Pelkuri

Luku 27: Helinälle fritsuja

Renen näkökulma:

"Rauhotu", Matias pyytää, tunnen miten paniikki vain lisääntyy ja lisääntyy. Kaikki voi mennä pieleen ainakin kymmenellä eri tavalla.

Me sovittiin Matiaksen kanssa, että pyydetään sen vanhempia tekemään lastensuojeluilmoitus. Kumpikaan meistä ei nimittäin oikein osaa. Matias kyllä osaisi, mutta se ei luota itseensä. Se ei halua kuulemma pilata vahingossa mun elämää.

Mä taas panikoin liikaa, enkä ajattele kovinkaan järkevästi. Jos mut laitettaisiin tekemään se, kirjoittaisin vahingossa varmaan jotain babyporkkanoiden väärin kohtelusta.

Yritän leikkiä tyyntä, vaikka olen kauhuissani. Matias huomaa, se yrittää rauhoitella mua.

Ovi kolahtaa viimein ikuisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen.

"Me ollaan kotona!" Matiaksen äiti huudahtaa iloisena ja tulee olohuoneeseen. Se laskee mustan nahkalompakon pöydälle.

Matiaksen näkökulma:

Äidin katse hakeutuu vähän liian pitkäksi aikaa mun kaulalle. Mulla kestää hetki tajuta mitä se katsoo. Kiskon avuttomana paidan kaulusta ylemmäs, mutta se ei nouse huomaamattomasti tarpeeksi, peittääkseen jälkiä.

Äiti kääntää katseensa pois mun kaulalta, muttei sano mitään.

"Missä Helinä on?" mä kysyn, mutta siinä samassa Helinä ampaisee olohuoneeseen.

"Matsii ja enkeli!" se huudahtaa innoissaan ja hyppää mun syliin. Ensin se on hetken hiljaa ja sitten kauhukseni tajuan, että sekin katselee mun kaulaa.

Ei helvetti. Kiitos Rene, kiitos erittäin paljon. Mä kyllä niin kostan tän.

"Miks sun kaulassa on jälkiä?" Helinä kysyy kauhistuneena ja läpsäyttää kätensä dramaattisesti poskilleen.

Vilkaisen Reneä mahdollisimman vihaisesti ja saan takaisin silmän iskun.

"Sattutiko joku sua?" Helinä kysyy ja pudistan päätäni.

"Matsi jos joku on lyönyt sua kaulaan, niin se on väärin!" Helinä ilmoittaa. Mä avaan suuni, mutten keksi mitään tekosyitä. Mun aivot raksuttavat mun päässä.

"Mä kaatusin", selitän Helinälle, jonka silmät kavenevat viiruiksi. Se selvästi epäilee mun sanoja.

Se katoaa johonkin ja kerkeän jo henkäistä helpottuneena. Sitten tunnen jonkun kovan lentävän kaulaani ja tömähtävän sitten lattialle.

"Au, Helinä!" moitin ja se vain räpyttelee silmiään. Rene saa tarpeekseen ja purskahtaa nauruun, jonka se naamioi hämmästyttävän taitavasti yskäkohtaukseksi.

"Heititkö sä just mua perunalla?" kysyn Helinältä järkyttyneenä. Se näyttää syylliseltä.

"Halusin nähdä tuleeko siitä jälki, jos noi on vaikka perunamiehen tekosia", Helinä selittää vakavana.

"Perunamies?" Rene toistaa lopetettuaan nauramisen.

"Niin se pommittaa ihmisiä perunoilla jotta saisi ruokaa", Helinä jatkaa. Kohotan sille kulmiani.

"Miksei se vaan syö niitä perunoita?" kysyn naurahtaen. Helinä pyyhkäisee sen hiuksiaan.

"No koska se haluu pizzaa", Helinä selittää viisaasti.

Äiti nousee ylös ja katoaa huoneesta, se ei vissiin edes kuunnellut meidän keskusteluja. Ainakaan toivottavasti.

"Noi jäljet Matiaksen kaulassa on merkkejä sen ihanuudesta ja mä tein ne", Rene selittää Helinälle ja mä katson Reneä kiukkuisena.

Mitä se oikeen tekee? Helinä on kuusi, ei sen pidä tietää tommoisia vielä.

"Enkö mä oo ihana?" Helinä kysyy ja näyttää siltä, että alkaa kohta itkemään.

"Oot oot, voin tehdä sullekkin", Rene ilmoittaa ja katsoo mua virnuillen. Katson sitä hiukan kysyvästi, ei kai se oikeesti oo tekemässä mun pikkusiskolle mitään, eihän?

"Oikeesti?" Helinä kysyy innoissaan ja pomppaa ylös. Se taputtaa käsiään ja hyppii riemusta.

"Joo, näytä mulle missä sun vanhempien huone on", Rene pyytää ja Helinä lähtee taluttamaan sitä pois huoneesta.

Jään siihen vain istumaan ja tuijottamaan niiden perään. Mitä, siis mitä?

Hetken päästä Helinä alkaa kikattamaan.

"Kutittaa!" se valittaa kovaan ääneen ja mä ryntään heti katsomaan, mitä ne oikeasti tekee. Siellä ne istuu, tekemässä jälkiä Helinän kaulaan.

Tosin, äidin luomiväreillä. Rene värittää ympyröitä Helinän kaulaan ja Helinä kikattaa.

"Äiti tulee tappamaan mut", totean ja nopeasti katsottuna ne näyttävät ihan fritsuilta.

"Mä meen näyttämään äidille!" Helinä huutaa innoissaan ja juoksee ulos makuuhuoneesta, ennenkuin kerkeän estää.

"Äiti kato mitä Rene teki mulle!" kuulen Helinän huudahtavan innoissaan. Rene purskahtaa nauruun ja itellänikin on naurussa pidättämistä, kun äiti alkaa huutaa.

Kuulen askeleet, kun vihainen äiti ryntää huoneeseen ja pysähtyy ovensuuhun.

"Haluaako joku selittää mulle miks Helinän kaulassa on fritsuja?" äiti kysyy erittäin järkyttyneenä.

"Koska Renellä oli kivaa", sanon nauraen vedet silmissä. Äiti katsoo minua ensin kuin sekopäätä, kunnes saan naurultani osoitettua luomiväri palettia.

"Olishan se pitänyt arvata", äiti mutisee ja kävelee pois. Kuulen sen vielä mutisevan nykynuorista, eikä mä ja Rene pystytä lopettaa nauramista.

Oli taas vissiin hauska juttu.