One More Second

Luku 22 ~ Twinning

Nellin nk

Harjasin vaaleita hiuksiani ja tuijotin itseäni peilin kautta suoraan silmiin. Huulillani oli leveä hymy, joka johtui vain ja ainoastaan siitä, että olin hyvällä tuulella. Heräsin omia aikojani enkä mihinkään ärsyttävään pirinään tai järkyttävään meteliin. Pitkästä aikaa tunsin itseni oikeasti pirteäksi ja sain nukuttua kunnolla ilman yöllisiä herätyksiä. Ja kaiken lisäksi ulkona oli ihana ilma: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteitakin oli varmasti ihan riittävästi. Huoneessani ei ollut lämpömittaria, joten voinut tarkistaa asiaa. Kännykän sääpalvelu näytti 20 astetta, mutta se saattoi hyvinkin valehdella parilla asteella suuntaan tai toiseen. Laskin harjan kädestäni lattialle ja otin ponnarin sen tilalle. Päätin tehdä samanlaisen kampauksen kuin Martinus teki minulle pari päivää sitten. Keräsin päällimmäiset hiukset ponnarille päälaelleni, mutta en vetänyt latvoja ponnarin läpi vaan jätin ne nutturalle. Harjasin vielä avonaiset hiukset kertaalleen, minkä jälkeen jäin vain tuijottamaan omaa peilikuvaani. Olin mielestäni ihan perusnätti tyttönen, mutta rehellisesti sanottuna, hymy huulillani näytin normaalia kauniimmalta. Pitäisi varmaan hymyillä useammin. En jaksanut meikata, joten nousin seisomaan ja kiikutin harjan työpöydälle, minkä jälkeen suuntasin askeleeni vaatekaapille. Olin eilen illalla vihdoin saanut matkalaukkuni purettua enkä ollut edes muistanut, mitä kaikkea olin pakannut mukaan.

"Nää on hyvät", puhelin itsekseni, kun vihdoin löysin etsimäni vaatekappaleet: farkkulappumekon sekä valkoisen tavallisen t-paidan. Vaihdoin kyseiset vaatteet päälleni ja viskasin jäätelökuvioiset yöshortsit ja mustan löysän t-paidan sängylleni, jota en ollut vielä ehtinyt petaamaan. Vaikken mikään siivousintoilija ollutkaan, petasin lähes joka aamu sängyn, koska pelkästään se sai huoneen näyttämään siistimmältä. Etsin kaapista vielä valkoiset nilkkasukat, joissa oli vaaleanpunaisia kukkasia. Kiskoin sukat jalkaan, minkä jälkeen petasin sängyn ja jähmetyin taas peilin eteen. Hymyni kasvoi entisestään, kun huomasin kesän ensimmäisen pisaman nenässäni. Sain kesäisin pisamia, mutta ne hävisivät aina talvisin, kun aurinko ei paistanut niin paljoa. "Jes", hihkaisin innoissani ja tein muutaman piruetin. En tiedä, miksi olin näin iloinen yhdestä pisamasta, mutta pitäisihän sitä nauttia elämän pienistä iloista. Pudistelin pienesti päätäni ja etsin kännykkää katseellani. Huomasin sen yöpöydälle, joten suuntasin askeleeni sen luo. Nappasin kapistuksen käteeni, mutta tungin sen kuitenkin hameeni takataskuun ja päätin mennä aamupalalle.

Alakerrassa ei ollut ketään, joka oli omituista, koska täällä oli melkein aina joku. Kohautin kuitenkin vain olkiani ja nappasin kaapista itselleni lautasen. Huomasin hellalle jätetyn kattilan ja nostin sen kannen ylös. Kattilassa oli puuroa, joka kelpasi minulle aivan loistavasti. Kauhoin itselleni puuroa, joka oli kylläkin jo hieman viileää, minkä takia marssin mikron luo ja lykkäsin lautaseni sinne. Sillä aikaa, kun puuro lämpeni hain jääkaapista maidon, mansikkahillon ja omenamehun. Jollain ihmeen tavalla sain kaikki kantaumukseni pöydälle tiputtamatta mitään.

Istuin pöydän vieressä syömässä aamiaistani ja tuijotin ulos ikkunasta. Marcus ja Martinus olivat pihalla pelaamassa jalkapalloa, joten ehkä se oli syy miksei alhaalla ollut ketään. Anne ja Kjell-Erik olivat töissä, mutta Emman olinpaikasta minulla ei ollut mitään tietoa. Ehkä tyttö oli jollain kaverillaan tai sitten yläkerrassa. Seurasin poikien jokaista liikettä ja olin hyvin vakuuttunut noiden taidoista. Hehän voisivat olla melkein ammattilaisia. Tungin lusikallisen puuroa suuhuni tuijottaen edelleen poikia. Yhtäkkiä Martinus pyörähti ympäri ja jähmettyi paikoilleen tuijottaen minua. Pojan huulille nousi leveä hymy, ja tuo heilautti kättään. Heilutin tietenkin takaisin ja nielaisin puuron suustani. Marcus jäi notkumaan veljensä viereen ja tuokin heilutti minulle. Heilutin Marcuksellekin, ja tajusin vasta nyt, että pojillakin oli valkoiset t-paidat, farkkushortsit ja meidän tiimikampaus. Aloin nauraa ja huomasin, että kaksosten kasvoilla oli kummastuneet ilmeet. Nousin nauraen seisomaan ja osoitin sormellani ensin omaa vaatetustani ja kampaustani, ja sitten poikia. Martinus tajusi heti, mitä tarkoitin ja repesi nauruun. Tuo nosti peukalonsa ilmaan, minkä takia aloin nauraa entistä enemmän. Marcus sen sijaan näytti edelleen kummastuneelta ja kohotteli olkiaan. Näin, kuinka Martinuksen suu alkoi liikkua, mutta olin liian kaukana, jotta pystyisin lukemaan huulilta, mitä poika sanoi. Oletin kuitenkin tuon selventävän Marcukselle, mitä tarkoitin. Aavistukseni taisi osua oikeaan, sillä pian Marcus käänsi katseensa takaisin minuun ja nosti peukalonsa ilmaan. Nyökäytin hymyillen päätäni, ja tajusin Martinuksen viittoilevan minua ulos heidän kanssaan. Tällä kertaa se olin minä, joka nosti peukalonsa pystyyn. Pojat nyökäyttivät päitään, ja jatkoivat jalkapallon pelaamista.