Uskoit vääriin sanoihin🏳️‍🌈✔

•°22°•

Gabriel:

Me päästiin Viljamin kanssa todella nopeasti koululle ja siellä koko meidän porukka olikin vastassa. Juuli oli yrittänyt halata mua lohdutukseksi, mutta onneksi Viljami oli kerennyt urhollisesti väliin ja pelastanut mut tytön liialliselta läheisyydeltä.

"Pitäiskö meidän mennä sinne luokan luokse?" Elmeri kysyi rikkoen hetkellisen hiljaisuuden. Mutisimme jotakin myöntymisen tapaista ja lähdimme kohti seuraavaa luokkaa. Kaikki olivat muuttuneet oudon hiljaisiksi, varmasti luulivat mun alkavan itkemään pienestäkin asiasta. Okei no siinä ne olivatkin oikeassa. Olo oli mitä kamalin ja huoli Nemosta oli käsittömän suuri. Lisäksi joutuisin kestämään Pyryä, joka varmasti hihkuisi innosta.

"Älä huoli Gabsu, jos se alkaa vittuilemaan sulle nii mulle voi aina tulla laittaa viestii", Viljami sanoi hiljaa liimautuen ihan muhun kiinni, "Vaik uskonkin et se sulaa tosta sun suloisuudestas."

"Lopeta!" sihahdin mulkaisten Viljamia muka vihaisena. Tosiasiassa huvittunut hymy pyrki huulilleni ja hänkin huomasi sen nimittäin vaaleahiuksisen kasvoille pian nousi leveämpi hymy.

"No mitää? Mähän oon vaan positiivinen ja onnellinen teiän puolesta!" Viljami kailotti aivan liian kovaa, jolloin jouduin läpsäisemään käteni hänen suunsa eteen.

Samalla sekunnilla kaikki kääntyivät katsomaan meitä ja huomasin Juulin silmissä hämmästyneisyyttä, mutta enemmän jonkinlaista mustasukkaisuutakin?

"Onks Gabsulla tyttöystävä?" Elmeri tiedusteli heti samalla nauliten uteliaat vihreäkeltaiset silmäänsä muhun.

"No ei!" älähdin ja loin tuiman ilmeen Viljamille, joka vastasi tietävällä virneellä, "Ei vielä, mut kohta on."

"Idiootti ei mul ketään ihastusta oo eikä tuu olemaankaan", tuhahdin hiljentyen sitten, sillä huomasin kuinka Pyry käveli luokan luokse. Seurasin jätkää katseellani, hän taas ei luonut muhun tälläkään kertaa katsettakaan. Tervakeuhko, joo.

"Gabrieel?" Nooa heilutteli kättään silmieni edessä. Räpyttelin silmiäni kääntäen sitten vastentahtoisesti katseeni takaisin heihin.

"Kuka se on?" Juuli päätyi puuttumaan keskusteluun. Tytön siniset silmät tavoittelivat omiani, mutta päätin väistää hänen katseensa. Mitä se sille muka kuului?

"Ei kukaan", tuhahdin vastaukseksi.

"No aaw! Kattokaa kuinka se punastu!"

"No enkä!" älähdin läpsäisten Viljamia rintakehään. Jätkä alkoi nauramaan saaden kaikki muutkin yhtymään tähän 'nauretaan Gabrielille ja ärsytetään sitä kuolemaan asti' -juttuun.

Onneksi hissanopettajamme Isko pelasti mut Viljamilta ja muiden kiusoittelevista vihjailuilta ja virneiltä. Ainoa joka näytti olevan aika ärsyyntynyt oli Juuli. En ymmärtänyt miksi se otti asian niin raskaasti, en ollut koskaan osoittanut hänelle yhtään enempää huomioita kuin vain kaverillista. Eihän me edes sovittaisi yhteen enkä jaksaisi Juulia tyttöystävänä, en todellakaan.

"Ja sitten jatketaan hissanprojektien kanssa!" Isko huudahti, kun oli päästänyt meidät luokkaan ja itse kulkenut opettajanpaikan luokse.

Huokaisin syvään asettuen mun ja Pyryn paikalle. Pian itse herra aurinkoinenkin istahti mun viereen, mutta huomasin sen hieman hivuttautuneen kauemmas musta. Hymähdin tympääntyneenä, olisi vaikka huutanut mulle vihaavansa, mutta toi oli jo tosi lapsellista. Noin tehtiin ala-asteella.

"Tällä kertaa säkin saat osallistuu tähän projektiin nimittäin en oo tekemäs yksin", sanoin värittömästi Pyrylle, jonka jälkeen kävin hakemassa meille tietokoneet. Kaikki se äskeinen iloisuus oli kuin hälvennyt musta ja jättänyt tyhjän kuoren jälkeensä. Kaipa se Viljamin yli-iloisuus oli vain hetkellisen tarttuvaa. Ei mikään kestänyt ikuisuutta.