One More Second

Luku 15 ~ "Pinky promise?"

*MUOKATTU 27.6.2019*

_________________
Jasmiinan nk

*Pieni aikahyppy taaksepäin*

Istuimme kaikki neljä sohvalla, mutta Nelli oli selvästi omissa maailmoissaan. Tyttö räpläsi lettiään ja tuijotti valkoista seinää. Marcus ja Martinus puhuivat jotain omiaan, ja yritin saada selvää, mistä nuo puhuivat. En kuitenkaan osannut norjaa, joten se oli mahdotonta.

"Mennääks ulos?" Marcus kysyi yhtäkkiä englanniksi, ja käänsin katseeni Nellistä vieressäni istuvaan poikaan.

"Mennään vaa", vastasin hymyillen. Pojat nyökäyttivät päitään ja nousivat seisomaan.

"Tuuks sä Nelli?" Martinus kysyi sohvanpäässä istuvalta tytöltä, joka ei kuitenkaan reagoinut mitenkään hänelle esitettyyn kysymykseen. Martinus oli jo kysymässä asiaa uudestaan, mutta keskeytin tuon aikeet tönäisemällä poikaa kylkeen.

"Kyl se sit tulee perässä", totesin ja nappasin Martinuksen kädestä kiinni, minkä jälkeen lähdin kohti eteistä kiskoen poikaa perässäni. Tiesin, ettei Nelli tulisi perässämme. Tyttö todennäköisesti menisi omaan huoneeseensa itkemään. Sen vähän, mitä Nelliä tunsin niin tuo oli hyvin ujo ja arka. Ei paljoa puhellut eikä tuolla oikein ollut kavereita. Sonjan kuoleman jälkeen Nelli oli vetäytynyt entistä enemmän kuoreensa ja viihtynyt enimmäkseen yksin. En tajunnut, miten tuo oli päätynyt kaikista mahdollisista paikoista juuri tänne. Ja vielä Marcuksen ja Martinuksen luo. Ei siinä mitään, ainakin minulla oli hyvä tekosyy tulla tänne ja tavata ihailemani pojat. Olin todella iso MMer, mutta minun oli pakko hillitä itseäni. Minun olisi vain tehnyt mieli kiljua ja halata pojat melkein hengiltä, kun näin heidät. Oli todella lähellä, etten tehnyt sitä. Nuo olisivat varmasti heittäneet minut ulos, jos olisin tehnyt sen.

"Pelataaks jalkapalloo?" ehdotin, kun saavuimme takapihalle ja huomasin maassa pallon, joka oli joskus ollut valkoinen, mutta nyt se oli harmaa ja kurainen.

"Osaaks sä pelata futista?" Marcus virnisti ja hölkkäsi pallon luo. Poika temppuili jotain, ja pian pallo oli maan sijasta tuon sylissä.

"Oon kuule harrastanu joskus skidinä futista, joten enköhän mä jotain osaa", vastasin vakavana ja tuijotin Marcusta suoraan silmiin.

"Kuulosti haasteelta. Sä vastaan mä ja Martinus", Marcus tokaisi eikä virne hävinnyt pojan huulilta. Huokaisin syvään, mutta nyökäytin kuitenkin päätäni. En todellakaan ollut niin hyvä jalkapallossa, että pärjäisin yksin noita kahta vastaan, mutta olkoot.

"Sopii, jos saan yhden maalin etumatkan", latelin vaatimukseni tuijottaen edelleen Marcusta silmiin. Poika naurahti, mutta nyökäytti päätään.

"Selvä peli", poika ilmoitti, pyörähti ympäri ja lähti juoksemaan maalien luo. Nyökäytin itsekin päätäni ja seurasin poikaa saaden Martinuksen perääni.

Juoksin Martinuksen perässä, joka oli minua todella paljon nopeampi, koska pojalla oli paljon pidemmät jalat kuin minulla. Yhtäkkiä poika kompastui jalkoihinsa ja kaatui mahalleen maahan. En ehtinyt tehdä mitään ja seuraava asia, minkä tajusin, oli se, että makasin Martinuksen selän päällä. Repesin vain nauruun, ja niin teki Martinuskin. Marcuksenkin nauru kantautui korviini, minkä takia aloin nauramaan entistä enemmän. Käänsin katseeni Marcuksen suuntaan ja huomasin pojan makaavan kippurassa maassa ja tuo vain nauroi. Jostain syystä vilkaisin talon suuntaan ja näin olohuoneen ikkunassa hahmon, joka näytti aivan Nelliltä. Tyttö vain tuijotti meitä, ja ilkikurinen virnistys nousi huulilleni. Aavistukseni oli osunut oikeaan: Nelli ei tullut kanssamme ulos.

"Voisiks sä väistää?" Martinus kysyi naurunsa seasta. En sanonut mitään, vaan kierähdin pois pojan päältä, minkä jälkeen nousin seisomaan. Autoin Martinuksen ylös ja käänsin katseeni talon suuntaan. Hahmo oli hävinnyt ikkunasta, ja olin salaa hieman iloinen siitä. Sain viettää aikaa idolieni kanssa, eivätkä nuo näyttäneet muistavan Nelliä lainkaan. Täydellistä.