Pelasta minut itseltäni

13 - Ei oo mitään hätää - Riki

Hei mä autan sua
Jos sä tarviit mua
En oo lähdössä viereltäsi mihinkään
Eikä ne tajua
Se repii sielua
Ja kun sua ahistaa mä lupaan tulla pelastaa

Tänään minun pitäisi nähdä Anzaa taas. Olen huolissani hänestä ja se on pelottava tunne. En ollut koskaan huolissani Kevinistä, ainoa kenestä olen ollut huolissani on siskopuoleni Vanessa.

"Huomenta", toivotan, kun Akashi avaa oven.
"Huomenta", samassa huomaan valon osuvan johonkin kimaltavaan hänen sormessaan. Kun katson tarkemmin, huomaan että hänellä on sormus vasemmassa nimettömässä.
"Oletteko te menneet kihloihin?" kysyn innoissani.
Akashi nyökkää hymyillen.
"Onnee hei", onnittelen halaten kaveriani.
"Koskas on juhlat?" kysyn virnuillen.
"Varmaan muutaman viikon päästä."
"Tuleeko vanhempasi?" kysyn hiljempaa.
"Ei, eivät he edes tiedä Laurenista muuten minäkin olisin laitoksessa."
Nyökkään vain. Tiedän, että heidän suhteen alku oli vaikea, koska Akashi ei halunnut aluksi myöntää olevansa homo, koska kotona oltiin aina toitotettu, kuinka homous on sairaus. Oikeastaan sen takia Anzan ja Akashin vanhemmat vihasivat Anzaa.

Lopulta Akashi on lähtenyt ja voimme keskustella Anzan kanssa ihan rauhassa.
"Mitä sulle kuuluu?" kysyn tarkastellen poikaa katseellani.
"Ei mitenkään kauheen hyvää..." Anza mutisee vaisuna. Kirjoittelen vihkooni tarkasti.
"Ootko sä syönyt?"
"Enpä oikein."
"Koska sä oot viimeks syöny ilman, että oot oksentanut?"
"Maanantai iltana."
Minua alkaa huolestuttaa pojan huono syöminen.
"Ootko sä tänään syöny mitään?"
Poika pudistelee päätään vaisusti. Nousen ylös ja haen keittiöstä banaanin.
"Syö edes vähän", pyydän antaen banaanin pojalle.

Tämä syö vastahakoisesti muutaman haukun mutta sitten ilmeisesti nälkä ottaa vallan ja poika syö koko banaanin. Tämän ilmeestä tulee kauhistunut ja tämä nousee nopeasti ja yrittää vessaan. Nousen nopeasti ja nappaan pojan tiukkaan otteeseen, kuitenkaan satuttamatta tätä.
"Ei! Päästä! Mun pitää saada tää ulos", poika panikoi ja tiedän, ettei häneen koskeminen auta asiaa, koska hän kammoaa kosketusta mutta en saa päästää häntä oksentamaan.
"Ota ihan rauhassa. Sun keho tarttee ravintoa toimiakseen." rauhoittelen panikoivaa poikaa.

Muutama hetki myöhemmin poika on rauhoittunut ja vain valkeat kyyneleiden jättämät rannut näyttävät äskeiset tapahtumat.
"Mennään tonne sohvalle istumaan", sanon hellästi alkaen ohjata poikaa kohti sohvaa.

"Ootko sä viillellyt?" kysyn, kun olen saanut pojan istumaan.
"Joo", kuuluu hiljainen vastaus. Poika ottaa hupparinsa pois ja näyttää jälkensä minulle hiljaa. Otan hellästi hänen kädestä kiinni ja tutkin jälkiä katseellani.
"Alexandran takiako?"
"Joo ja sit painajaisten takia."
"Kerro mulle Alexandrasta", pyydän.

"Alexandra oli maailman ihanin pikkunen, se huomas aina välillä, kun mulla oli paha olla. Se halus kaikille vaan hyvää. Siin oli sellasta tiiätkö pikkulapsen viattomuutta", Anza kertoo vähän naurahtaen, vaikka kyyneleet valuvat kohti tämän leukaa ja siitä kaulalle.
"Se rakasti kuunnella mun laulua, vaikka en omasta mielestäni laula edes hyvin. Sen lempikappale oli puumaja. Mä rakastin sitä enemmän, kuin mitään. Tekisin mitä vaan, että saisin sen takaisin", viimeisen lauseen kohdalla Anzan ääni särkyy.
"Mä uskon sen", sanon ja halaan tätä hellästi, että tämä pääsee pois jos haluaa.

