One More Second

Luku 26 ~ "Valehteleks sä?"

Martinuksen nk

Katselin vieressäni nukkuvaa tyttöä, jonka vaaleat hiukset olivat valahtaneet tuon naamalle peittäen tytön posket ja silmät. Pieni hymy nousi huulilleni ja siirsin varovasti hiukset pois Nellin kasvojen edestä. Nelli mutisi jotain unissaan, ja pelästyin jo, että herätin tytön. Onnekseni tuo vain vaihtoi hieman asentoaan ja jatkoi uniaan. Nellin poskilla oli kuivuneista kyynelistä syntyneet vanat, ja mieleni teki vain pyyhkiä ne pois. En kuitenkaan voinut tehdä sitä, koska muuten Nelli olisi aivan varmasti herännyt. Tyttö oli keskellä yötä alkanut puhumaan ja itkemään unissaan, mutta rauhoittui onneksi melko nopeasti, kun vedin tuon aivan kiinni itseeni. Minulla oli todella ristiriitaiset tunteet tästä kaikesta: tavallaan nautin siitä, että sain olla Nellin lähellä, mutta minulle tuli kauhean syyllinen olo, koska nautin tästä. Nelli joutui melkein todistamaan tätinsä itsemurhaa ja tarvitsi olkapään, jota vasten itkeä ja sylin, jonne hautautua. Olin kuitenkin enemmän kuin mielelläni sen olkapään ja sylin omistaja. Nelli olisi ihan koska vain tervetullut puhumaan kanssani, itkemään olkapäätäni vasten tai syliini turvaan. Sitä vartenhan ystävät ovat. Annoin katseeni vaeltaa pitkin Nellin kasvoja, ja tyttö näytti todella suloiselta nukkuessaan. Ehkä jopa vielä söpömmältä kuin hereillä ollessaan. Tytöllä oli kauniit tummat ja pitkät ripset, joista moni olisi kateellinen. Nellin poskilla oli myös pieniä ja haaleita pisamia, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Lisäksi tuon nenänvarressa oli hieman isompi ja selkeämmin erottuva pisama. Sitäkään en ollut huomannut aikaisemmin. Pitäisi useammin makoilla näin lähellä Nelliä, niin oppisi tytöstä uusia asioita. Hymähdin omille ajatuksilleni, ja samalla jonkun puhelin pirahti soimaan. Säpsähdin hieman ja kierrähdin selälleni. Minun puhelimeni se ei ollut, koska tuo ei ollut minun soittoääneni, joten sen täytyi olla Nellin. Kurottelin kädelläni yöpöydän suuntaan ja lopulta jokin kova osui käteeni. Puhelin, joka soi, oli Nellin ja ruudussa vilkkui mamma. Soittaja oli siis hyvin todennäköisesti Helene. Vilkaisin Nellin suuntaan eikä tyttö näyttänyt minkäänlaisia merkkejä heräämisestä. Huokaisin syvään ja keskityin jälleen pirisevään kapistukseen, joka luultavasti kohta hiljenisi ellen tekisi mitään. Voisinko vastata Nellin puolesta? En meinaan haluaisi herättää Nelliä. Nousin istumaan ja liu'utin samalla sormeni vihreän luurin yli, minkä jälkeen nostin kännykän korvalleni.

"Martinus Nellin puhelimessa", sanoin hiljaa, jottei Nelli heräisi.

"Onko Nelli kunnossa?" tytön äiti kysyi hätääntyneen kuuloisena. Nyökäytin vaistomaisesti päätäni ja käänsin katseeni vaaleahiuksiseen tyttöön, joka vaihtoi jälleen asentoaan, ja makasi nyt mahallaan kasvot pois päin minusta. "Haloo?!" Helene huhuili, ja havahduin ajatuksistani. Eihän nainen tietenkään nähnyt nyökäytystäni.

"Joo, on se. Nelli nukkuu tossa mun vieressä", kerroin ja pieni hymy nousi huulilleni. "Nelli ei siis saanut unta ja pyys mut viereensä nukkumaan", selitin, koska oletin Helenen olevan yksi suuri kysymysmerkki tällä hetkellä.

"Kiitos Martinus, kun pidät Nellistä huolta. Nellillä ei oikein oo ollu kavereita Sonjan kuoleman jälkeen", vieressäni nukkuvan tytön äiti sanoi ja kuulosti siltä, että pidättelisi kyyneleitä. "Jonas soitti meille eilen ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Ihan kauheeta, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin", nainen jatkoi ja niiskautti hiljaa. Olin melko varma, että tuon kyynelkanavat aukesivat ja suolaiset vesipisarat vierivät parhaillaan tuon poskia pitkin.

"Tottakai ystävistä täytyy pitää huolta", vastasin ja annoin pienen hymyn nousta huulilleni. "Nelli on ihan älyttömän ihana ja mahtava tyttö", kehuin Helenelle hänen tytärtään, ja korviini kantautui pieni naurahdus, joka tuli puhelimesta. "Ja eilinen oli kyllä melko kamala päivä, mutta toivottavasti tänään olisi parempi päivä", jatkoin ja suoristin hieman ryhtiäni, joka oli päässyt painumaan kumaraan.