One More Second

Luku 17~ "Oleks te pulassa?"

*MUOKATTU 27.6.2019*

_____________
Nellin nk

"Marcus, Martinus ja Nelli, tulkaapas alas!" Anne huusi meille ennen kuin oli ehtinyt edes sulkea ulko-ovea. Poikien vanhemmat ja Emma olivat olleet koko päivän pois kotoa, en oikein tiennyt, missä kolmikko oikein oli ollut. Katsahdimme poikien kanssa toisiamme kysyvästi, mutta nousimme kuitenkin ylös sängyltä ja suuntasimme alakertaan.

"Mitäköhän me ollaan nyt tehty?" Marcus pohti ääneen ja naurahti hiljaa.

"Jaa a", Martinus vastasi olkiaan kohauttaen ja lähti kävelemään alas portaita. En vastannut noille mitään, vaan laskin käteni valkoiselle kaiteelle ja liu'utin sitä alas samalla, kun itse astelin portaita alas.

"Äiti on keittiössä jonkun tytön kanssa", Emma ilmoitti, kun näki meidät.

"Tytön? Kenen?" Marcus ihmetteli ja kurtisti kulmiaan. Hänen siskonsa kohautti vain olkiaan ja lähti kipuaamaan portaita ylös. Kenestä tytöstä Emma puhui? Tämä oli hyvin salaperäistä.

"Mitä helvettiä sä täällä teet?" Martinuksen ärtynyt lausahdus kantautui korviini. "Enks mä käskeny sun häipyy täältä?" tuo jatkoi entistä vihaisempana, ja kiihdytin vauhtiani, jotta pääsisin nopeammin keittiöön katsomaan, kenelle Martinus räyhäsi. Kurvasin keittiöön ja jähmetyin paikoilleni. Jasmiina istui pöydän vieressä mehulasin kanssa, ja Anne istui tytön vieressä tuijottaen poikaansa hyvin kummastuneena.

"Martinus! Vähän käytöstapoja, kiitos", Anne komensi jämäkällä äänellä, mutta Martinus vain tuhahti ja pyöräytti silmiään. Itse en ollut vieläkään toipunut näkemästäni. Miten Jasmiina oli tuossa? Pojathan olivat ajaneet tuon jo kerran pois täältä. Miksi Anne puolusti tyttöä? Oliko Jasmiina sepittänyt naiselle jonkun keksityn tarinan, jotta pääsisi takaisin tänne? Liian moni kysymys täytti pääni, enkä saanut mistään oikein kiinni.

"Mäkin haluaisin tietää, et miks oot edelleen täällä?" Marcus kertoi mielipiteensä, eikä tuokaan kuulostanut kovin innostuneelta. Jasmiina otti hörpyn mehulasistaan ja tuijotti poikia vuorotellen. Tyttö ei kuitenkaan edes näyttänyt siltä, että aikoisi vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin.

"Jasmiina istui itkien tuossa tienpäässä ja kysyin sitten, mikä oli hätänä. Hän kertoi, että olitte ajaneet hänet pois, vaikka hän halusi vain tulla moikkaamaan Nelliä, joka on hänen hyvä ystävänsä", Anne selitti Jasmiinan puolesta ja antoi katseensa kiertää meissä kolmessa. Huokaisin syvään ja muljautin silmiäni. Gunnarsenit olivat ilmeisesti hyvin hyväsydämisiä ihmisiä, koska uskoivat kaikista pelkkää hyvää. Ei siinä mitään, kyllä minäkin yleensä, mutta Jasmiina oli poikkeus.

"Ei Jasmiina oo Nellin hyvä ystävä", Martinus parkaisi ja löi nyrkkinsä pöytään. Kaikki huoneessa olijat säpsähtivät pojan äkillistä liikettä, ja itse otin askeleen taaksepäin. "Se vaan käytti Nelliä hyväksi, et pääs tapaamaan meiät", poika jatkoi vihaisena ja tuijotti Jasmiinaa murhaavasti. Tyttöä se ei näyttänyt haittaavaan yhtää, koska tuo nojautui eteenpäin ja tuijotti poikaa takaisin. Anne sen sijaan räpytteli silmiään ja käänsi katseensa minuun. Nainen kohotti kulmiaan ja näytti siltä, että miettisi, mitä kysyisi minulta seuraavaksi. Nielaisin ja yskäisin pienesti, jotta saisin ääneni auki.

"Ollaan me oltu samas koulus, mut ei olla kavereita", selitin ja istahdin vieressäni olevalle tyhjälle tuolille.

"Miksi sinä sitten olet kutsunut Jasmiinan tänne?" kesä-äitini kysyi, ja suuni loksahti auki. Oliko Jasmiina kaiken tämän lisäksi vielä valehdellut Annelle, että olin kutsunut tytön tänne?

"En mä oo tänne ketään kutsunut", puolustauduin ja levittelin käsiäni.

"Jasmiina vaan ilmestyi meiän oven taakse. Ja mä ainakin uskon Nelliä, ettei se oo kutsunu tänne ketään", Martinus totesi ja vilkaisi minua sivusilmällä. Hymyilin pojalle pienesti ja nyökäytin päätäni. Martinus oli puolustanut minua jo liian monta kertaa näiden päivien aikana ja muutenkin ollut minulle todella mukava. Oli ihanaa, kun joku oikeasti välitti.