Lätkässäkö?

8. Pelaamisen iloa

Mietin hetken mitä vastaisin. Päätän olla tylsä ja vastaan vain "Juu :)". Mutta miksi Joonatainia kiinosti? Tuskin saan koskaan vastausta tuohon.

Otan treenikassini ja kävelen huoneestani eteiseen pukemaan. Laitan nopeasti ruudulliset vanssini ja kiskon farkkutakkini päälle. Kävelen harmaalle autollemme ja avaan pelkääjänpaikan oven. Istun nahkaiselle penkille odottamaan isää. Hän saapuu autolle ja pääsemme lähtemään. Auto hurruttelee tietä pitkin risteykselle, josta käännytään oikealle jäähallille päin.

- Häh, miks nää et kääntynyt tosta? kummastelen, sillä isä oli jatkanut vain eteenpäin.
- Enkö sanonut että haetaan pojat matkalla? tuo ruskeahiuksinen mies naurahtaa
- Et, eikö ne osaa ite tulla hallille, huokasien.
- Muutamalla ei ollut kyytiä reeneihin ja nyt ei pääse julkisillakaan, koska nyt on joku ilmastolakko niilläkin. Päätin sitten hyvänä valmentajana järjestää heille kyydin.
- Ootpas sä nyt kiltti, lässytän isälle.
Tuo vain hymyilee makeasti.

Käännymme valkoisen kaksikerroksisen puutalon pihaan. Ovesta astuu näköjään Oliver. Kyllä, se sama Oliver joka houkutteli koko luokan kesken koulupäivän kauppaan. Tuo mustaan lippikseen pukeutunut hahmo istui takapenkille ja moikkasi meitä. Oliverilla oli siniset silmät ja ruskea tukka.
Sitten jatkettiin tietä eteenpäin.

- Eikö tässä ole Joonatanin talo, isä varmistaa Oliverilta.
- Öö, juu on, nuori miehenalku sanoo puhelimen takaa.

Joonatan istui portailla ja nosti kättä, kun saavuimme heidän mustan puutalon etupuhaan. Näköjään Joonatan ei ollut yksin vaan hänen vierellään istui joku poika jonka henkilöllisyyttä en tiedä.

- Moi Joonatan ja Elias. isä huikkaa.
- Terve Juuso ja Matilda, Joonatan moikkaa ja änkeytyy takapenkille.
- Moi, Elias hymyilee.
- Iltaa, sanoin vaikka nyt on iltapäivä.
- Mahutteko te sinne? Juuso-isäni varmistaa ja kääntää päänsä poikien suuntaan.
- Eiköhän me mahuta, Elias sanoo.

Eliaksella on punertavat hiukset ja ruskeat silmät. Hän ei ole meidän luokalla. Joonatan ja Oliver ovat luokallani. Jostain kumman syysyä nautin siitä että takapenkki on täynnä komeita poikia, mutta yritän sujauttaa ajatuksen syvimpään kaivoon. Tunnelma autossa on hyvin awkward ja kukaan ei sano matkalla sanaakaan. Kiitos ja kumarrus saavuimme pian jäähallille.

- Kiitos kyydistä Juuso
- Kiioksia Juuso
- Thanks!

Pojat kiittävät ja änkäytyvät kaikkien kamojen kanssa ulos autostamme. Onneksi meidän auto oli aika iso, niin he mahtuivat kaikkien niitten kamojen kanssa autoon. Astuin itsekkin autosta ulos ja raahasin painavaa kassia käsissäni. Töpöttelin ovelle ja olin jo avaamassa sitä, kunnes jonkun käsi ehti kahvaan ja se vetäsi oven auki. Katsoin kuka tuo oli ja tottakai se oli Joonatan.

- Naiset ensin, tuo komistus virnisti.
Hetkonen, komistus?
- No ollaampas sitä nyt kohteliaita, naurahdin ja astuin jäähallin aulaan.
- Hah, kyllä noin nätille tytölle voi uhraantua, tuo sanoi naama peruslukemilla.
Okei mitä ihmettä, Joonatan kehui ulkonäköäni?
- Kiitos kai? sanoin ja puna nousi kasvoilleni.

