Pelasta minut itseltäni

25 - Vahvinkin teräs murtuu, vahvinkin tarvitsee apua - Akashi

Tervetuloa uuden luvun pariin! Kirjoitin tänään (eilen, koska kello on jo jotain 0.20) kaks lukua vaan koska huomasin 10K tulleen täyteen. Joten sen kunniaksi saatte kaksi lukua.
Words: 960

"No kuole sitten helvetti tohon syömishäiriöösi! Ei mua vittu kiinnosta, jos et anna auttaa!" Laurenin muutama viikko sitten huudetut sanat kaikuvat päässäni, kun painan terän iholleni ensimmäistä kertaa ikinä. Ahdistaa. Haluan pois. Viillän ja saan kokea euforian. Mielihyvä jyllää verisuonissani adrenaliinin kanssa kilpaa. Viillän toisen kerran ja vielä kolmannen. Euforia syvenee. Terä tippuu kädestäni, kun vain nautin. Euforia alkaa vain haihtua ja oloni on triplasti pahempi kuin koskaan. En ole syönyt viikkoihin tai kuukausiin kunnolla ja se näkyy. Olen väsynyt ja kalpea, tärisen, hiuksia tippuu, ihoni on vahamainen, poskiluut törröttävät selvästi näkyvissä ja tunnen paitani läpi kylkiluut. Olen aina ollut laiha muiden mielestä, mutta nyt vasta kehoni alkaa miellyttää minua.

"Akashi? Ootko sä täällä?" Anza huutelee eteisestä. Minä vain murrun, itken ja huudan, raavin ranteitani ja revin hiuksia päästäni. Hädin tuskin kuulen juoksuaskeleet, jotka tulevat oven taakse ja Anzan huudot siitä, kuinka minun pitäisi avata ovi.

"Riki kiltti sano, ettet lähteny vielä pihasta?" kuulen Anzan hätääntyneen äänen, kun hän paniikissa soittaa Rikille.

"Kiltti tuu takas auttamaan, Akashi vaan itkee ja huutaa vessassa lukkojen takana. Mä en pysty tähän!" viimeisen virkkeen aikana poika purskahtaa itkuun samalla väsyneesti ovea hakaten.

"Akashi kiltti avaa ovi, mua pelottaa", Anza anelee toisella puolella.

"Mä soitan Laurenille, jos sä et avaa tätä ovea!"

"Ei sitä kiinnosta!" itken ja huudan ääneni käheäksi.

"Akashil on joku. Se vaa itkee ja huutaa ja mua ahdistaa se on tuol vessas lukkojen takana. ... Joo on Riki tulos, se on tääl muutamas minuutis. ... Pliis mä tarviin sua, tuu auttaa mua ja varsinki Akashia. ... No ota tytöt mukaan ja eiks ne muutenki oo nii vanhoi et ne pärjää? ... Jooko, kiltti tuu auttaa mua pelottaa..." kuuntelen puolella korvalla Anzan puhelua, en kuule mitä Lauren vastaa mutta oletan hänen tulevan.

Käteni ovat punaisen kirjavat ja lattialla on kasa hiuksia, kun minut vihdoin saadaan ulos. Tai no Riki ilmeisesti tiirikoi lukon jollain. Tärisen sängyssäni kyynelten yhä valuessa. Riki istuu vieressäni tarkkaillen minua huolestuneena.

"Sä säikytit Anzan aika pahasti", hän lopulta toteaa.

"Mä tiedän", kähisen hiljaa.

"Me ollaan kaikki huolissamme, voisitko sä kertoa, mikä on?" Riki kysyy laskien ison kätensä rauhoittavasti polvelleni.

"Mä- Ei mulla mikään oo hätänä. I'm fine", vakuuttelen.

"Vahvinkin teräs murtuu ja vahvinkin tarvitsee välillä apua. Ei oo synti eikä häpeä pyytää apua tai ottaa sitä vastaan. Nyt, kun sä väität, että kaikki on hyvin niin, miten ajattelit Anzan ottavan ton sun kohtauksen?"

"Anzan kuuluu välillä tuntea samaa pelkoa, mitä mä oon joutunut kokemaan koko helvetin ajan, kun se on elänyt", ärähdän.

"Ajatteletko sä oikeesti noin?" Riki kysyy katsoen silmiini. Purskahdan itkuun pudistellen päätäni.

"En, mä oon vaan niin helvetin väsynyt ja rikki ja mä en jaksa tätä paskaa enään." Riki vetää minut kainaloonsa.

