Uskoit vääriin sanoihin🏳️‍🌈✔

•°43°•

Gabriel:

Astelin ulos erittäin viileään ilmaan ja annoin katseeni kiertää pihaa läpi. Pyryä ei näkynyt missään. Ihan kuin se olisi kadonnut koko koulusta. En olisi ihmetellyt, jos se olisi päättänyt lähteä koulusta tupakka huulillaan. Kaivoin puhelimen käsiini ja menin mun ja Pyryn keskusteluun ja aloin kirjoittaa hänelle viestiä hieman kohmettuneilla sormillani.

○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●

Minä:
Pyryy mis oot?

Pyry❄:
Kuinni? Ei tietääkseni kuulu sulle vittuakaan mis oon

Minä:
Eiku oikeesti

Pyry❄:
Et kuiteskaa osais tulla tänne joten turhaan ees harkitset sitä

Minä:
Pliis Pyryy😫🙏

Pyry❄:
Et osaa tänne joten turhaan ruinaat

Minä:
Enks mä saa edes yrittää tulla sinne?😣

Pyry❄:
Hmmm

Pyry❄:
Et :).

Minä:
Miks?

Pyry❄:
Koska tää on mun oma paikka eikä mikään hengailupaikka minne tulis kaikki sun frendit

Minä:
Mä tulisin sinne yksin. En mä ottais ketään muuta mukaan😕

Pyry❄:
Jaa a

Minä:
Pliis😞

Pyry❄:
Ihan sama, tuu sitte. En jaksa kirjottaa, kun mun sormet on ihan jäässä😒

Minä:
Okei?

○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●

En kerennyt kirjoittaa uutta viestiä hänelle, kun puhelimeni alkoi täristä ja sen näytöllä vilkkui Pyryn nimi. Nielaisin hermostuneena ennen kuin painoin vihreää luuria. Miten jonkun ihmisen puheluun olikin niin hermostuttavaa vastata?

"Moi", sanoin hiljaa.

"No terve vaan. Ei nähty, kun pari minuuttia sitten." Pyryn ääni melko tylyltä, mutta yritin olla huomioimatta sitä.

"Kui sä soitit mulle?" kysyin.

"No vittu varmaan sen takia, kun mun sormet jääty. Mähän kerroin sen sulle jo." Pyry tuhahti toisessa päässä puhelinta saaden mut hieman kurtistamaan kulmiani. Oliko mulle oikeasti noin kamalaa puhua?

"Aa joo... Mut siis missä oot? Miten pääsen sinne?" päätin kysyä ja nojauduin seinämää vasten. Huomasin maassa monia tupakantumppeja. Täällä varmasti kaikki sitten taisivat poltella. No olihan tää paikka aika hyvä, koska se oli tarpeeksi etäällä eikä opettajat olleet huomanneet tätä paikkaa.

"No mä tuun sinne ja haen sut. En jaksa alkaa neuvomaan tänne, koska tiiän et sä tuut eksymään aivan varmasti enkä jaksa tulla ettimään sua." Pyry sanahti ja kuulin kuinka hän lähti kävelemään.

"Okei. Mä kai sitten ootan täällä?" kysyin vaihtaen painoa toiselle jalalle.

"Joo, moikka."

En kerennyt vastata, kun puhelu oltiinkin jo katkaistu. Huokaisin raskaasti ennen kuin laitoin puhelimeni taskuuni. Nojauduin enemmän seinää vasten ja liu'uin maahan istumaan. Tiesin, että mun persus tulisi varmasti jäätymään maassa istumisen takia, mutten jaksanut seistäkkääm, kun en tiennyt kauan Pyryllä oikein menisi tulla sieltä salaisesta paikastaan luokseni. Mua huvitti. Ensin se oli mukava ja hymyili mahdottoman suloisella tavallaan ja sitten seuraavana päivänä se olikin sellainen tyly myrtsi, joka ei ollut kuullutkaan sanasta ilo. Enkä edes tajunnut itseäni. Miksi ihmeessä halusin pakottaa sen olemaan mun kaa, jos se ei ilmiselvästikkään halunnut sitä? Miksi menin ihastumaan edes johonkin Pyryyn? Miksen johonkin kivaan tyttöön? Miksi juuri jätkään?