Ro[n]y[a] ─ Leijonat

16. luku

Mulla oli heikko olo. Törmäsin päistikkaa meidän naulakkoon, vaikka en ollut edes niin humalassa. Tai en mä tarkalleen ottaen törmännyt siihen vaan se sattui ainoastaan olemaan mun tiellä, käytännössä se törmäsi muhun, mutta siitäkin huolimatta, että mun perustelu oli aukoton, Teme ei niellyt sitä vaan kuittaili mun kunnosta seuraavat viisi minuuttia. "Anna olla. Mun tasapaino vaan petti", ja se oli ihan fakta.

Teme tuli istumaan vessan kynnykselle samaan aikaan kun mä astuin suihkun alle. Katsoin sitä ensin epäluuloisesti, mutta kun sitä ei näyttänyt kiinnostavan muu kuin seura, annoin sen jäädä siihen. Teme tuijotti kyllästyneen näköisenä jonnekin meidän ulko-oven suuntaan, vaikka mä en ollut varma näkikö se siellä todellisuudessa mitään katsomisen arvoista. Se ei varmaan vain kehdannut katsoa mua, vaikkei sillä ihan suoraa näkyvyyttä suihkukoppiinkaan ollut. Silti kun mä vilkaisin sitä yhdessä vaiheessa, huomasin sen kääntävän nopeasti päänsä poispäin.

Teme yskäisi. "Varmaan huonoin peli ikinä."

"Sitä sattuu joskus." Pyyhin märkiä hiuksia silmiltäni. Ajattelin, että kun se kerran ei ottanut aiempaa aihetta esille vaan kunnioitti mun tahtoa kerrankin, mäkin voisin olla sille ihan reilu ja käyttäytyä niin kuin mikään ei olisi vialla. "Mun käy vähän sääliksi Mikkeä."

"Miten niin?"

"Jos Jesse aikoo raahata lohtupanoja niiden huoneeseen."

Teme kohautti olkapäitään. "Kai niistä joku Mikellekin riittää." Mutta sen vastauksessa oli jotain väkinäistä niin kuin se olisi tiennyt enemmän kuin antoi mun ymmärtää. Teme ei jatkanut keskustelua pidemmälle, joten mä oletin, että se oli jotain mitä mun ei kuulunut tietää. Suljin suihkun kiskoen päälle samat vaatteet kuin aiemminkin sillä erolla, että vaihdoin paidan. Sain väkisin työntää Temen omalle puolelleen huonetta. Vaikka ei meistä kumpikaan ollut vielä menossa nukkumaan, joten sillä missä se päätti istua, ei suoranaisesti ollut väliä. Silti. Korkkasin yhden niistä kaljoista, jotka Leksa oli ehtinyt lahjoittaa mulle vielä ennen kuin me oltiin lähdetty. Se oli kuulemma takavarikoinut ne kämppikseltään, joka taas oli saanut ne joltain junnuista.

"Mä voisin noudattaa Jessen esimerkkiä", Teme huomautti.

"Et tuo tänne mitään tyttöjä, okei?" Kallistin päätäni hymyillen viattomasti. "Sulla on jo mut." Vaikka me kumpikin tiedettiin, ettei meidän välille koskaan tulisi mitään.

"Mitä sä ajattelet?" Teme kysyi hetken päästä.

"Meitä." Otin taas kulauksen. "Ja sitä, että mun juomat ei taida riittää tälle illalle."

Teme virnisti. "No jos sä kaikki noi saat juotua, niin haetaan lisää sitten kun ollaan käyty koko ottelu läpi vaihe vaiheelta." Kiristystä mutta totta puhuen se voisi olla juuri se mitä mä tarvitsin tällä hetkellä. Hetken aikaa Teme oli hiljaa niin kuin epäröisi uskaltaisiko sanoa loputkin ajatuksensa ääneen. Sen katseesta päätellen se tiesi mun olevan tarpeeksi sekaisin, etten ottaisi mitään kovinkaan vakavasti. "Ihan vain, että tiedät", Teme aloitti nousten ottamaan paidan päältään, "se tämänpäiväinen, ei se haitannut mua."

Mun käsi oli jäänyt jonnekin niskaan kuullessani ne sanat ja hetken aikaa mä vain kelasin sitä lausetta uudelleen ja taas uudelleen mielessäni tajuamatta mitä se oli tarkoittanut sillä. Sitä ei ollut haitannut se, että mä olin käytännössä hyökännyt sen kimppuun. Miten sitä ei voinut haitata se? Kohotin katseeni Temeen. Se vain seisoi omalla puolellaan huonetta. Paidattomana tuijottaen alas puhelimensa ruutuun ja naurahti itsekseen. "Mikke on hätää kärsimässä", se selitti, vaikka mä en kuullutkaan mitään. Nuolaisin huuliani hermostuneena. Että mä olin sekaisin, huomasin ajattelevani hieroessani kädelläni kasvojani. En mä nyt sitä voinut sillain ajatella. Sehän oli mun paras kaveri. "Jesse on kuulemma hyvässä vauhdissa. Ne on jossain tuolla kaupungilla ja Mikke yrittää saada sen takaisin hotellille."