Epätäydellisesti Täydellinen

Kahdestoista luku

Olisi väärin sanoa että istuin hiljaa koko loppumatkan, sillä heti kun Jacksonin auto kääntyi kotikadullemme, tarrasin kiinni oveen, ja kiljahdin: "Seis!"

Auto pysähtyi kuin pysähtyikin, mutta luultavasti vain siksi, että kuski oli luullut pian jyräävänsä jonkun ylitse.

"Mitä?" , Jackson kysyi - ne olivat ensimmäiset sanat pitkään aikaan.

Katsoin alas kenkiäni, yhä puristaen ovea, kuin henkeni riippuisi siitä.

"En halua kotiin" , vastasin hiljaa, enkä uskaltanut nostaa katsettani, sillä pelkäsin kohtaavani Jacksonin vihaisen katseen.

"Miten niin et halua mennä kotiin? En minä sinua mihinkään tienvarteenkaan voi jättää" , hän kysyi, ja hämmennys kaikui hänen äänestään.

"En vain halua, vie minut vaikka Sierralle" , vastasin ja vilkaisin poikaa silmäkulmastani. Hän näytti kärsimättömältä.

"Älä ala itsepäiseksi Amber, mikset muka voi mennä kotiisi?", Jackson kysyi, huokaisten.

"Koska minun mielenvikainen isäni saattaa olla siellä!", käännyin huutamaan päin hänen naamaansa, kestämättä painostusta. Kyyneleet alkoivat taas valua pitkin poskiani, hitaasti, mutta varmasti. Vihasin olla niin heikko, kaikki ne vuodet niinsanotun isäni kanssa, kun en ollut uskaltanut tehdä mitään...

Jackson katsoi minua hiljaa, ja minä katsoin uhmakkaasti takaisin (tosin pyyhin samalla kyyneliäni, joten en tiedä miten 'uhmakkaalta' näytin).

Hän haroi kädellään hiuksiaan, selvästi miettien, kunnes hän taas käynnisti auton. Ennen kuin ehdin älähtää uudestaan "seis!", hän sanoi:
"Vien sinut Caitlynin luo."

Tälläkertaa huudahdin: "Ei!"

Jackson puristi rattia käsillään, ja kääntyi katsomaan - tai vilkaisemaan - minua samalla ajaen auto pitkin hämäriä teitä.

"Amber, minä en ole mikään sinun henkilökohtainen ajaja, en voi kuskata sinua ympäri kaupunkia miten huvittaa. Mitä ikinä sinun ja Caitlynin välillä sitten onkaan, pääse jo sen yli. Se on menneisyyttä, pysy nykyhetkessä."

Katsoin poikaa anovasti. "Jackson, ole kiltti. Vie minut vaikka Sierran luo" , pyysin, mutta Jacksonin päättäväinen ilme pysyi.

"Sillä sinun ystävälläsi Sierralla kuulosti olevan jo seuraa, vaikka hän olisikin kotona, tuskin mahtuisit edes nukkumaan" , hän sanoi.

Purin huultani epätoivoisena, mutta en keksinyt yhtäkään hyvää syytä miksen voisi mennä Caitlynin luo, joten olin hiljaa.

Eikö se mitä tapahtui siellä juhlissa ole hyvä syy?

Annoin mieleni palata takaisin juhliin, ja katsoin hiljaa ulos auton ikkunasta. Olin varma, että Caitlyn tiesi, mitä tunsin Elijahsta kohtaan, ja varoitti minua siksi hänestä.

Jotta hän saisi pidettyä Elijahin itsellään.

Ravistin ajatukseni pois - ei ollut kovin hyvä miettiä näitä asioita, kun olin menossa kyseiselle henkilölle yöksi. Sitä paitsi, Jacksonin sanoissa oli perää. Se tapahtui menneisyydessä, miksen vain keskittyisi nykyhetkeen? Ehkä Caitlyn oli totaalinen idiootti, mutta minun oli hyväksyttävä se tosiasia, että näkisin häntä jokapäivä koulussa. Ja ehkä Elijah oli typerä, mutta sama koski häntä.

Hän on kyllä aika söpö typeräksi ihmiseksi.

Olin vähällä lyödä itseäni päähän ajatuksieni takia, mutta muistin viimehetkellä istuvani samassa autossa Jacksonin kanssa.

Hänkin on kyllä aika söpö.

Okei, minä luovutan.

