One More Second

Luku 36 ~ "Auts, broidi tais saada just pakit"

Nellin nk

"Varo Marcus, pallo tulee!" huusin ja potkaisin harmaaksi muuttuneen jalkapallon kaikilla voimillani kohti maalia, jota Marcus vartioi. Poika naurahti ja hyppäsi pallon eteen, minkä takia en saanut maalia. "Heei, se olis ollu hieno maali", valitin ja annoin käsieni valahtaa kylkieni viereen.

"Parempi onni ens kerral", Martinus totesi ja taputti minua olalle. Vilkaisin vieressäni seisovaa poikaa sivusilmällä ja tuhahdin hiljaa.

"Oon oikeesti ammattilaine, mut annoin teil vaan tasotusta", puolustauduin ja laitoin kädet puuskaan. Neljä kappaletta ruskeita silmiä päätyi katsomaan minua ja huomasin poikien kasvoilla hyvin hämmästyneet ilmeet. Molemmat näyttivät siltä, kun heitä olisi lyöty halolla päähän. Minua alkoi naurattaa, minkä takia alahuuleni päätyi hampaideni väliin. Jouduin puremaan huultani todella lujaa ja pian maistoin veren suussani. Pieni irvistys nousi kasvoilleni, mikä sai pojat entistä hölmistyneimmän näköisiksi.

"Saanks mä Nelli kysyy yht juttuu?" Marcus kysyi ja potkaisi pallon takaisin minulle. Nyökäytin päätäni ja kohotin kulmiani. Mitäköhän poika halusi tietää? "Onks sul koskaan sanottu, et valehteleminen ei oo kivaa?" poika uteli ja naurahti. Tahaton naurahdus karkasi huulieni välistä, ja nyökäytin jälleen päätäni. Tottakai minulle oli kerrottu ettei valehteleminen ollut kivaa, mutta silti sitä saattoi sillon tällöin päästellä sammakoita suustaan.

"Et kai sä uskonu sitä, et oon muka ammattilaine?" varmistin, ja kun sain vastaukseksi epävarman nyökäytyksen, repesin nauruun. En olisi koskaan uskonut, että se menisi läpi. No ei kai siinä sitten mitään, jokainen sai uskoa sen minkä tahtoi. "Mun jalkapallotaidot on kuule ansaittu kovalla treenillä koulun liikuntatunneilla", tokaisin olkiani kohauttaen ja naurahdin omalle jutulleni.

"Heheh, kun oot taas hauska", edelleen vieressäni seisova ihminen tekonauroi ja nappasi pallon jalkojeni juuresta. Käänsin katseeni Martinukseen ja muljautin silmiäni. "Kato nyt tarkkaan, ku oikee ammattilaine näyttää, miten tehdään maali", Martinus virnisti ja vilkuili minua samalla, kun otti askeleita taaksepäin. Huokaisin syvään, laitoin kädet puuskaan ja seurasin pojan liikkeitä katseellani. Martinus pysähtyi hetkeksi ja katsahti minua jälleen nopeasti, minkä jälkeen otti pari juoksuaskelta lähemmäs palloa ja potkaisi pyöreän esineen kohti Marcuksen vartioimaa maalia. Pallo lensi komeassa kaaressa maalin yli suoraan pusikkoon, ja Martinus hautasi kasvot käsiinsä.

"No sehän meni hienosti", kehuin nauraen ja taputin puolestani vaaleahiuksista poikaa pari kertaa olalle. "Vai viel oikee ammattilaine", mutisin virne huulillani, ja Martinus siirsi kädet pois kasvoiltaan ja nosti katseensa minuun. Tuo tuijotti minua hetken noilla ihanilla ruskeilla silmillään, mutta pian hiljainen naurahdus karkasi pojan huulien välistä ja tuo pudisteli päätään.

"Koska kumpikaan teist ei nyt näytä saavaan maalii millään, vaiks ootteki ammattilaisii, ni ehkä rautasen ammattilaisen täytyy näyttää mallii", Marcuksen ääni kuului jostain maalin takaa ja pian tuo ilmestyi näkökentälleni pallo kainalossaan. "Sä saat Nelli mennä maaliin", pidempihiuksinen poika ilmoitti ja virnisti pienesti. Suuni loksahti auki ja silmäni laajentuivat varmasti lautasen kokoisiksi. Minä maaliin? Ei ikinä!

"En varmast mee", laitoin vastaan, mutta pojat nyökyttelivät vain päitään.

"Lupaan, etten potkase kovaa", Marcus sanoi leveä hymy huulillaan ja tiputti pallon kainalostaan jalkojensa juureen. Katsahdin poikaa epäilevästi, mutta tuo hymyili edelleen leveästi ja nyökytteli kohti maalia.

"No okei, tän kerran", annoin periksi ja nostin käteni ilmaan antautumisen merkiksi. Kävelin maaliin ja jähmetyin tuijottamaan Marcusta. Siristin silmiäni ja yritin näyttää mahdollisimman vakavasti otettavalta maalivahdilta.