Lätkässäkö?

16. Rutto mä ammun ton ämmän

- Mitä? tytöt huudahtivat kauhusta.

Työnsin puhelimeni heille ja pyyhin kyynelistä täyttyneet silmät. He lukivat viestin ääneen.
- Apua, otan osaa!
- Ihan kauheeta, otan osaa, he sanoivat ja halasivat minua.

- Mitä mä sanon opelle, nyyhkäisen.
- Sä meet nyt kotiin, me sanotaan Riihi-Aholle, Iris tuumaa.
- Ei, sä tuut meidän kanssa sanomaan. Riihi-Aho ei usko meitä ilmat Matildaa, Miisa sanoo päättävästi.

Haudon kasvot käsiini.
August oli erittäin tärkeä minulle. Hän kertoi kaikkia sota-ajan muistoja ja aina kuunteli ja kannusti mm. koulun käynnissä. Hän ajatteli aina positiivisesti, ei tuominnut ikinä vaikka vaatetyylistä tai mistään muustakaan. Hän oli kyllä maailman paras pappa.

- Pappa oli tosi tärkeä mulle, sanon hiljaa, kun etsimme luokanvalojaamme.

Tytöt katsovat minua myötätuntoisesti, kun avaamme luokan oven. Luokanvalvojamme istui luokan perällä näpytellen tietokonetta.
Kerroimme mitä tapahtui ja hän päästi minut kotiin. Oli kuulemma ymmärrettävää päästä suremaan perheen kanssa. Todellisuudessa isää ei varmaan edes kiinosta sen enempää, varmaan iloinen että pääsee eroon minusta hetkeksi.

Kävelin hyisessä tuulessa kohti kotia. Potkin eteen tulleita pikkukiviä kengän kärjillä kyyneliä pidättäen. En halua itkeä julkisesti koulun lähellä.

- Matilda, mitä sä täällä teet? tuttua tutumpi ääni kuuluu.
Nostan katseeni maasa. Kauempana näen Joonatanin suunnistuskattta kädessä. Hänen siniset lenkkarisa ovat läpimärät.
- Meen kotiin, sanon niin hiljaisella äänellä että tuskin itsekkään kuulen.
- Hääh? poika huudahtaa ja juoksee luokseni.
- Mitä tapahtui? hän kysyy huolissaan.
Yritän jälleen pidätellä itkua. Yksi kyynel valuu silmäkulmasta poskelleni.
- Matilda, mitä tapahtui? hän toisti kysymyksesnsä.

Kaivoin kännykkäni takataskusta ja näytin keskustelun. Hän luki sen kulmat kurtussa.

- Kauheeta! hän henkäisee.
- Otan osaa, kuulen hänen sanovan ja kietoo kätensä ympärilleni.

Rakastan hänen halejaan. Siinä ollessa tuntuu turvalliselta, vaikka kuinka julmalta maailma tuntuukin. Tirautan muutaman kyyneleen samalla. Pyyhkäisen ne pois jo punaisista itkuisista silmistäni.

- Tiiän miltä tuntuu menettää tärkeä ihminen, sä selviit Matsku. Joonatan sanoo ja laittaa kätensä olalleni.
Naurahdan lempinimelleni.
- Mutta siinä kestää kauan, August oli mulle todella läheinen ja-
Taas kyyneleet saapuivat silmiini ja kurkkuun nousi pala.

Katsoin Joonatanin sinivihreisiin silmiin. Hänen silmistään hehkui myötätunto.

- Mä voin saattaa sut kotiin, hän sanoo.
- Ei, sulla on koulua vielä, mä selviin kotiin! sanoin välittömästi.
- Mut-
- Sulla on Joonatan rakas koulua! keskeytän, mutta tajusin mitä sanoin ja punastuin välittömästi.

- Vaikka mä oonkin rakas, mut ei sun nyt tarvi punastuu, vaikka ootki söpö sillo, hän virnuilee.
- Lopeta tai mä oon tomaatti, hymähdän.
- Sit sä oot söpöin tomaatti mitä tiedän, hän naurahtaa.
Tunnen kasvoni punastuvan entisestään.
- Okei, tää meidän keskustelu on nyt hieman outo. Suosittelen nyt sun meneväs kouluu, tai sä myöhästyt! naurahdan kuivasti.
- Niinpä sitten, mutta jos tuntuu siltä että tarviit tukea, soita mulle. Joonatan sanoi vakavasti.

Muodostan kasvoilleni nopean hymyn, vaikka ei minua sen enempää hymyilyttänyt. Ei, Joonatan on ihana, vaan tämä päivä on ollut muutenkin jo tarpeeksi kamala.

*****

- Matilda, pystytkö menemään tänään kouluun, vai jäätkö kotiin? isän ääni kuuluu huoneeni ovelta.
- Voin mä mennä, sanoin unenpöpperössä.
- Oletko varma? isä sanoo epäuskoisena.
- Sangen varma, haukottelen ja suljen silmät julmalta maailta.