Epätäydellisesti Täydellinen

Kahdeskymmenesyhdeksäs luku

Olin viettänyt koko loppuillan huoneessani, enkä ollut uskaltanut edes vilkaista peiliin päin, sillä tiesin että näyttäisin kamalalta.

Kyyneleeni olivat sentään loppuneet, ja istuin sängylläni viestittelemässä Sierran kanssa. En kuitenkaan kertonut hänelle mitään tämän päivän tapahtumista, sillä en tiennyt olinko valmis käymään sitä läpi uudestaan. Kertoisin hänelle mieluummin kasvokkain, sillä tiesin, että Sierraan voisi luottaa.

Niinhän sinä luulit myös Andrésista.

Ei, Sierra oli eri asia. Olimme olleet parhaita ystäviä niin kauan kuin muistin, ja olin jakanut hänelle paljon suurempiakin salaisuuksia.

Kuulin koputuksen ovellani, ja jännityin. Andrés oli käynyt koputtamassa oveni ulkopuolella jo muutaman kerran, mutta en ollut vastannut mitään. Enkä aikonutkaan lähiaikoina.

"Olen pahoillani. Amber, ole kiltti ja päästä minut sisään", kuulin Andrésin äänen oveni ulkopuolelta. Se kuulosti pyytävältä, mutta en vastannut mitään. Puristin huuleni tiukasti yhteen ja vedin vilttiäni jonka sisään olin kääriytynyt tiukemmin ympärilleni.

"Amber, ole kiltti. Isä... hän lähti ulos, ja täti on taas ylitöissä joten olemme kahdestaan. Haluan vain puhua", Andrés pyysi, ja hänen äänensä särähti hiukan.

"Mene pois, Andrés", sanoin niin hiljaa, että se kuulosti melkein kuiskaukselta.

"Amber...", veljeni pyysi vielä kerran. Ovessani ei ollut edes lukkoa, ja tiesin että Andrés tulisi ennemmin tai myöhemmin sisään, vaikka en antaisikaan lupaa.

Ja kuten arvasinkin, näin huoneeni oven kahvan painuvan hitaasti alas ja ovi raottui hiukan.

"Minä tulen nyt sisään", Andrés sanoi hiljaa, ja työnsi oven varovasti auki. Istuin jähmettyneenä sängylläni ja tuijotin yhä puhelintani. Sierra oli lähettänyt minulle monta viestiä ihmetellen, miksi yhtäkkiä lopetin vastaamasta.

"Jätä minut rauhaan. Mene pois", sanoin yhteen puristettujen hampaideni välistä. Ääneni tärisi hiukan vihasta. En vieläkään katsonut ylös puhelimestani, mutta näin sivusilmällä Andrésin epäröivän ovella. Hän näytti melkein avuttomalta, mutta en todellakaan tuntenut sääliä häntä kohtaan.

Lopulta hän otti muutaman askeleen eteenpäin ja vihdoin nostin katseeni.

"Mitä muuta sinä vielä haluat? Pilasit jo kaiken", kysyin väsyneenä. Hieroin luultavasti punaisia silmiäni ja näin Andrésin hartioiden lysähtävän.

"Minä... Amber, olen oikeasti pahoillani, luulin että se olisi parhaaksi sinulle. Tulin vain sanomaan, että sinun pitäisi sanoa Jacksonille ettet enää tarvitse hänen kyytejään kouluun", hän sanoi hiljaa, eikä viitsinyt edes kohdata katsettani.

Naurahdin kuivasti ilman huvittuneisuuden häivääkään. "Ai ystäväni erottaminen minusta olisi minulle parhaaksi? Mitä jos minä erottaisin sinut ja Sierran? Sitäpaitsi kenen kyydillä minä sitten pääsen kouluun?"

Andrés punastui kun mainitsin Sierran nimen.

"Se on eri asia, Sierra ei ole-", veljeni aloitti, mutta keskeytin hänet nopeasti.

"Vaarallinen? Paha? Arvaa mitä, ei ole Jacksonkaan." Puristin käteni nyrkkiin ja hengitin syvään jotten olisi taas alkanut itkemään, olin nimittäin tehnyt sitä jo aivan tarpeeksi. "Hän tuli väliin ennen kuin Elijah ehti tehdä mitään pahempaa, luuletko tosiaan että Jackson on paha?", lisäsin hiljaa kuiskaten, ääni väristen.

Vihdoin Andrés nosti katseensa, ja se oli avuton.

"Mene vain pois", huokaisin ja hautasin kasvoni käsiini kyllästyneenä veljeni selittelyyn.