~-~-~-~-~

Nousin ylös Jacksonin autosta, ja mutisin kiitoksen. Olin yhtäkkiä nolostunut, ei ihmekkään, huomioonottaen mitä olin hänelle autossa huutanut. Tunsin hänen katseensa seuraavan liikkeitäni, kun potkin hiljaa jalallani asvaltin pikkukiviä odottaessani hänen vastaustaan.

"Ole varovainen." Hän väläytti minulle nopean, mutta silti selvästi havaittavan hymyn, ja kurottautui sulkemaan auton oven. Sitten hän heilautti kättään ikkunasta, ja ajoi pois.

Ole varovainen? Mitä ihmettä sen pitäisi tarkoittaa?

Ennen kuin tulisin hulluksi, kävelin nopeasti edessäni seisovan omakotitalon etuovelle, ja painoin ovikelloa. Ai niin, taisin muuten unohtaa soittaa hänelle ennen kuin tulin.

No, se taisi olla nyt liian myöhäistä. Ovi avautui edessäni, ja sen takaa kurkisti, kukapa muukaan kuin Cailtyn. Hänen vaaleanpunaiset hiuksensa olivat sotkuisella poninhännällä, ja hänellä oli suloiset tohvelit jalassaan.

"Amber?" Hänen äänensä oli samaan aikaan hämmästynyt, ja kysyvä. "etkö olekaan vihainen minulle?" , hän kysyi.

Auoin suutani tietämättä mitä vastata.

"Öö, en tiedä. Mutta asiasta toiseen, minun täytyy päästä teille yöksi, ole kiltti" , vastasin, ja katsoin häntä pyytävästi.

Nyt oli Caitlynin vuoro aukoa suutaan. "Miksi? Tai siis, olisihan se ihan kivaa, voisit kertoa miksi yhtäkkiä aloit vihata minua..." , hän sanoi epäröiden, ja kiirehdin lisäämään: "Tämä on viimeinen toivoni, Caitlyn. Ole kiltti."

Hän katsoi minua hetken, kunnes huokaisi.

"Hyvä on, tule sisään." En tiedä sanoiko hän sen vain säälistä - nimittäin juuri nyt saatoin kuvitella näyttäväni säälittävältä - vai koska halusi vain olla kiltti. Epäilen vahvasti ensimmäistä.

Kiiruhdin astumaan sisään taloon, ennen kuin Caitlyn ehtisi muuttaa mieltään. Vaivaantunut hiljaisuus laskeutui hetkeksi ympärillemme, kunnes joku kutsui Caitlyniä.

"Caitlyn? Kuka siellä oli?" Heleä naisen ääni kuului seinän takaa.

"Öö... Yksi kaveri tulee meille yöksi, hänen nimensä on Amber" , Caitlyn huusi takaisin, ja vilkaisi minua silmäkulmastaan.

"Odota hetki, kulta, tulen sinne!" Ääni kuului uudestaan, ja pian seinän takaa ilmestyi kaunis nainen, jolla oli valkoinen essu yllään. Hän katsoi minua hymyillen säteilevästi, ja kiiruhti luoksemme.

"Onpa mukavaa, että päätit pitkästä aikaa tuoda ystävän yökylään" , nainen sanoi, ja Caitlyn tuijotti vaivaantuneena tohveleitaan.

"Marie Stone, Caitlynin äiti" , nainen esittäytyi, ja ojensi kättään lämpimästi hymyillen.

"Amber MacKay", vastasin, ja kättelin naista, paljastaen itsekin pienen hymyn.

"No, äiti, mitäs jos menisit jatkamaan leipomistasi, ja me haemme syömistä sitten kun tulee nälkä?", Caitlyn ehdotti, luultavasti yrittäen päästä nopeasti eroon äidistään. Hän tarttui minua käsivarresta äidilleen hymyillen, ja veti minut perässään portaille, jotka veivät yläkertaan. Hän veti minut perässään sisään ensimmäisestä ovesta vasemmalla, ja päästi vihdoin irti ranteestani.

Cailtyn lysähti petaamattomalle sängylleen istumaan, ja huokaisi hiljaa.

"Voisit aloittaa kertomalla, mitä ihmettä täällä tapahtuu", hän sanoi, ja katsoo minua silmät sirillään.

Istun hänen viereensä, ja aloitan aivan alusta.

•

En oikeen tienny, miten voisin lopettaa tän luvun, joten se loppu vähän tollee... :')
Mutta iso kiitos kun luit! <33
Votee, kommentoi, ja jaa kavereille, älä ole hiljainen lukia :)