En jäänyt katsomaan Joonatanin ilmettä, joten raahauduin katsomoon. Istuin aika ylös ja pistin kassini viereiselle penkille. Voi rutto, unohin eväät! Olisin voinut mussutella omenan lohkoja näitten treenejen ajaksi, mutta minkäs teet ku unohit eväitten olemassaolon.
Päädyin tuijottamaan isää, joka sähläsi valmennusryhmän kanssa. Välillä naamalleni tuli huvittunut ilme, kun isä selitti ja viittoi muille niin pätevän oloisena.
Kaivoin kännykkäni mustien collareitten takataskusta ja päädyin katsomaan pinterestistä kultaisen-noutajan kuvia. Olen aina haaveillut sellaisesta 5-vuotiaasta asti. Voi niitä nappisilmiä ja sen koiran luonnetta! Ehkä söpöin asia mitä tiedän.

Reenit alkoivat ja katsoin niitä mielummin kuin puhelintani. Minusta reenejä on kiva kattoo, koska niistä voi oppii itekki. Vaikka voisi kuvitella, että miten voi olla kiva katsoa jotain reenejä, jossa ei edes kisata. Noh, yksinkertaistettuna, se yhteishenki jonka näkee pelaajissa on vaan jotenki niin cool. Se hymy, jonka näkee pelaajan kasvoilla kun onnistuu jossain tempussa tai saa hienon maalin. Hmm.. Siitä tulee itsekkin iloiseksi!

Pelaajat mutkittelivat kaukalolla, ja isä huuteli ohjeistuksia. Näillä teinipojilla olisi kohta tärkeä kisa, johon pitää kuulemma harjotella paljon. Tai niin isä sanoo. Pian maalivahti saa torjuttua kovan laukauksen. Voi tuota hymyä mikä hänen kasvoissaan näkyy kypärän alta. Tuo heiluttaa kiekkoaan käsineissään ja saa kehuja. Tuota minä juuri tarkoitin, pelaamisen iloa.

----

Reenit loppuivat hetki sitten ja joukkue on marssinut pukkariin. Menin toiseen pukkarikn vaihtamaan omia kamppeitani. Kävelin käytävää pitkin kunnes tuli vastaan puinen ovi josta pääsisi toiseen pukuhuoneeseen. Laitan käteni harmaaseen kahvaan, mutta ovi on lukossa. Tottakai. Menin etsimään isää jostain, että saisi avattua oven. Matkalla tuli kalpea ja huono vointisen oloinen hahmo. Joonatan. Hän hoiperteli käytävällä pitäen päätäänsä. Tuo ei todellkaan ollut kunnossa.

- Öh, onks kaikki ok? Näytät vähän huono vointiselta. kysäsin ja pysähdyin hänen vierelleen.
- Joo oon ok, tuo sanoo hiljaa ja yrittää jatkaa matkaa ulko-ovelle.
- Et näytä siltä. sanon huolissani.

Hän ei vastaa vaan jatkaa matkaansa. Pian tuo pysähtyy ja alkaa horjumaan. Hän römähti kovalle lattialle pamauttaen päänsä.

- Joonatan! Hän pyörtyy! kauhistun ja juoksen hänen luokseen.
Olen pienessä shokki-tilassa, ja huudan
- JOONATAN PYÖRTYY, NYT RUTTO JOKU AUTTAMAAN!!

-------------------------------------------------

~739 sanaa

ANTEEKSI K-VIRHEISTÄ!!!

Huh, sain vihdoin tän luvun julki! Tässä kesti hetki kirjottaa, ku ideat oli lopussa mut saimpaha tähä ees jonkillaista jännitystä.

Kiitos hurjasti voteista ja ihanista kommenteista! Ja öö, mitä ruttoa kohta 1K näyttökertoja, iso kiitos! 💙

Mulla oli rentouttava hiihtoloma viimeviikol ja nyt taas palattu koulunpenkille. Seuraavasta osasta en osaa sanoo et millo tulee, mut yritän kuitenki saaha sen ajoissa. :D

Kiituus ja heippa! 💙💙