One More Second

Luku 10 ~ "Huonot ideat on sukuvika"

*MUOKATTU 21.6.2019*

______________

Nellin nk

"Ette saa kiinni!" huusin perässäni juokseville pojille ja vilkaisin heitä olkani yli.

"En olis niin varma!" Marcus vastasi nauraen. Pudistelin nauraen päätäni ja kiristin tahtiani. Olin edelleen melko hyvä urheilussa ja olin voittanut pojat jo monta kertaa sekä jalkapallossa että juoksukisoissa.

"Oikeesti Nelli, odota", Martinuksen aneleva ääni kantautui korviini, ja vilkaisin jälleen kaksikkoa, joka oli jäänyt entistä kauemmas. Huokaisin syvään ja pysähdyin paikoilleni. Pitäisihän pojille antaa hieman armoa. Olisihan se nyt noloa hävitä tytölle.

"Okei okei, tämän kerran", myönnyin ja nostin käteni ilmaan. "Mut toista kertaa ei tuu", uhosin ja vilkaisin viereeni ilmestyneitä hengästyneitä ihmisiä sivusilmällä.

"Ei niin, koska tästä lähin sä olet se, joka juoksee meiän perässä", Marcus virnisti ja taputti minua olalle.

"Aivan varmasti", tokaisin sarkastisella äänellä ja heitin letillä olevat vaaleat hiukseni olkani yli. "Mennääks jätskille?" kysyin ja vastausta odottamatta lähdin kävelemään jäätelökioskin suuntaan. Ei mennyt kauaakaan, kun kaksi ihmistä viipotti ohitseni. Räpyttelin hetken silmiäni ja tajusin tuijottavani poikien loittonevia selkiä.

"Vika kiskalla tarjoo jätskit", Martinus ilmoitti kääntämättä katsettaan minuun. Huokaisin syvään ja vaihdoin löntystelyn juoksuun. Askel askeleelta saavutin poikia ja olin enää parin metrin päässä heistä, kun kuului tömähdys ja näkökentälläni oli kahden pojan sijasta yksi poika sekä punainen vanha auto. Pysädyin kuin napista painamalla ja aloin etsiä Marcusta katseellaani.

"Marcus!" kiljaisin, kun siniset silmäni tavoittivat maassa makaavan pojan. Juoksin tuon luo ja kyykistyin pojan viereen. "Martinus, tee jotain!" huusin kyyneleet silmissäni ja koetin herätellä Marcusta. Martinus kuitenkin vain seisoi paikoillaan ja availi suutaan kuin kala kuivalla maalla.

"Herran jestas", kuulin jonkun sanovan, mutta ääni ei kuulunut Martinukselle. Katsahdin äänen suuntaan, mutta näin vain, kuinka joku istahti takaisin kuskinpaikalle. Meni hetki, kunnes kuului moottorin hurinaa, minkä jälkeen punainen auto kaahasi pois luotamme.

"Hemmetin idiootti! Sä ajoit mun parhaan kaverin yli ja kaahaat vaan pois!" huusin auton perään, vaikka tiesin sen olevan täysin turhaa. "Marcus-rakas, avaa silmät", anelin itkien ja silitin pojan pehmeää poskea. Tuo ei kuitenkaan näyttänyt minkäänlaisia heräämisen merkkejä. Vaihdoin silittelyn taputuksiin, mutta ei vieläkään mitään reaktiota. Kyynelvirta voimistui entisestään ja nostin pojan pään reidelleni. Vasta nyt huomasin verilammikon, joka oli ilmestynyt asvaltille. Veri oli peräisin Marcuksesta, siitä olin täysin varma. Käteni alkoivat täristä entistä enemmän, ja menin paniikkiin. Tämä ei voinut olla mahdollista. Ensin menetin siskoni, ja nyt parhaan ystäväni.

"Marcus, älä kuole", kuiskasin ja säpsähdin hereille. Räpyttelin silmiäni ja nousin hitaasti istumaan. Katselin ympärilleni ja näin vähän matkan päässä seisovan pojan, joka katseli minua kummastuneena. En kuitenkaan välittänyt siitä, vaan kietouduin tiukemmin vilttiin ja kuivasin poskeni. Suljin silmäni, vedin syvään henkeä ja avasin silmät hitaasti. Näin ruskeasilmäisen ihmisen seisovan edelleen paikoillaan ja tutkailevan minua.

"Taisit nähä painajaista", poika, joka äänen perusteella oli Marcus, totesi ja asteli luokseni. Poika istahti viereeni sohvalle, ja vilkaisin tuota sivusilmällä. "Tai ainakin siltä se vaikutti, kun puhuit ja itkit unissas", tuo jatkoi. Nyökäytin pienesti päätäni ja käänsin katseeni Marcukseen.