Lätkässäkö?

1. Minua alkaa hymyilyttämään.

Astun isäni autoon. Heilutan kättäni ikkunasta äidille. Uusi elämä alkaa. Olen asunut 15 vuotta Ivalossa. Siellä missä ei ikinä tapahdu mitään erikoista. Isäni ja äitini olivat eronneet jo vuosi sitten, mutta nyt äidille on parempi että asun isälläni. Äidilläni on niin paljon töitä ja muuta että näin on parempi. Tästä se uusi elämä alkaa.
Pian tuttu Ivalo jää taakseni ja edessäni häämöttää matka uuteen elämääni. Rakkaat kaverit, sukulaiset ja tuttu kotini jäivät taakseni. Kun sain kuulla muutostani, olin raivoissani. Itkinkin sen koko päivän sängyssä. Mutta samalla mun pitää vaa hyväksyy tää. Kyllä minä ymmärrän äitiä, että hän ei jaksa minua töiden keskellä.

- Noh, miltä nyt tuntuu muuttaa Tampereelle? Isäni kysyy etupenkiltä.
- Ihan kivalta kai. Saan ainakin pelata lätkää niin paljon kun haluan, mutisen.
- Niin, ja saat aina tulla treenejen jälkeen pelailemaan, isäni sanoo ja vilkaisee takapenkille missä olen.
Isäni on siis joku Tapparan junnujen valmentaja. Tai joku sellainen, en ole perehtynyt asiaan.

Heitin isäni kanssa meidän surkeaa läppää ja mutustelin suklaata. Nukuin, katsoin youtubea, kuuntelin musaa, luin, katsoin maisemia ja jotain tämmöstä. Ihana alku kesän ilma saa minut iloiseksi. Aurinko paistaa ja nurmikkokin jo vihertää. Onkohan Tampereella jo sulanut viimeisetkin lumet ojan pohjalta? Luulisin näin. Pian nukahdan.

- Matilda, nyt ollaan Rovaniemellä! isäni huikkaa.
- Jaaha, minä nukuin, olisit ollu hiljaa. huokaisen väsyneenä.
- Hah, mulla on ainaki nälkä. Haetaa tuolta huoltoasemalta jotain, iskä innostuu.
- Ois mulla ollu evästä, mutta kyllä mää voin ostaa sieltä jonku kahvin, Huokaisen.

Isi kääntää auton ja pysähdymme. Avaan oven ja marssimme tyylikkäästi huoltoasemalle. Mulla on Filan paita ja jotkut harmaat college housut ja adidaksen sandaalit.
Isä ostaa mulle ja itelle kahvin ja istumme pöytään. Avaan kännykän ja snäppään kavereilleni. Mulla tulee olemaan heitä varmasti ikävä.

- Nyt pittää kitata tätä kahvia että jaksaa matkustaa, sanon tuolle ja hörppään kahvistani.
- Nii, isä myöntää ja juo kahviaan.

Pian jatkammekin matkaa. Automatka on aika tuskainen, mutta onneksi isä viihdytti minua. Nukahdan jälleen ajatuksiini. Nukunkin aika pitkään, sillä olimme menneet jo Oulun ohi.

- Täällähän on jo kesä, huokaan väsyneenä.
- Tampereella onki jo 25 astetta lämmintä. Isä naurahtaa. Katson häntä sillä ilmeellä että olisin voittanut miljoona euroa.
- Ivalossa oli 15 astetta, naurahdan.

Otan kännykkäni esille ja selaan instagramia ja muita somejani.
Päivä alkaa jo kääntyä iltaan. Monen tunnin päästä pysähdymme jälleen huoltoasemalle. Avaan oven ja näen lauman noin 14-16 vuotiaita törkeen komeita poikia. Pojilla on tappara hupparit. Jääkiekkoilioita. Pojista tuli mieleen ala-asteen kiusaajani, mutta he eivät olleet he.
Kävelen vessoille. Vessassa käytyä ostan jotain karkkia ja kahvia. Huomaan poikien katseita ja yritän olla huomaamatta heitä. Ajatuksissani törmään yhteen heistä. No voi rutto että oon nolo! Ääähhh ei perse.... Kaadun lattialle ja kahvini läikkyy paidalleni. No voi ruton rutto!

- A-anteeksi, sopersin punastuneena pojalle.
Katson poikaa. Tuo on juuri yksi sellainen Tappara lätkäjätkä.
- Ei se mitään, sattuko? poika kysyy ja nousee ylös.
- E-ei mulle käyny mitenkään. Oon pahoillani, änkytän punastuneena ja nousen.

Tuolla pojalla oli ruskeaat hiukset ja vihertävän siniset silmät. Ja hiukan pisamia. Ai että ku goalss.
Kävelen isäni luo. Minua alkaa hymyilyttämään. En edes tiedä miksi. Ehkä se, että maailman oudon tyttö jolla on "ihanat" vaatteet kaatuu todella söpöön poikaan.

- No mikäs nyt noin hymyilyttää? isä kysyy puhelimen takaa.
- Ei mikään, vastaan mahdollisimmen tunteettomasti. Vilkaisen kuitenkin poikiin päin vahingossa.
- Ahaa, he ovat mun joukkueessa, isä naurahtaa.
- Aha, sanon ja punastun.

Pojat istuutuvat aika lähelle minua. Onneksi isä meni käymään vessassa. Kuulen kun pojat puhuvat jotain. Otan puhelimen vaikka oikeasti haluan vain kuunella heitä että mitä he keskustelevat. Kuulen muutamia sanoja sieltä täältä. Esim. "nätti, noloa, ei se mun vika ollut, muija." Toivon että he eivät puhu minusta. Pian kuutenkin huomaan, että isä tuli vessoilta ja lähden kävelemään hänen luo. Näen sivusilmältä, että muutama heistä vilkaisivat minua.

Jatkamme matkaa ja parin tunnin päästä saavumme isälle. Otan muutaman pahvilaatikon, jossa on mun tavaroita. Onneksi ei tarvinut raahata mitään sänkyjä, koska olenhan minä ennenkin ollut isällä. Astun sisään ja vien laatikot huoneeseeni. Kuulen kun isä huutaa nimeäni. Astun keittiöön.

- Haluutko tulla kattomaan huomisia treenejä, voisit niiden jälkeen itsekkin harjoitella, isä ehdottaa.
- No juu. Haukottelen. - mua väsyttää.
- Mene nukkumaan, isä huokaisee.
Kävelen huoneeseeni ja lösähdän sängylle. Nukahdan.

------------------------------------------
Elikkäs tää oli mun eka osa tätä tarinaa. Pahoittelen k-virheistä. Mulla ei oo mitään käryä kuinka surkee tästä tuli, mut hei täähän on vaa mun eka osa tätä tarinaa. Eikä mulla oo melkee mitää käryä jääkiekosta enkä tiiä yhtään minkälaista on Tampereella. Joten joudun kuvittelee nää asiat. Kiitos kun luit! ❤️

HUOM: TÄTÄ OSAA ON EDITOITU JÄLKIKÄTEEN!

(terveiset editoinnista, saan jokun cringe kohtauksen tätä ekaa lukua editoidessa)

~713 sanaa