One More Second

Luku 21 ~ "Hanki aivot"

Nellin nk

Hyppäsin alas pyörän selästä ja lykkäsin menopelin sille tarkoitettuun telineeseen. Martinus ilmestyi viereeni ja laittoi omansa myöskin telineeseen. Marcus asetti potkulautansa nojaamaan seinää vasten, minkä jälkeen otti aurinkolasit pois silmiltään ja laittoi ne roikkumaan paitansa kaula-aukkoon.

"Noniin kyyhkyläiset, mennääs sitten", Marcus hihkaisi hymyillen ja asteli sisään kaupan juuri avautuneista liukuovista. Kurtistin kulmiani ja tuijotin pojan loittonevaa selkää. Mitä ihmettä tuo nyt oikein vihjaili? Ensin tuo kutsui minua ja Martinusta rakastavaisiksi ja nyt kyyhkyläisiksi. Tiesikö Marcus jotain, mitä minä en tiennyt?

"Tolle täytyy varmaan pitää joku puhuttelu", Martinuksen huvittunut ääni rikkoi ajatuskuplani, ja nyökäytin vain päätäni. En vastannut mitään, vaan nostin aurinkolasit otsalleni ja kävelin sisälle viileään kauppaan, joka ei ollut kovin iso, mutta sieltä löytyisi varmasti kaikki tarvittava. Tai kaiken muun paitsi Fazerin sinisen, ainakin epäilin sitä vahvasti.

"No jopas hempeilyt kesti", veljeksistä aikaisemmin kauppaan astellut osapuoli hihkaisi ja nojaili kärsimättömän näköisenä sinisiin ostoskärryihin.

"Voitko vaan pitää suus kiinni?" Martinus aneli ja tuijotti virnuilevaa Marcusta kulmat kurtussa.

"Mihin me tarvitaan kärryi? Eiks kori muka riitä?" keskeytyin poikien kinastelun ja vaihdoin sujuvasti puuheenaihetta. Pojat vilkaisivat ensin minua, mutta käänsivät sitten katseensa kärryyn ja kohauttivat olkiaan. "Ei kai nyt nakkikeittoon noin paljoo tarvikkeita tarvita", jatkoin ja vilkuilin kaksosia vuorotellen. Katseeni viipyi Marcuksessa kuitenkin kauemmin, sillä pojan kasvoille oli noussut kummallinen ilme, ja olin melko varma, ettei siitä seuraisi mitään hyvää.

"Voihan sinne kärryyn muutakin laittaa", tuo virnisti ja ennen kuin tajusinkaan kädet kietoutuivat lantioni ympärille ja lattia hävisi jalkojeni alta.

"Heei, mitä tää nyt on?" kysyin ja aloin rimpuilla, jotta pääsisin pois Marcuksen sylistä. En kuitenkaan saanut mitään vastausta, vaan pian tajusin istuvani kärryssä. "Ihan tosi", mutisin kädet puuskassa saaden pojat nauramaan entistä enemmän.

"Et ainakaan mee hukkaan", Martinus virnisti, tarrasi kärryyn ja käveli porteista sisään kaupan puolelle. Onnekseni kaupassa ei ollut paljoa muita asiakkaita, joten saimme olla melko rauhassa. Jokunen vanhempi ihminen katsoi minua huvittuneina, mutta kävelivät kuitenkin päitään pudistellen ohi. Vääntäydyin risti-istuntaan ja kohautin vain olkiani. Kokemus tämäkin. Seurasin poikia katseellani ja hymy nousi huulilleni, kun huomasin noiden kinastelevan siitä, kumpi saisi laittaa perunat pussiin ja kumpi joutuisi punnitsemaan ne. Marcus yritti laittaa perunoita läpinäkyvään pieneen pussiin, mutta Martinus kiskaisi sen kauemmas, minkä seurauksena perunat tippuivat lattialle ja osa vieri hyllyn alle. Läimäytin itseäni otsaan ja pudistelin nauraen päätäni. Olinko kaupassa 16-vuotiaiden vai 6-vuotiaiden kanssa? Okei, hyvä minun oli puhua, sillä itse istuin kärryssä kuin joku 4-vuotias. Pojat päätyivät ilmeisesti molempia tyydyttävään lopputulokseen, koska huomasin Martinuksen solmivan pussin ja lykkäävän sen Marcuksen syliin. Marcus asteli pussi kädessään vaa'an luo, punnitsi perunat, painoi oikeaa numeroa ja lättäsi valkoisen tarran pussin kylkeen, minkä jälkeen tuli hymyillen luokseni. Tuo laski pussin kärryyn ja kääntyi katsomaan minua.

"Mitä muut nakkikeittoon kuuluu?" Marcus kysyi ja kohotti kulmiaan.

"Porkkanaa ja purjoo ainaki. Ja jos haluutte jotain muit vihanneksii, ni mulle on ihan sama", vastasin ja sain vastaukseksi nyökäytyksen.

Saimme, tai pojat saivat, kerättyä kaikki keittoainekset ja suuntasimme kassalle.

"Mä oon ain halunnu tehä tän", Martinus sanoi jotenkin vakavan kuuloisena ja vilkaisin poikaa olkani yli. Tuon huulilla oli kuitenkin pieni virne ja mitään muuta sanomatta Martinus pinkaisi juoksuun työntäen siis edelleen minua kärryissä.