Pelasta minut itseltäni

16 - Ei ne hyväksy mua - Lauren

En ollu uskoa silmiäni, kun näin että tässä on 1K lukukertoja vai mitä onkaan. Mä luulin et tähä tulee vaa jtn vajaa 500 näyttökertaa. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Tää on vähä tällane spessumpi luku. Tässä päästään kurkistamaan Laurenin menneisyyteen ja muutenkin vähän tarkemmin tämän päänsisälle. Anteeksi, että tässä on kestänyt.
Seuraavaksi on sitten 2K spessu, joka voi olla vaikka Rikin menneisyydestä
Words: 2053

Mä olen kasvanut
Kiinni niihin ajatuksiin
Joita toisillemme totuuksina hoettiin
Mä annoin niiden pitää aamut kaukana musta
Ne sanoo mulle
Tää on nyt sun todellisuus
Tää on nyt sitä, tässä kaikki,
Tää on lopullisuus

Heräsin taas siihen kauheaan meteliin, jota vanhempani pitävät, kun he riitelevät. Eivät he ymmärrä, että se vaikuttaa myös minuun. Kuulen kuinka jokin särkyy, oletettavasti lautanen. Varmaan myös isän sydän särkyy siinä samassa rytäkässä. Äiti on ihan hirveä välillä. Hän satuttaa minua usein henkisesti ja sen takia he aina riitelevät. No, onhan se väärin, että tykkään pojista. Sekin on väärin, että olen niin herkkä. Ei minussa ole mitään muuta kuin virheitä.

Ovi aukeaa koputuksen jälkeen ja isä ilmestyy siihen.
"Et kai kuullut paljoa?"
Mutta hän näkee ilmeeni ja katselee minua hetken huolestuneena ennen kuin tulee istumaan viereeni sängylleni.
"Hei, ei hän tarkoittanut sitä mitä sanoi", isä yrittää lohduttaa tietäen itsekin totuuden.
"Hän vihaa minua", kuiskaan hiljaa.

-

"Lauren, pakkaa tavarasi lähdetään!" isä huutaa erään riidan jälkeen. En ole täysin varma mikä siinä oli niin erilaista mutta alan kuitenkin pakata.

"Täällä sitä ollaan", isäni sanoo onnellisena, kun pysähdymme valkean kerrostalon eteen.

-

"Lauren kiltti, koululta soitettiin taas. Sä tarviit apua. Ei toi oo normaalia, että suutut iha olemattomista asioista. Ja sitten täällä kotona saatat itkeä ilman mitään syytä", isä yrittää maanitella minua puhumaan jollekin.
"Kyllä sä mulle voit kertoa mikä on. Tai jos et voi niin hommataan sulle ammattiapua. Kyllä me selvitään."
"Ei mulla mikään oo", väitän tuijottaen lattiaa.

"Sulla on kuulemma ollut vaikeaa nyt viimeiset pari vuotta."
Tuokin luulee tietävänsä jotain minun elämästäni.
"Koko elämä on ollu täyttä paskaa", totean vain.

-

"Me koitetaan täällä laitoksessa auttaa sua parhaalla mahdollisella tavalla", ystävällisen näköinen täti kertoo minulle johdattaen minua samalla huoneeseeni.
"Sulla on tosi kiva huonekaveri. Sellanen Jimi. Hän on samanlaisten ongelmien takia täällä. Hänellä on astma ja hän saa usein paniikkikohtauksia ihan epäselvistäkin syistä. Hänenkään perheolot eivät ole olleet ihanteelliset. Hän on suunnilleen sun ikäinen, muistaakseni samana vuonna syntynyt. -96 sä olit?"
"Juu oon", minua hymyilyttää naisen höpötys tulee jotenkin todella hyväksytty olo.

"Moi mä oon Jimi", pirteän oloinen poika esittäytyy.
"Lauren", vastaan vain istuen sängylleni.
"Saanko kysyä miks sä tänne jouduit?" poika kysyy ja huomaan nyt, että pojan hiukset ovat pastellinliilat.
"Mul ei oo koskaan ollu kotona asiat kauheen hyvin, aluks äiti haukku ja hakkas ja sit iskä oli pari vuotta ihan mukava mutta koska mun olo ei alkanu kohenee se alko ryyppäämään", kerron hiljaa.
"Toi kuulostaa aika tutulta", poika vastaa pastellinliiloja hiuksiaan haroen.