Uskoit vääriin sanoihin🏳️‍🌈✔

•°47°•

Gabriel:

"Nähään huomenna", sanoin nostaen katseeni arasti Pyryyn, jonka huulilla lepäsi aidon oloinen hymy. Se oli äsken suudellut mua ja mä olin vastannut siihen. Se oli tuntunut liian hyvältä. Hänen pehmeät, tupakan makuiset huulet omillani ja hyvänolon tunne, joka tuntui saavan mun sydämen tykyttään törkeän kovaa ja vatsanpohjaan pörräämään perhosparven.

"Joo", Pyry vastasi ja virnisti mulle tavalla, mikä meinasi saada mut sekoamaan. Mä olin niin ihastunut siihen. Kenenkään muun suuteleminen ei ollut tuntunut niin hyvältä, kun Pyryn kanssa. Kenenkään kanssa oleminen ei ollut tuntunut niin hyvältä ja sydäntä lämmittävältä kuin hänen.

"Moikka", mutisin hiljaa ja olin jo kääntymässä ympäri, kun rohkaisin itseni ja annoin nopean pusun hänen poskelleen ja lähdinkin sen jälkeen painelemaan omaa kotiani kohti jättäen Pyryn taakseni. Mun posket heloittivat tulipunaisina ja ajatukset pörräsivät ympyrää Pyryssä ja hänen huulissaan, virneissään ja sydäntä lämmittävissä hymyissä.

Päädyin kotiovelle ja avasin sen astellen samalla sekunilla sisään hiljaiseen ja synkkään taloon. Nemokaan ei tullut mua vastaan, luultavasti se nukkui jo mun huoneessa tai piilotteli jossakin mistä en olisi ikinä osannut etsiä. Yleensä se ärsytti ettei kukaan, Nemokaan tervehtinyt mua, kun tulin kotiin, mutta tällä kertaa se ei haitannut. Mä leijailin jossakin vaaleanpunaisen ja keltaisen sekoituksellisessa kuplassa, missä kaikki oli hyvin. Mulla oli niin hyvä fiilis. Tuntui kuin kaikki huolet oltaisiin vain pyyhkäisty pois.

Laitoin ulkovaatteet ja kengät nätisti omalle paikalleen, jonka jälkeen suuntasin omaan huoneeseeni. Vaihdoin päälleni vain vaaleanharmaat college-housut ja heitin muut vaatteet pyykkikoriin muistuttaen itseäni siitä, että veisin aamulla ne kaikki pesuun. Laitoin puhelimen lataukseen ja hälytyksen ennen kuin sammutin valot ja nukahdin nopeasti ajatellen niitä kauniin lehdenvihreitä silmiä, mihin pystyi hukkumaan.

°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•

Heräsin herätykseen, mikä tuntui tappavan mun tärykalvot. Kuitenkin nousin sammuttamaan sen ja vaihdoin vaatteet, jonka jälkeen etsin tämän päivän kirjat. Ne löydettyäni, tungin ne reppuuni ja kuljin alakertaan ja sieltä keittiöön.

"Moi Nemuska", moikkasin beigeä kissaa, joka naukaisi vastaukseksi. Se hyppäsi pöydälle mun seuraksi ja puski hellästi kättäni. Kaipa se huomasi kuinka hyvällä tuulella olin.

"Sähän muistat Pyryn? Se, joka toi sut tänne takaisin, kun karkasit?" höpötin kissalle samalla rapsutellen sen päälakea,
"Eilen me pussattiin ja mä oon niin iloinen. Varo vaan, se saattaa tulla joku muukin päivä tänne. Kaikki on ok, ellet vaan kiinny siihen liikaa nimittäin tiiän sun söpöysasteikon ja sen, että osaat manipuloida ihmisiä tosi hyvin, joten älä vie Pyryä multa, kiltti pieni kisu."

Nemo käänsi mantelin muotoiset silmänsä mua kohden ja napitti niillä hetken mua ennen kuin alkoi kehrätä.

"Tarkottiks toi ettet vie sitä multa?" kysyin huvittuneena hymyillen. Nemo katsoi mua silmääkään räpäyttämättä, jonka jälkeen loikkasi alas pöydältä ja tassutteli muualle.

"Mitä toi nyt meinas?" älähdin kissan perään, joka oli kerennyt kadota näkökentästäni.

Huokaisin pudistellen päätäni samalla miettien jälleen kerran oliko mulla kaikki ihan hyvin. Jutteleminen eläimelle oli viel normaalia, mutta siltä kyseleminen alkoi olla jo aika outoa. Oikeasti.

Kuljin eteiseen, kiskoin tummanvihreän takin päälleni ja tungin kenkäni vielä jalkoihini, jonka jälkeen avasin oven ja painelin kirpeään pakkasilmaan, mikä tuntui pistelevän ikävästi poskia ja paljaita käsiä. Vaikka ulkona oli kylmä, ei se haitannut. Pelkkä Pyrynkin ajatteleminen sai mun sydämen laukkaamaan rinnassa ja kylmyyden katoamaan. Nappasin kännykkäni ja aloin näpytellä viestiä, vaikka sormet tuntuivat kohmettuvan pakkasesta.