Epätäydellisesti Täydellinen

Kahdeskymmenesseitsemäs luku

Minun oli vaikea keskittyä tunnilla, sillä tiesin Filipen ja Elijahin tuijottavan minua takanani. Kun tunti vihdoin loppui, nousin nopeasti ylös ja yritin poistua luokasta ensimmäisten joukossa mahdollisimman huomaamattomasti.

Juuri kun luulin olevani turvassa, tunsin jonkun vetävän minut käsivarrestani ympäri. Ja ei mitenkään kovin hellästi.

Seisoin vastakkain Elijahin kanssa, ja hänen takanaan seisoi Filippe kädet ristittyinä ja pieni omahyväinen hymy huulillaan.

Hän nauttii tästä.

Oppilaat kävelivät nopeasti ohi, kuten yleensäkin. Eihän kukaan ollut valmis puolustamaan toista tuntematonta oppilasta.

"Päästä irti, Elijah", sanoin, yrittäen kuulostaa kyllästyneeltä ja itsevarmalta, mutta minusta tuntui että hän näki minusta läpi. En ollut ikinä ollut kovin hyvä näyttelemään.

"Ilomielin. Mutta ennen sitä sinun pitää oppia jotain", hän vastasi virnistäen, mutta hänen silmissään ei näkynyt merkkiäkään huvittuneisuudesta. Päinvastoin, hän näytti hyvin synkältä. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin, ja minä perutin samaan tahtiin. Lopulta selkäni törmäsi lokeroihin, ja hengitykseni tarttui kurkkuuni.

"Ole kiltti, haluaisin keretä syömään", sanoin, yrittäen pitää pelon pois äänestäni. Kuulostin kuitenkin epätoivoiselta jopa omaan korvaani, ja näin Filipen katselevan minua tyytyväinen ilme kasvoillaan.

Vihasin sitä, että sain itseni näyttämään heikolta hänen edessään.

"Sepä harmi", Elijah vastasi, yhä se sairas virne huulillaan. En ymmärrä mitä olin ikinä hänessä nähnyt.

"Elijah, ole kiltti", yritin vielä, ja ääneni värähti hieman. Filippe loi mukamas säälivän ilmeen kasvoilleen, ja pyyhki silmäkulmaansa esittäen itkevänsä.

"Minusta sinä ansaitset ainakin samanlaisen mustan silmän kuin annoit Filipelle, vai mitä sanot?" Elijah kysyi, kallistaen päätään hiukan muka harkiten. Silmäni suurenivat, ja yritin etsiä pakoreittiä hänen ja lokeroiden välistä. Hän näytti kuitenkin huomaavan sen, sillä hän astui vielä hiukan lähemmäs nojaten toisen kätensä pääni viereen.

"Mitä sinä puhut? Enhän minä edes-", yritin puolustaa itseäni.

"Katsos, nyt sinä rohkenet vielä valehtelemaan? Voi ei, luulenpa ettei yksi musta silmä ole tarpeeksi sinulle", Elijah kuitenkin keskeytti minut. Silmäni siristyivät, ja viha kiehui sisälläni. Filippehan se tässä oli, joka valehteli. Se niljakas olento kehtasi väittää, että minä olin antanut hänelle mustan silmän, kun todellisuudessa se oli ollut Caitlyn. Ei sillä, ettenkö itsekin sitä olisi ilomielin tehnyt.

"Mitä minä olen koskaan sinulle tehnyt? Ensimmäisestä päivästä lähtien et ole muuta tehnytkään kuin valehdellut!" Huudahdin Filipen suuntaan, ja yritin työntyä Elijahin ohi päästäkseni käsiksi Filippeen, mutta poika työnsi minut kovakouraisesti takaisin taaksepäin ja kompuroin törmäten nyt paljon kovemmin lokeroihin, irvistäen. Ehdin kuitenkin nähdä Filipen ottavan askeleen taaksepäin, silmät suurentuen ja se antoi minulle edes vähän iloa. Ei hän ollutkaan yhtä peloton, kuin vaikutti. Caitlynin kanssa tappelu näytti antaneen hänelle pienen opetuksen.

"Hiljaa, älä puhu tyttöystävälleni!" Elijah sanoi irvistäen, ja lyöden nyrkkinsä lokeroon vähän matkan päähän pääni vierestä.

"Ai, joten nyt sinulla on oikein tyttöystäväkin? Muistaakseni vielä eilen sinä anelit että me olisimme ystäviä", sanoin pilkaten, pystymättä pitää suutani kiinni, mikä luultavasti olisi ollut minulle parhaaksi.

Kerkesin nähdä Elijahin käden nousevan ilmaan, ja seuraavaksi tunsin pistelevää kipua poskessani.

Hän läpsäisi minua!