Epätäydellisesti Täydellinen

Neljäskymmenesensimmäinen luku

Varoitus: surullinen luku edessä, sisältää väkivaltaa!

Saavuin kotiin palellen, enkä enää edes tuntenut sormiani. En halunnut edes vilkaista peiliin päin, sillä tiesin etten näyttäisi kovinkaan hyvältä juuri nyt.

Kävelin keittiöön sormieni kihelmöidessä yhtäkkisestä lämmöstä, ja olin menossa jääkaapille hakeakseni jotain välipalaa, mutta jähmetyin nähdessäni Andrésin ja Sierran.

Sierran alaselkä oli painautunut kevyesti keittiön saarekkeeseen, ja Andrés seisoi hänen edessään ja he... suutelivat.

Näytin varmasti hyvin typerältä, sillä tuijotin vain suu auki näkemääni. Paras ystäväni ja isoveljeni... suutelivat?

"Öhm...", selvensin kurkkuani kiusallisena, tajuttuani että en voisi jäädä vain tuijottamaan.

Sekä Andrésin että Sierran katseet rävähtivät minuun, ja ei mennyt kauaakaan kun Sierran posket jo helottivat punaisina. En ollut edes huomannut, että Sierran kengät ja takki olivat olleet eteisessä.

Kyllähän minä tiesin että Andrés ja Sierra olivat läheisiä, mutta en tiennyt että ihan noin läheisiä. Sitäpaitsi, ihanhan vasta olin saanut Andrésin vihaamaan Sierraa.

Andrés taas ei vaikuttanut lainkaan nolostuneelta, vaan hänen silmänsä olivat siristyneet ja olin aika varma että hänen kätensä olisivat puristuneet nyrkkiin elleivät ne olisi olleet Sierran ympärillä.

"Mitä sinä haluat?" Andrés kysyi viimein kylmästi, ja huomasin ettei Sierra edes katsonut minua. Se tuntui pahalta, vaikka tiesinkin että ansaitsin sen kamalan käytökseni takia.

"Sovitteko te jo?" Suustani karkasi, ja silloin Sierran silmät vihdoin nousivat kohtaamaan omani. Se oli ehkä hieman tyhmä kysymys, sillä olin juuri kirjaimellisesti nähnyt heidän suutelevan.

"Joo, sovimme. Vaikka oikeastaan ei ollut edes mitään aihetta, miksi olisimme riidelleet", Sierra vastasi hiljaa, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Hän tuijotti minua ilmeettömästi, ja huomasin Andrésin puristavan hänen kättään hieman tiukemmin, aivan kuin rauhoitellakseen häntä.

"Olen pahoillani, en ajatellut silloin mitä sanoin ja tiedän että syytökseni oli turha", sanoin vilpittömästi ja katsoin parasta ystävääni - tai ainakin hän oli ennen tätä riitaa ollut - pyytävästi.

"No, olisi kannattanut ajatella", Sierra vastasi kylmästi ja katsoi minua tunteettomasti. Sierra oli aina ollut terävä puheissaan, muttei koskaan aiemmin minua kohtaan. Ainakaan tosissaan.

"Lähdetään ulos, mennään vaikka teille", Andrés sanoi hiljaa Sierralle, mutta kuulin sen kuitenkin. En voinut muuta kuin seistä avuttomana paikoillani, samalla kun Andrés ja Sierra marssivat ohitseni eteiseen. Sierra tönäisi minua ohittaessaan minut, ja pala kurkussani ei helpottanut lainkaan.

No, olin sentään yrittänyt pyytää anteeksi.

Kävelin yläkertaan kuullessani ulko-oven avautuvan ja sulkeutuvan Sierran ja Andrésin lähtiessä, sillä olin yhtäkkiä menettänyt ruokahaluni. En tiennyt miten pystyisin jatkaa, jos kaikki minulle läheiset pysyisivät yhä minulle vihaisina.

Myöhemmin illalla kun kävelin alakertaan mennäkseni syömään iltapalaa nälän käydessä sietämättömäksi, näin tädin touhuavan keittiössä pitkästä aikaa T-paita päällä. Hän oli varmaan luullut, ettei minä tai Andrés oltaisi kotona, sillä tiesin ettei hän enää nykyään pitänyt lyhythihaisia meidän ollessamme paikalla. Ja vaikka minulla olikin vahva aavistus miksi, niin nyt se varmistui.

Haileyllä oli sinertäviä mustelmia käsivarsissaan, ja suurinosa niistä ei ollut edes haalistuneita, vaan ne olivat selvästi vasta saatuja.

En voinut luottaa enää edes Haileyn sanaan. Hän oli luvannut hoidella niin sanotun "ongelman", eli isän, mutta selvästikään hän ei ollut edistynyt siinä kovin hyvin. Seisoin portaiden alapäässä ja kuulin matalaa naurua olohuoneesta ja telkkarin pauhauksen. Arvasin, että isä oli luultavasti katsomassa jotain komediaa samalla kun Hailey yritti pitää talon kasassa aivan yksinään.