Lätkässäkö?

20. Vain me

Matildan näkökulma

Raotin silmiäni. Tänään, toinen päivä tammikuuta on syntymäpäiväni. Kurotin ottamaan puhelimeni yöpöydältäni. Oho, kello oli jo pian kaksitoista päivällä. Selasin puhelintani hetken. Oveeni koputettiin. Isä avasi oven.

- Paljon onnea vaan, paljon onnea avaan paljon onnea Matilda, paljon onnea vaan! isä lauloi ja yllätykseksi Joonatan oli isän takana myös.

Joonatan piteli sylissään maailman söpöintä kultaisen-noutajan pentua. Laitoin käteni suun eteen ja herkkänä ihmisenä onnenkyyneleet vierivät silmistäni. Voiko tämä olla totta?!

- Apua, hääh?! äkisin hämmästyneenä.
- Nyt tais niin käydä että hain sulle oman koiranpennun, iskä naurahti.
- Ja et arvaakkaan kuin iso työmaa se oli saada ilman että heräät, isä vielä jatkoi.

Joonatan laski ihanuuden syliini. Koira haisteli lakanoitani ja nuuhki yöpaitaani. Silitin sen pehmeää kinuskin värsitä turkkia. Se oli vielä niin pieni. Sen ruskat nappisilmät oliva yhdet suloisimmista.

- Onnea muru! Joonatan hymyilee ja suukottaa hiuksiani.
- No, oliko mieluinen? hän naurhati.
- No oli! Kiitos ihan sikana, mä en vieläkään voi käsittää tätä! huokaisen kiitollisena.

- Onko se tyttö vai poika? kysyn silittäessään pentua.
- Poika. Yritä keksiä sille nimi mahdollisimman pian, isä hymyilee.
- Oikeesti, mä oon niin sanaton!

- Tuu nyt syömään aamupalaa, Joonatan huikkaa.
- Juu!

Lasken koiranpennun alas lattialle. Se nuuhkii innokkaasti huonettani. Otin pennun syliini, ettei se pureskelisi johtoja ja sen semmoisia.
Astun keittiöön. Pöydälle on katettu sieväksi. On lettuja, prinsessakakkua, muffineja, karjalanpiirakoita, fetasalaattia, pizzaa, kahvia, limukkaa ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.

- Oho! oli ainoa sana jonka sain suustani.

En olisi uskonut että isä ja Joonatan olisivat näinkin hyviä tekemään ruokaa.

- Joo kyl niist kotsan tunneist on jotain hyötyy, Joonatan sanoi ja istui pöytään.

Naurahdin ja istuin Joonatanin viereen. Otin salaattia lautaselleni.

***

Silitin nukkuvaa Paavoa sylissäni. Kyllä, annoin pennun nimeksi Paavo. Minä itse olin Joonatanin kainalossa ja Paavo minun.
Pentu tuhisi unissaan ja välillä liikautti pientä korvaansa. Se oli maailman ihanin koira. Äiti oli lähettänyt onnittelukortin Austraaliasta. Puhuimme pitkään puhelimessa kuulumisia. Minulla on äitiä kauhea ikävä.

- Sun pitäs tulla mun kanssa joku päivä Ivaloon, sanon rauhallisen hiljaisuuden keskellä.
- Niin pitää. Haluan nähdä äitisi sekä, oliko ne sun kaverit Anniina ja Maija?
- Anniina ja Margareta, pössi! tuhahdin sarkastisesti ja pukkasin hänen kylkeä.

- En ihan oikeasti voi muistaa kaikkien kavereittesi nimiä! hän mutisee ja vetää kädet puuskaan.
- Olet niin suloinen kun mökötät! naurahdan ja annan pienen pusun hänen huulilleen.

Joonatan vetää minut halaukseen. En voi estää pientä hymyä huulillani.
Paavo herää välistämme ja nostaa päätään laiskasti.

- Voi, onko Paavolla pisuhätä? lässytän söpöliinille ja nostan koiran syliini.
Lasken Paavon lattialle.

Voi tämä tästä vielä puuttuukin.

- No, sen siitä saa kun haluaa koiran, poikaystäväni ilkkui.

Naurahdin ja hain talouspaperia pissalammikkoon. Kuivasin pissat lattialta.

- En oo koskaan nähny noin innokasta pissojen siivoojaa, Joonatan tirskui.
- Ai kiva, sanon muina miehinä.

******

Päätimme mennä Joonatanin kanssa pihalle kävelylle. Sää oli ihana. Aurinko oli melkein laskemassa. Se valaisi kellertävää valoa huurteisiin puihin saaden metsän näyttämään talviselta ihmemaalta.
Olimme matkalla Näsinneulaan. En ole koskaan käynyt siellä. Näsinneulaa kuulemma kutsutaan myös Tampereen sydämmeksi.

Saavuimme Näsinneulan huipulle. Maisemat olivat uskomattomat. Aurinko oli melkein laskeutunut, hyvästellen punertavalla valollaan. Kaupungin talot näyttivät pikkuruisilta näin korkealta. Meidän lisäksi ei ollut ketään täällä.

- Ihana paikka, henkäisen ihastuksesta.
- Siksi halusinkin tuoda sinut tänne, Joonatan sanoi.

Joonatan tarttui olkapäähäni ja vetäisi minut suudelmaan. Tuntui, että koko maailma hävisi ympäriltämme ja tässä olimme vain me, me kaksi.

_________________________

~538 sanaa.

Anteeksi kirjoitusvirheet.

Pidin tuossa hieman pientä taukoa. Ehkä juuri inspiraation takia. Mutta olen taas täällä! 🤯✌🏻

Tänään tuli hieman lyhyempää osaa, toivon ettei se haittaa.

Hah, eipä mulla muuta. Kiitos kun luit tänne asti, muista että olet ihana sellaisena kuin olet! 💙✨