One More Second

Luku 1 ~ Kaikkien aika on joskus

*KORJATTU 19.6.2019*

__________

Nellin nk

Oli kaunis kesäpäivä, tai ainakin osa siitä päivästä oli kaunis. Mutta eikös kaikki kamalimmat asiat tapahdu juuri silloin, kun vähiten odottaa ja vuoden kauneimpana päivänä? Siltä minusta ainakin tuntui. Ei minulle koskaan mitään kamalaa tapahtunut silloin, kun ulkona satoi kaatamalla kissoja ja koiria. Ei, ne olivat ihan tavallisia tylsiä päiviä. Tai se, mitä silloin kauniina kesäpäivänä tapahtui, oli elämäni kamalin kokemus.

Noin vuosi sitten:

(jatkuu Nellin näkökulmalla)

"Et saa kiinni!" huusin siskolleni, tarkemmin sanottuna kaksoissiskolleni, joka juoksi nauraen perässäni.

"En olis niin varma", Sonja uhosi, ja naurahdin pienesti. Tiesimme molemmat, että olin meistä kahdesta se urheilullisempi eli toisin sanoen nopeampi juoksija. "Oikeesti Nelli, odota nyt vähän", kuului aneleva huudahdus takaani. Vilkaisin nopeasti olkani yli ja pysähdyin paikoilleni.

"Tämän kerran", myönnyin ja käänsin katseeni viereeni ilmestyneeseen siskooni, jonka vaaleanruskeat hiukset olivat sotkuisella nutturalla tuon päälaella. "Tiedätkös mikä olis mukavaa tekemistä tämmösenä hellepäivänä?" kysyin tuijottaen kaukaisuuteen.

"En mä tiedä. Joku mikä viilentää", tyttö pohti, ja nyökäytin päätäni.

"Jäätelönsyönti. Uimaan en jaksa mennä ja täs lähel on jäätelökioski", totesin ja vastausta odottamatta lähdin kävelemään kioskia kohti. En kuitenkaan ehtinyt kovinkaan kauas, kun huomasin jonkun viipottavan ohitseni. Tajusin tuijottavani Sonjan loittonevaa selkää ja huokaisin syvään.

"Vika kiskalla tarjoo jätskit", ruskeahiuksinen ja -silmäinen ihminen ilmoitti huutamalla, mutta ei vilkaissutkaan taakseen. Muljautin silmiäni ja naurahdin pienesti.

"Eli sinä", mutisin itsekseni ja aloin juoksemaan Sonjaa kiinni. Luonnostaan vaaleat hiukseni valahtivat silmilleni, mutta pyyhkäisin ne takaisin korvan taakse, jossa niiden paikka oli. Saavutin mustiin shortseihin ja vaaleanpunaiseen toppiin pukeutunutta ihmistä koko ajan ja olin enää parin metrin päässä, kun kuului tömähdys, enkä enää nähnyt Sonjaa edessäni. Näin vain punaisen vanhan auton. Tein äkkijarrutuksen ja vilkuilin vain ympärilleni etsien siskoani. Siniset silmäni tavoittivat maassa makaavan tytön, joka oli vielä hetki sitten juossut minua karkuun. "Sonja!" kiljaisin ja harpoin tuon luo.

"Herran jestas", kuulin jonkun sanovan, minkä jälkeen kuului vain loittonevat askeleet ja moottori käynnistyi. Lähtikö tekijä oikeasti vain pois paikalta? Vilkaisin olkani yli ja aavistukseni osui oikeaan. Punainen auto peruutti jokusen matkan, kunnes lähti ajamaan eteenpäin ja huristeli vain ohitsemme.

"Hemmetin idiootti! Sä ajoit mun siskon yli ja kaahaat vaan pois!" huusin kyyneleet silmissäni auton perään, vaikka tiesin sen olevan täysin turhaa. "Sonja-rakas, avaa silmät", pyysin ja kiinnitin huomioni tyttöön, joka makasi maassa liikkumattomana. Tuon silmät pysyivät tiukasti kiinni, ja taputin tyttöä poskelle. Ei mitään reaktiota. Kyynelvirta vain voimistui ja kaivoin kännykän sinisten shortsien taskusta. Kädet vapisten näppäilin hätänumeron näytölle ja nostin luurin korvalleni.

"Hätäkeskus, mikä hätänä?" kuului ystävällinen naisääni.

"Mun sisko jäi auton alle eikä avaa silmiään", selitin paniikissa ja koitin ravistella Sonjaa hereille. Se oli kuitenkin aivan turhaa. "Se vaan vuotaa verta", jatkoin, kun huomasin asvaltilla olevan veriläikän. Paniikki vain kasvoi enkä enää edes nähnyt kunnolla kyynelten takia.