Pelasta minut itseltäni

37 - Lapsia - Riki

Words: 1 070

Tulen sisälle jo viiden tai kymmenen minuutin kuluttua riidastamme. Menen seisomaan minun ja Anzan huoneen oven taakse. Käteni on jo oven kahvalla, kun kuulen Anzan alkavan puhua. Jään oven ulkopuolelle kuuntelemaan hänen ja Ulrichin keskustelua. Minua koskettaa se, kuinka Anza uskaltaa kertoa Ulrichille niin arkaluontoisia ja ahdistavia asioita, kuten hänen vanhempiensa käytös tai kaksoslapset, jotka häneltä abortoitiin.

"Minä vain haluaisin lapsen niin kuin Akashi ja kaikki muutkin",  minuun sattuu kuulla Anzan ääni niin rikkinäisenä. Hänen hiljainen ja musertunut äänensä kuuluu uudelleen ja uudelleen pääni sisällä. Kuinka hän haluaisi lapsen niin kuin kaikki muutkin. Minua vain ahdistaa ja pelottaa, ettei Anzan mielenterveys kestäkään lapsen saamista.

"Lapsistako te riitelitte?" kuulen isäpuoleni rauhallisen äänen kysyvän. Olen onnellinen, että hän ja Anza tulevat toimeen keskenään.

"Riki sanoi, ettei hän halua lapsia", Anza sanoo juuri ja juuri kuultavalla äänellä. Rintaani puristaa miehen epätoivoinen ääni.

"Rikillä itsellään on ollut vaikeaa. Hänellä ei ollut kunnon isähahmoa ja hänen äitinsä kuoltua, hän joutui hänelle täysin tuntemattomien ihmisten luokse asumaan. Häntä varmaan pelottaa, ettei hän osaisi olla isä ja häntä varmasti pelottaa ajatus, että hän itse kuolee ja jättää sinut yksin lapsen kanssa. Häntä pelottaa, että sinä et pärjäisi yksin. Häntä myös todennäköisesti pelottaa, että sinä kuolet ja hän jää yksin lapsen kanssa. Mitä olen Rikin kanssa puhunut niin hän haluaa lapsia. Hän vain sanoi noin, koska häntä itseä pelottaa ja ahdistaa. Teidän juttu on vasta niin uusi, ettei hän vielä luota, että se kestää, vaikka hän kuinka toivoo sitä", Ulrich osaa kertoa syvimmät pelkoni ilman, että hän on edes kuullut niitä minulta. Edes oma isäni ei olisi pystynyt siihen mutta Ulrich vain laukoi ne kuin olisi aina tiennyt asian. Hän ei miettinyt hetkeäkään onko asia niin vai ei. Hän tiesi koko ajan. Kyyneleet nousevat silmiini rakkaudesta tuota leskeksi jäänyttä miestä kohtaan.

"Kaikki järjestyy vielä parhain päin. Riki tarvitsee vain vähän aikaa ja teidän pitää jutella asiasta ihan rauhallisesti", isäpuoleni rauhallinen ääni vakuuttaa. Päättelen kahinasta, että hän vetää Anzan parempaan halaukseen niin kuin minut teiniangsti vuosinani. Valun seinää pitkin istumaan oven viereen. Kiedon käteni ympärilleni yrittäen lohduttaa itseäni sillä, että ainakaan Anza ei ole ollut yksin.

Haluaisin mennä huoneeseen mutta en uskalla häiritä heitä. Tiedän, että Anza tarvitsee edes jonkunlaisen isähahmon ja Ulrich on turvallinen ja osaa auttaa tarvittaessa. Huokaisen raskaasti. En tiennyt, että Anzaa ahdistaa niin paljon asua Edmontonissa. Hautaan kasvoni käsiini kyynelten poltellessa silmäluomieni takana.

"Käyn katsomassa onko Riki tullut jo takaisin", kuulen Ulrichin äänen. Pyyhin kasvoni nopeasti kuivaksi, kun ovi aukeaa. 

"Riki?" Ulrich kuulostaa yllättyneeltä huomatessaan minut lattialla istumassa. Nostan kyyneleisen katseeni häneen purren huultani.

"Taisit kuulla kaiken", hän enemmän toteaa kuin kysyy mutta nyökkään silti. Ulrich auttaa minut ylös lattialta ja sulkee halaukseen. Painan pääni hänen rintaansa vasten, kuten tein nuorenakin.

"Hän tulee olemaan kunnossa", hän vakuuttaa minulle.

"Entä jos ei?" kuiskaan tukahtuneella äänellä.

"Mua pelottaa, ettei hän parane", vuodatan miehen huppariin.

"Kyllä hän tulee kuntoon siinä vain menee aikaa. Paras tapa aloittaa on mennä puhumaan hänen kanssaan siitä riidasta. Hän oli aika romuna, kuten ehkä kuulit. Hän kaipaa vastauksia", Ulrich neuvoo minua isällisesti. Nyökyttelen hiljaa. Ulrich nostaa kasvoni ja pyyhkii kosteat silmän aluseni hellästi kuiviksi. 

