Ro[n]y[a] ─ Leijonat

33. luku

James hengasi mun kanssa seuraavana aamuna jäähallilla.

En ollut varma miksi, mutta mulla oli tunne, että se piti mua silmällä enkä tiennyt tarkalleen, mistä se johtui. Seura kelpasi joka tapauksessa, ainakin se sai mun ajatukset vietyä hetkeksi muualle ja juuri sitä mä halusin viimeaikaisten käänteiden jälkeen.

En ollut nukkunut taaskaan kunnolla. Siitä oli tullut nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, en muistanut milloin olisin viimeksi sulkenut silmät ja nukahtanut kymmenessä minuutissa. Vaikka niillä työtunneilla, mitä me tehtiin, olisi luullut unen tulevan viidessä minuutissa.

Vähäisistä yöunista huolimatta olin raahautunut ulos lenkille heti aamusta. En ollut juossut tällä kertaa, hölkännyt kyllä urheasti muutaman askeleen verran ja kävellytkin sitten loppumatkan tajuttuani, että tänään ei todellakaan ollut hyvä päivä.

Toisin sanoen olin tuntenut itseni epäonnistuneeksi jo kauan ennen kuin olin päässyt hallille. Jo oikeastaan siitä hetkestä lähtien, kun olin noussut sängystä ylös, koska en pystynyt muistamaan, milloin olisin viimeksi siivonnut.

Puhumattakaan tiskaamisesta tai kaupassa käymisestä.

Olin sivuuttanut sen yksityiskohdan nopeasti, heittänyt yövaatteet lattialle aiempien vaatekasojen jatkeeksi, vetänyt suihkuverhon tiukasti perässäni kiinni ja sulkenut samalla ulos niin sotkun kuin katumuksenkin. Minkä takia mun oli pitänyt paljastaa Temelle totuus itsevarman ulkokuoren takana?

Suihkussa mielessä olivat pyörineet aiempi peli ja sen jälkeinen tunnemyrsky, kylmät kaakelit selkää vasten. Temen lämmin kosketus, kaikki ne tyhjänpäiväiset sanat ja tapa, jolla se oli katsonut mua silloin, kun meidän olisi pitänyt tajuta jo lähteä eri suuntiin.

Olin kääntänyt suihkun vielä kylmemmälle, toivonut pystyväni huuhtelemaan kaikki ajatukset lattiakaivoon. Niin Teemu Pulkkisen kuin pieleen menneen pelinkin, jonka jälkeen pitäisi osata nousta ylös ja katsoa eteenpäin.

"Pärjäätkö sä?" James kysyi varoen. No, näköjään mä en ollut sitten ihan vielä päässyt eteenpäin, koska mun ajatukset oli ilmeisesti noinkin läpinäkyviä. "Tai näytit eilen olevan aika pahana."

"Joo, pärjään. Kyllä mä pärjään", toistin vielä varmuuden vuoksi. En ollut varma vakuutinko sitä itselleni vai Jamesille.

James ei ehtinyt vastaamaan siihen mitään, kun Rogers kompuroi meidän luo.

"Moi, millä mielillä huomiseen peliin?"

"Vitun huonoilla", tokaisin suoraan, hörppäsin vesipullostani. "Tai siis, vielä vähän nyppii se eilinen."

"Mutta ei me voida jäädä jumittaan yhteen peliin loputtomiin", James huomautti. Silti sen äänestä kuuli, että se ymmärsi mua. Totta kai sitäkin harmitti, mutta se oli sen verran fiksu, että osasi peittää sen. Ja vakuuttaa vielä muillekin, että eteenpäin mentiin ja katseet oli jo seuraavassa illassa. Silloinkin kun näin ei välttämättä ollut, mutta jonkun täytyi valaa uskoa koko joukkueeseen. "Me pelataan samalla kokoonpanolla huomenna. Sä, mä ja Pulks, samassa ketjussa. Kyllä se siitä lähtee. Eihän me olla pelattu vielä kauaa yhdessä. Ei voi odottaa, että me oltaisiin heti huipulla. Juurihan pakka sekoitettiin."

"No, mä ja Teme ei vaan toimita yhdessä", sanoin saman tien.

"Hmm?" Rogers ei varmaan kuullut, mitä mä sanoin.

"Että me ei..."

"Ihan takuulla toimitte", James väitti vastaan.