"Ei sun tarvii kestää tätä kaikkea yksin, sun ympärillä on ihmisiä, ketkä välittää susta", Riki lohduttaa.

"Sun pitää olla valmis ottamaan apua vastaan ja sun pitää alkaa syömään paremmin, kyllä mä näen ettet sä oo syöny pitkään aikaan hyvin. Mä tiedän, että Alexin kuolema oli sun murtumispiste ja sitten siihen kasattiin vain lisää paskaa. Jimin kuolema ja Anzan kotiutuminen, vaikka sä et ollut henkisesti riittävän vakaa. Ja sitten teijän kihlajaisten stressaaminen ja ajatteleminen, että saanko mä olla onnellinen, kun Alex ja Jimi kuoli ja Anzalla on pahoja ongelmia. Tänään sä sitten murruit liian kovan paineen alla, kun vaan jäit kelaamaan asioita ja omaa pahaa oloasi, jota et vaan voinut näyttää kenellekään, koska sun piti olla se muiden tukipilari." Riki on niin oikeassa.

"Mä oon aina se, joka saa kärsiä. Se poika, jonka veli on outo ja suljetulla. Se, joka ottaa kotona kaikki iskut vastaan, ettei nuoremmat kärsi. Se, jonka käsivarsille kuolee oma sisko. Se, joka ei onnistunut näkemään kaverinsa pahaa oloa. Se, jonka veli ei oo millään lailla kunnossa. Se, jolle huudetaan kaikista kauheimmat sanat päin näköä."

"Kuka on sanonu sulle ja mitä?" Riki kysyy.

"Mä", Lauren astuu huoneeseen. "Mä huusin meidän riidan päätteeksi, että kuole sitten helvetti tohon syömishäiriöös. Ei mua vittu kiinnosta, jos et anna auttaa. Tiedän, etten olisi saanut sanoa niin. Mulla vaan tuli hirveet muistot mieleen, meiltä kotoa, kun vanhemmat riiteli koko ajan. En oo koskaan tykännyt riidellä ja oon aina halunnut riidoista nopeasti pois, niin sitten onnistun aina satuttamaan muita ihmisiä sanoillani. Oon niin pahoillani. En oo koskaan halunnut satuttaa sua ja muhun sattuu se, että mun takia oot tässä tilanteessa", mies puhuu. Irroittaudun Rikin otteesta ja ryntään mieheni käsivarsien suojaan. Lauren sulkee minut syliinsä ja silittää hiuksiani varovasti.

"Auta mua", pyydän hiljaa nostaen anovan katseeni mieheeni.

"Totta kai autan sua höpsö", Lauren sanoo hellästi.

-

"Mitä sä oot puuhaillut nyt parin viikon aikana?" kysyn Laurenilta, kun Riki on lähtenyt katsomaan Anzaa ja tyttöjä.

"Lähinnä ollut Elisan kanssa ja muutenkin siellä pitääkseni seuraa. Patistin Tian ja Cristianin ottamaan äkkilähdön etelään. Mitäs sä?"

"Enpä oikein mitään, kunhan tässä kotosalla ollut ja töissä käynyt", mumisen.

"Koska sä oot syönyt viimeksi kunnolla? Sulla on posket painunu tosi paljon sisäänpäin ja kun halasin sua tunsin sun kylkiluut liian selvästi", Lauren puhelee selkeästi huolissaan.

"Mä söin viimeks toissapäivänä Anzan kanssa jotain leipiä, mitä Anza teki. Ja no kunnolla viimeks, joskus ku oon sun kanssa ollu ja sä oot tehny jotain", vastaan hiljaa katsellen eriväri silmilläni käsivarsieni raapamia.

"Rakas, sun pitää syödä. Mua oikeesti pelottaa toi sun touhu. Mitä jos tulisit mun ja tyttöjen mukaan? Mun sängyssä ja sydämessä on aina tilaa sulle", Lauren ehdottaa.

"Joo voin kai mä tulla", vastaan hymyillen väsyneesti. Lauren suutelee minua hellästi vastaukseksi. Tulee hyvä olo hetkeksi eikä olo pahene jälkeenpäin niin kuin viiltelyssä. En tajua, miten Anza on voinut viillellä ranteensa täyteen, kun se olo vain pahenee.

"Voisitko sä ainakin alkuun puhuu välillä Rikin kanssa? Se osais oikeesti auttaa", Lauren pyytää.

"Voin", hymyilen helpottuneena, vihdoin saan apua.