"Mistä sä näet painajaisia?" kysyn hiljaisuuden päätteeksi.
"Laitoksesta ja Alexandrasta."
"Minkälaisia painajaisia sä näet Alexandrasta?"
"Että se ois kuollu kovissa kivuissa ja kaikkee hirveetä", Anza kertoo hiljaa.
"Ei Alexandraan enää satu", lohdutan hiljaa.
"Mua ahdistaa ne painajaiset", Anza myöntää hiljaa.
"Hei, ei oo mitään hätää. Mä lupaan auttaa sua, kun sua ahdistaa."

"Mä kuulen ääniä, tai oikeestaan vaan yhden äänen mutta kuitenkin", Anza sanoo varovasti.
"Millainen se ääni on?" kysyn kirjoittaen kaiken tarkasti ylös.
"Se on ilkeä, se muistuttaa kaikista asioista, joissa olen epäonnistunut."
"Kauanko se on sinua kiusannut?"
"Aina."

"Kuule, vois olla ihan hyvä, että et olis yksin. Tarkotan, että jos joku vois aina olla täällä sun kanssa."
"En mä ole lapsi", poika protestoi.
"Et niin mutta ees näin aluksi, että sun ois parempi olla. Ja että yritettäisiin välttää laitoshoitoa, koska oot just siinä rajalla, että pitäiskö sun mennä suljetulle kuukaudeks pariks vai ei", kerron.

Kaivan avaimeni ja avaan kotioveni.
"Vanessa? Ootko täällä?" huhuilen potkien kengät jaloistani.
"Juu", kuuluu vastaus.
"Isä muuten soitti", ilmoitan, kun pääsen olohuoneeseen.
"Mitäs se?" Vanessa kysyy katsoen minua.
"Haluisi sut takas kotiin, kun kerroin hänelle mitä Veronica on tehnyt niin isä raivostui. Voin oikeesti kuvitella miten sen korvista nousee savua", kerron naurahtaen.
"Koska sä sanoit mun menevän kotiin?" Vanessa kysyy hiljaa.
"Sanoin, että tuut kotiin sitten, kun sä oot siihen valmis."
"Kiitos."

Illalla menen Kathyn kanssa yksille. Noh, kaikki voi varmaan arvata, ettei se niihin yksiin jäänyt. Niin se aina menee.
"Mites Mathiaksen ja Stellan kanssa?" kysyn, kun istumme kantapaikkamme nurkkapöydässä juomassa toisia kaljoja.
"Ihan hyvin meillä menee. Stella sai ensi syksylle päiväkotipaikan ja Mathias pääsee sitten syksyllä töihin."
Nyökyttelen vain mukana.
"Mites sen uuden kanssa on mennyt?"
"Niin kenen?"
"Sen jonka näit ekaa kertaa maanantaina."
"Aivan. Siis hyvin hänen kanssaan menee. Hän on yhteistyökykyinen suurimman osan ajasta ja hän on aivan ihana persoona", pulputan kuin papupata.
"Arvaas mitä?"
"Noh?"
"Sä oot kusessa siihen asiakkaaseen", Kathy ilmoittaa hyvin suoraan.
"Miten niin?" kysyn ehkä hieman kauhuissani.
"Siten niin, että aina ennen kuin olen kysynyt uudesta asiakkaasta olet kertonut vain pinnallisesti, etkä ole koskaan sanonut ketään "aivan ihanaksi persoonaksi"", Kathy luettelee.

Avaan kotioveni aika hankalasti, mutta sitä se humala teettää. Alan miettiä Kathyn puheiden takia, että olenko muka ihastunut Anzaan.

Syyt miksi en ole ihastunut Anzaan

A. Olen nähnyt Anzan vain kaksi kertaa.
B. En saa ihastua asiakkaaseen tai työsuhteemme kärsii.
C. Öm... en keksi tähän mitään muuta kuin, että Anza on kaverini pikkuveli.
D. Meillä on ikäeroa 5 vuotta. Mutta ikä on vain numero. Ähh ei tästä tule mitään

Lopulta pääsen nukkumaan ihanan lämpimään sänkyyni ja voin unohtaa oudot ajatukseni Anzasta.
"Voisinko muka olla ihastunut asiakkaaseeni?" mietin vielä ennen nukahtamistani.

Words: 889