Ro[n]y[a] ─ Leijonat

6. luku

"Ihan tosissaan nyt hei." Teme joutui melkein juoksemaan mun perässä, kun me paineltiin aamiaiselle. En ollut sanonut sille mitään koko aamuna, joka meni onneksi täysin sen piikkiin mitä se oli sanonut muille eilen illalla, koska enhän mä nyt julkisesti voinut olla vihainen jostain meidän huoneessa sanotusta. Enkä mä ollutkaan, koska sen mä olinkin halunnut kuulla. Lapsellista olisi ollut jos se olisi tosissaan kostanut mun takia ja se tiesi ihan yhtä hyvin kuin mäkin, ettei jäälle menty koskaan kostamaan. Siellä kaikki piti huolen itsestään ja jos jotain sattui, se oli oma asia, oma häpeä eikä siitä ollut kukaan muu vastuussa, tai jos oli, sen näki rangaistuksina. Pariminuuttiset ei ollut parantanut mun oloani, mutta se ei silti tarkoittanut, etteikö ne jätkät olisi kärsinyt rangaistustaan. Näin ollen Temellä ei ollut mitään varaa pistää omaa lusikkaansa siihen soppaan.

Mä olin ainakin jo päässyt yli siitä nöyryytyksestä. "Sähän näytät jo paljon paremmalta kuin eilen." Jalonen sanoi taputtaen mua olalle kovinkin jätkämäisesti ja mä tykkäsin siitä, että se kohteli mua taas niin kuin pitikin. Vaikka johtui se varmaan siitäkin, että koko joukkue oli aamiaisella ja näki meidän keskustelun.

"Kuuntele edes mua." Teme astui mun eteen ottaessani syötävää. Mä katsoin takaisin siihen niin murhaavasti, että voin melkein vannoa sen oikeasti säpsähtäneen. Sen jälkeen se ei sanonutkaan mulle mitään ennen kuin me oltiin päästy istumaan aamiaistemme kanssa.

Harmillista tässä seurassa oli se, että erimielisyydet huomasi jokainen. Jesse kurtisti kulmiaan. "Mitä nyt? Ryppy rakkaudessa?" Se hyppäsi korostetusti kauemmas kohdattuaan mun katseeni. "Pulu, sun on pitänyt tehdä jotain tosi pahasti väärin."

Mikke ahtoi ruokaa alas suustaan. "Sopikaa toi juttunne, ettei se pääse vaikuttamaan muihin." Mä en kuullut puoliakaan sen sanoista, niin täynnä sen suu oli, tai sitten en vain halunnut kuulla.

"Ro", Teme aloitti ja tällä kertaa mä katsoin ylös siihen saman tien.

"Et vittu kutsu mua tolla nimellä tässä seurassa", sihahdin nousten seisomaan hakeakseni lisää juotavaa. Kun mä tulin takaisin istumaan, Jesse oli nojautunut melkein kiinni muhun. "Mitäs Ro?" Hautasin mielessäni kasvot käsiini mutta tyydyin vain mulkoilemaan mua vastapäätä istuvaa jätkää, joka vaikutti hyvin tyytyväiseltä itseensä.

"Et kutsu mua tolla nimellä", sanoin sillekin. Näin parhaaksi jatkaa. "Mun broidi käyttää sitä."

"Yksinoikeudella? Ja Pulu on poikkeus." Jesse nyökkäili itsekseen. "Ymmärrän yskän."

Sen jälkeen mä en reagoinutkaan niihin enää mitenkään, eikä ne jaksanut parin minuutin päästä yrittääkään. Teme vain vilkuili mua vähän epävarmasti ja välillä se avasi suunsa kuin aikoisi sanoa jotain, mutta päätti aina, että oli sittenkin parempi vaihtoehto pysyä vaiti. Niin kuin olikin, kerrankin se arvioi tilanteen oikein.

Seuraavalla kerralla painoin ronskisti käteni sen suulle muiden ohittaessa meidät vilkaisemattakaan taakseen. "Yritä ymmärtää, että mä en halua puhua sulle. Luulisi sen menevän sunkin kalloon siinä vaiheessa, kun mä olen tehnyt koko aamun parhaani pitääkseni suhun metrin etäisyyden koko ajan. Anna mun olla. Katsotaan ensi vuonna uudestaan."

Vedin käteni pois sen suulta ja olin lähtemässä, mutta se oli nopeampi ja tarrasi kiinni mun ranteeseen. "Sainhan mä sut sanomaan jotain."

Kohotin kulmiani. "Ja nyt oot varmaan ihan helvetin ylpeä itsestäsi."

Teme virnisti. "Aika." Se piti kiirettä, etten ehtisi muuttaa mieltäni: "Jos tää johtuu siitä mitä tapahtui eilen, niin mä olin juonut enkä ajatellut mitä sanoin niille, okei? Hitto, ei voi olla niin kauheaa, että mä myönsin niille-"