niin muista että oon aina valmis kuuntelemaan", vakuutan.

Hetken se on hiljaa ja mä kerkeän jo ajatella, että se kertoisi.

"Okei", se kuitenkin vain vastaa ja sitten me ollaan taas hiljaa.

Mä tajuan, että me ollaan vieläkin lähekkäin, joten menen istumaan sohvalle. Laitan television päälle ja Rene istuu mun viereen.

Telkkarissa tekoblondi nainen, irtoripsineen ja ihan liian pitkien tekokynsineen lässyttää jotain visasta.

Rene pyöräyttää silmiään, kun se yrittää saada ihmiset soittamaan sinne ja kertomaan oikeaa vastausta.

"Vaihda kanavaa", Rene pyytää ja mä ojennan sille kaukosäätimen.

Se vaihtelee kanavia, mutta miltään ei tule mitään kiinnostavaa. Me katsellaan jotain tylsää ohjelmaa, kunnes ulko-ovi viimein käy.

Nousen heti ylös ja kuulen, kuinka joku heittää kengät naulakon alle.

"Matsii!" Helinä huutaa innoissaan ovelta ja ryntää halaamaan mua.

"Helinä", mä henkäisen itku kurkussa ja pyöräytän sitä ilmassa. Se haisee pahalta ja sen hiukset ovat takussa, mutta muuten se näyttää olevan täysin kunnossa.

"Matsi mulla oli niin ikävä sua", Helinä itkee.

"Niin mullakin oli sua", kuiskaan sille.

Renen näkökulma:

Hymyilen Matiaksen ja Helinän halatessa. Se on niin suloista.

Sen jälkeen Helinä ryntää mun yllätykseksi mun luo halaamaan.

Vastaan sen halaukseen.

"Musta enkeli ei oo enää kokonaan musta", se ilmoittaa kovaan ääneen.

"Mä oonkin nyt Matsin suojelusenkeli", kuiskaan sille, niin hiljaa, ettei Matias varmasti kuule.

Virnistän Matiakselle, kun se kurtistaa mulle kulmiaan.

Irtaudun halauksesta ja Helinä katselee mua suu raollaan.

"Matsilla on oma suojelusenkeli!" Helinä intoilee ja pomppii innoissaan.

Matias pudistaa päätään hymyillen huvittuneena ja mä katson sitä ilkikurisesti.

Matiaksen äiti tulee huoneeseen.

"Sun pitää mennä suihkuun, mä puhun sillä välin Matiaksen ja sen kaverin kanssa", Matiaksen äiti sanoo Helinälle.

Se näyttää pettyneeltä, mutta nyökkää tottelevaisesti. Se lähtee kävelemään kylpyhuoneeseen.

"Mä tuun kohta auttamaan", Matiaksen äiti huikkaa sen perään.

"Mitä sille tapahtui?" Matias kysyy heti, kun Helinä on pois kuuloetäisyydeltä.

Matiaksen äiti kertoo, että joku mies oli houkutellut Helinän autoon, läheiseltä parkkipaikalta. Helinä suljettiin tilaan yhdessä muiden kaapattujen lasten kanssa. Ne oli tarkoitus antaa pois rahaa vastaan ja saada hyvä palkka. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun naapuri kuuli kiljuntaa ja soitti poliisit. Poliisit tutkivat rakennuksen ja löysivät Helinän ja muut.

"Entä se mies, miten sen kävi?" mä kysyn puristaen mun kättä nyrkkiin. Matias huomaa sen.

"Se joutuu oikeuteen", Matiaksen isä sanoo. Mä nyökkään hitaasti.

"Mennään mun huoneeseen", Matias sanoo mulle ja mä nyökkään.

Me käydään istumaan sen sängylle ihan hiljaa.

"Hyvä että Helinä löydettiin", mä sanon ja se nyökkää.