One More Second

Luku 23 ~ Marcus the parittaja

Martinuksen nk

Olimme Marcuksen kanssa kahdestaan kotona, koska Nelli oli päättänyt lähteä kävelylle, ja koska olimme veljeni kanssa molemmat laiskoja, emme jaksaneet lähteä mukaan. Emma oli edelleen kaverinsa luona. Äiti ja isä olivat töissä. Kello oli kylläkin jo sen verran, että isän pitäisi kohta puolin tulla kotiin.

"Hei Martinus, et oo vieläkään kertonu mul, et mitä mä en tiiä susta", Marcuksen huvittunut ääni kantautui korviini, ja käänsin katseeni tuohon. Makasimme vierekkäin Marcuksen sängyllä ja tavalliseen tapaan selailimme kännyköitämme. Pojan huulilla oli leveä virne ja tuo kohotteli kulmiaan siihen malliin, että ajatteli aivan varmasti jotain likaista.

"Voisiks sä ensin kertoo, et miks sä puhut musta ja Nellistä koko ajan siihen sävyyn, et oltais yhessä tai jotain", pyysin ja kohotin toista kulmaani.

"No eiks teil sit muka oo mitään juttuu?" veljeni parahti ja nousi istumaan. "Koska sittenhän mä voisin iskee Nellin", tuo jatkoi ja tuttuakin tutumpi virne löysi jälleen tiensä pojan huulille. Huokaisin syvään ja pudistelin päätäni. Vaikkei meillä Nellin kanssa mitään juttua ollutkaan, niin Marcus ei siltikään voisi iskeä Nelliä. Olin aivan liian ihastunut siihen sinisilmäiseen ja vaaleahiuksiseen suomalaiseen tyttöön, että voisin katsoa vierestä, kun nuo kuhertelisivat Marcuksen kanssa.

"Et voi", tajusin puhuvani ääneen ja vaistomaisesti peitin suuni. Poskiani alkoi kuumottaa ja hautasin pääni Marcuksen tummansinisellä tyynyliinalla peitettyyn tyynyyn.

"Miksen muka vois?" Marcus kummasteli. "Meinaaks sä estää mua?" poika kiusoitteli ja alkoi tökkiä minua kylkeen. "Martinus on ihastunu", veljeni jatkoi kiusaamistani eikä tehnyt elettäkään lopettaakseen tökkimistäni. Nostin pääni tyynystä ja yritin huitoa Marcuksen käsiä kauemmas, mutta se oli aivan turhaa.

"Mitä sitte vaiks olisinki?" kysyin ja nousin istumaan. Marcus lopetti tökkimisen siihen paikkaan ja jähmettyi tuijottomaan minua suoraan silmiin. Virne pojan huulilla kasvoi entisestään eikä mennyt kuin hetki, kun tuon nauru täytti koko huoneen. "No mitä?" parkaisin ja levittelin käsiäni.

"Uskalsithan sä vihdoin myöntää, et oot ihastunu Nelliin", Marcus sai sanotuksi naurunsa seasta ja yritti vakavoitua. "Tai no ethän sä sitä sanonu, et kehen oot ihastunu", poika huomautti ehkä enemmän itselleen kuin minulle. Itsevarma hymy nousi huulilleni ja kohautin vain olkiani. Olin kertonut Marcukselle jo aivan liikaa, joten voisin ihan hyvin jättää kertomatta ihastukseni kohteen.

"No se jääköön arvoitukseksi", virnistin, ja samalla alakerrasta kuului ääni, joka syntyi oven sulkemisesta.

"Kotona ollaan", isän huuto kaikui melkein tyhjässä talossa.

"Moi!" huusimme Marcuksen kanssa yhteen ääneen. Teimme niin todella usein, eikä vanhemmat jaksaneet enää reagoida siihen millään tavalla. Kun olimme pienempiä, saimme heidät aina naurahtamaan, mutta nyt niin ei enää tapahtunut.

"Oot Martinus aivan liian läpinäkyvä. Tottakai mä nyt nään, et sä oot ihastunu Nelliin", Marcus tokaisi ja avasi hiuksensa nutturalta, mutta laittoi ne kuitenkin heti uudestaan kiinni.

"En usko", laitoin vastaan ja tuijotin veljeäni silmiin. Poika naurahti hiljaa ja pudisteli vain päätään.

"Voi kuule, isoveljet tietää tämmöset jutut", tuo naurahti ja taputti minua olalle. Huokaisin syvään ja muljautin silmiäni.

"Oot mua vaan 15 minuuttia vanhempi", muistutin ja nostin etusormeni ilmaan.

"Vanhempi kuitenki", Marcus virnisti. "Ja aion jatkossakin kutsua teitä kahta kyyhkyläisiks ja rakastavaisiks. Ellet nyt sitten myönnä olevas ihastunu tohon naapurin mummoon", veljeni ilmoitti ja lauseen loppua kohti tuon ilme muuttui kysyväksi. Tahaton naurahdus karkasi huulieni välistä ja vaistomaisesti aloin pudistella päätäni.