Ro[n]y[a] ─ Leijonat

29. luku

Pudotin kaksi laukuistani eteisen lattialle sen verran varomattomasti, että herkempi lasti olisi särkynyt. Nostin aurinkolasit hiuksiini, jotka oli lyhentynyt viime keväästä useammalla sentillä. En ollut toistaiseksi päässyt samaan pituuteen kuin mitä mun peruukki oli ollut, mutta harkitsin vakavasti pixie cut leikkausta seuraavalle tavoitelistalleni. Nyt sille listalle mahtui lähinnä vain ankara harjoittelu ja jenkkirytmiin sopeutuminen.

Mä olin alun perinkin mennyt parturiin lähinnä sen takia, että halusin toimivan hiustyylin, jonka kanssa on mukava urheilla ilman, että hiukset tulisivat silmille joka käänteessä. Nykyään mä sain hiukset huomattavasti pienemmällä niskaponnarille, mutta pysyvätpähän sentään poissa tieltä.

Mä olin vähän yllättynyt siitä millainen mun reitti tänne oli ollut. Totta puhuen mä olin vähän varautunut rankempaankin, vaikka tulevina viikkoina mut vasta testattaisiin.

Mun harjoitusleiri oli alkanut tosi hyvin, olin yllättynyt siitä, etten ollutkaan päivien päätteeksi ihan loppu vaan jaksoin käydä aika usein juoksemassa ja pitää näin yllä kesän aikana muodostuneita rutiineja. Olin mä joutunut helpottamaan ja löysäämään tahtia, koska peli itsessään oli kuluttavaa ja vaati ihan eri tavalla keskittymistä kuin esimerkiksi kotona omaehtoiset jääharkat olivat vaatineet. Mä tiesin, että voisin pudota kokoonpanosta heti jos möhlisin, koska parempia oli aina tulossa. Mitä mä olin jutellut alalla olevien kanssa, niin ovi saattoi käydä taajaan ja pelaaja tulla myydyksi kesken kauden. Mä olin katsellut sivusta parin muun suomalaisen draamaa joukkueen toisensa perään lähtiessä alta, vaikka ainahan uutta tarjoutui tilalle. Jos nyt ei parempaa niin ainakin mahdollisuus parempaan jos jaksoi tehdä töitä.

Musta oli tullut harjoittelemalla vielä suoraviivaisempi pelaaja: maalia kohden ja sisään kaikista mahdollisista rei'istä. Olin harjoitellut broidin kanssa pitkää päivää ja päässyt joukkuekuvioihinkin mukaan. Kesän tullessa suomalaisia oli kotiutunut ja olin löytänyt yhden maalivahdin, joka oli kelpuuttanut mut seurakseen hallille.

Mä olin siihen verrattuna ollut alkuun tosi huono, olihan se vuosien ajan pelannut niissä piireissä mihin mä olin vasta pääsemässä sisään. Tai mä tiesin, että katsomossa ja aika usein jäälläkin hengannut Roy ei olisi sanonut mua huonoksi, kehityskelpoiseksi vaan. Se oli ollut niin julmetun ylpeä musta. Mä tulisin muistamaan varmaan ikuisesti vastaanoton lentokentällä. Siellä oli ollut media, siellä oli ollut faneja ja Roy oli painanut kaikkien läpi sellaisella härän voimalla, että oksat pois. Kaapannut mut syliin niin yllättäen, että olisin varmaan kaatunut, ellei sillä sitten kumminkin olisi ollut enemmän voimaa kuin mulla.

Mä olin jossain vaiheessa kesää alkanut saada parempaa fiilistä siitä maalivahdista, sen tyylistä. Samaan tapaan se oli oppinut varmaan mun kaikki maneerit. Olin katsellut videoilta eri maalivahtien toimintaa, laskeskellut kuinka ylös kiekon voi vetää. Treenannut tekniikkaa, lähinnä etuyläkulmaan vetämistä. Lukenut paljon materiaalia mutta myös harjoitellut vastapainoksi paljon, koska periaatteessa sitä pystyi lukemaan kaiken saatavilla olevan kirjallisen aineiston, mutta loppupelissä se taito ja kokemus hankittiin jäältä, peleistä. Mitä useampia pelejä pääsi pelaamaan, sitä enemmän tottui jatkuvaan kilpailuasetelmaan ja myös pienempään kaukaloon.

Pääsisin pelaamaan tulokassopimukseni ensimmäiset harjoitteluottelut ihan lähiaikoina. Olin ihan positiivisesti yllättynyt miten hyvin mut oli otettu mukaan porukkaan, vaikka mä en ollutkaan kaksilahkeinen.

Itse asiassa mua oli vähän naurattanut meidän maalivahdin Rogersin reaktio, joka oli ollut tasoa "mitä helvettiä, oletko sä nainen" enkä mä ollut osannut ottaa siitä edes itseeni. Ensimmäiset harjoitukset, kohtaamiset oli ollut tosi paineenalaisia, koska mulla oli ollut vahva tarve todistaa, mikä mä olin. Vähintään millaiseksi mä olin tullut, koska oli siellä pari tuttua kasvoa MM-kisoistakin ja jostain syystä mun nimi oli jäänyt niiden mieleen.