"Kaikki tulee olemaan hyvin. Hän tulee olemaan kunnossa ja sinä tulet pääsemään peloistasi. Nyt ei tunnu siltä mutta kaikki järjestyy ajallaan. Tiedän, että sinä tiedät sen syvällä sisimmässäsi", Ulrich hymyilee minulle rohkaisevasti. Puren huultani kääntyen oven puoleen. Hengitän pari kertaa syvään ennen kuin avaan oven ja menen sisään.

"Hei rakas", aloitan varovasti. Peiton alla oleva möykky värähtää kuullessaan ääneni. Istun sängylle huokaisten.

"Anteeksi, että huusin sinulle", sanon osaamatta jatkaa. Anza nousee istumaan kietoen kätensä ympärilleni.

"Kyllä mä ymmärrän, että sua pelottaa se ajatus", Anza selittää selkeästi rauhoittuneena aikaisempaan verrattuna.

"Anteeks, että mä en oo tajunnut, kuinka paska olla sulla on Edmontonissa tai lähinnä teijän vanhempien maksamassa talossa", pyydän anteeksi ja vedän miehen syliini istumaan.

"Ei se oo sun vika. Ite mä en oo siitä puhunut, koska en ole halunnut pahoittaa Akashin mieltä", poika selittelee vähän vaikeana selkeästi tajuten, että olin kuullut koko keskustelun.

"Ei Akashi mieltänsä pahoittaisi", vastaan hymyillen hieman huvittuneesti.

"Ja niistä lapsista. Kyllä mä oikeesti haluaisin mutta en oikeesti osais olla isä. Ja entä jos mulle tai sulle tapahtuu jotain? Ja mua vaan pelottaa, kun tässä on niin paljon epävarmuustekijöitä", pureksin huultani ja näprään sormiani.

"Akashilla on lähes yhtä huonot lähtökohdat ja se on onnistunut ihan hyvin", Anza yrittää rohkaista minua.

"Mä en halua, että mä ahdistan sua tai että mä onnistun satuttamaan sua", mumisen vaikeana. En koe helpoksi ottaa esiin Anzan kivuliasta menneisyyttä. Anza vain hymyilee ja pudistaa päätään.

"Sä et vois ahdistaa mua, sä oot se henkilö, joka tuli mun elämään, kun mun koko elämä oli ihan päreinä. Sä oot se, joka nosti mut hitaasti mutta varmasti sieltä ahdistuksen loputtomasta suosta. Hitaasti mutta varmasti sä sait mut rakastumaan suhun ja mä sain sut rakastumaan muhun. Sua ei haitannut mun rikkinäisyys tai välillä todella suuri kuoleman halu. Sä vaan olit rinnalla auttamassa. Sun ansiosta mun on nykyään helpompi syödä ja hyväksyä mun keho arpineen kaikkineen. Sun ansiosta mun elämänhalu on alkanut palaamaan. Mulla ei oo niin paha olla kotona silloin, kun sä oot siellä mun kanssa. Sun ansiosta mua ei ahdista kosketus enää läheskään niin paljoa mitä ennen ja mä oon valmis tekemään sun kanssa sen, mitä pitää tullakseen raskaaksi", Anza selittää kiertoilmauksin olevansa valmis seksiin kanssani. Silti hän katsoo minua pehmeästi hymyillen onnellisena. 

Yksi lämmin kyynel valu poskeani pitkin hitaasti kohti leukaa. Anza kohottaa kätensä ja pyyhkäisee kyyneleen pois hellästi.

"Mä en tiiä mitä mä tekisin ilman sua", kuiskaan tukahtuneesti painaen pääni Akashin rintaa vasten.

"Mä rakastan sua", Anza sanoo asettuen syliini paremmin. 

Tunnen hänen kätensä poskillani, kun hän nostaa katseeni ja suutelee minua niin perkeleen hellästi. Ynähdän hiljaa tarttuen tiukemmin Anzan lantioon käsilläni. Tunnen Anzan hymyilevän huuliani vasten ennen kuin hän painautuu minua vasten. Toinen käteni uppoaa miehen hiuksiin hellästi toisen vetäen miestä lantiostaan vielä lähemmäksi. Tunnen Anzan pienen käden niskassani tukistamassa hiuksiani hellästi.

Siirrän Anzan lantiolla lepäävän käden kokeilevasti miehen perseelle. Puristan pakaraa pienesti saaden Anzan ynähtämään suuhuni. Tunnen miehen käden lipuvan paitani alle tunnustelemaan ihoani. Anza puree alahuultani saaden minut inahtamaan. Hän jatkaa huuliensa matkaa kaulalleni ja puree ja imee sitä hellästi saaden minut huohottamaan. Housuni alkavat käydä ahtaiksi.

"Anza, ei nyt vasta sitten, kun päästään kotiin", toppuuttelen innokasta miestä, sillä minua häiritsee se fakta, että Ulrich voi olla alakerrassa. Anza nojautuu kauemmas minusta ja hymyilee hyvin tyytyväisenä itseensä.

"Joo jatketaan vasta kotona, kun ollaan kahdestaan", hän virnuilee. Minusta jotenkin tuntuu, että kaulani on syöty pahemmin kuin ikinä teinivuosinani.