Uskoit vääriin sanoihin🏳️‍🌈✔

•°29°•

Gabriel:

"Mmitä...?" älähdin, kun kello alkoi soimaan korvanjuuressani. Avasin silmäni katuen samantien päätöstäni, valo oli aivan liian kirkas vasta heränneille silmilleni. Ähkäisten kuitenkin nousin istuma-asentoon. Mua oksetti ja oli paha olo, mutten sentään ollut vetänyt niin paljoa, joten krapula ei ollut pahimmasta päästä.

Huomasin siinä vaiheessa etten ollut vaihtanut vaatteitani vaan edelleen hieman hikiset vaatteet olivat päälläni. Irvistin heittäen paidan päältäni ja sitten lensivät farkut. Päätin hoitaa niiden siivoamisen myöhemmin. Suunnistin vaatekaapilleni ja etsin sieltä harmaan, hieman tummansinistä muistuttavan t-paidan, mustat farkut, joissa oli hopeinen ketju ja vaalean ohuen takin. Jätin ne sängylleni ja menin suihkuun. En välittänyt paljonko kello oli vaan otin kaiken ilon irti suihkun mukavan lämpimästä vedestä, joka rentoutti hieman kipeät lihakseni.
Tietenkin mun suihkuhetken keskeytti huoneestani kuuluva puhelimen soittoääni. Ei helvetti, jos se oli joku Viljami, joka purkaisi muhun sen kaiken vitutuksensa.
Ärähdin turhautuneena, sammutin suihkun ja astelin ulos suihkusta samalla napaten lantiolleni pyyhkeen. Menin huoneeseeni ja vilkaisin puhelintani, mihin totta tosiaan yritti soittaa Viljami. Pyöräytin silmiäni kuitenkin vastaten parhaalle kaverilleni.

"No mitäs sulle kuuluu tänä kauniina aamuna?" kysyin ivallisesti kuullen Viljamin tuskastuneen huokaisun,
"Ihan kauhee olo. Mä kuolen tänne, Gabriel."

"No mä mielestäni kehotin sua siirtymään vesilinjalle muttet kuunnellu, joten se on sun oma mokas", sanahdin virnistäen ja laskin puhelimeni sängylleni samalla napauttaen sen kaijuttimelle.

"Joo joo kyl mä tiiän. Älä nyt säkin ala vittuilemaan mulle."

"Kuka muu sulle on jo kerenny vittuilla?" kysyin huvittuneena. Aloin kuivata hiuksiani ja vartaloani, jonka jälkeen vetäisin bokserit jalkaani ja aloin vetämään farkkuja jalkaan.

"No vittu, Elmeri." Viljami huokaisi ja äänien perusteella hän kaatui makaamaan selälleen sängylleen. Ai mistä tiesin? Sehän oli mun paras kaveri ja oltiin puhuttu niin monesti puhelimessa, että osasin kuuleman perusteella tietää mitä hän teki. Oli se sitten selälle kaatumista tai sitten jotakin muuta... Joo en mä mikään pervo ollut! Satuin vaan kerran soittamaan hieman kiirellisempään aikaan Viljamille ja toista sellaista kokemusta en halunnnut.

"No voi sua", hymähdin vetäen t-paidan päälleni ja sen seuraksi vaalean beigeä väriltään muistuttavan takin.

"No älä vaa." puhelimen toisestä päästä kuului tuskastunut huokaisu ennen kuin hänen äänensävynsä taas kirkastui,
"Mut tapahtuks sulle mitään erityistä?"

Joo oksensin Pyryn päälle ja se oli tosi mielissään siitä, irvistin ajatukselle.

"Eipä kai", mutisin napaten kännykkäni käteeni,
"Mut mä lähen nyt kouluu kohti, joten nähään siellä."

"Joo, vaikka tosin myöhässä."

"On se parempi, kun ei koskaan", hymähdin sanoen moikat parhaalle kaverilleni ja painoin punasta luuria. Tarkistin kaiken olleen mukana, jonka jälkeen suunnistin alakertaa. Varmistin, että Nemolla oli ruokaa ja vettä ja avasin sitten oven astellen viileään ulkoilmaan. Ei olisi varmaan kauaakaan kuin talvi tulisi räntäsateineen.

Lähdin lampsimaan koululle päin samalla miettien aikoisiko Pyry tosiaan toteuttaa uhkauksensa siitä mun listimisestä. Toivoin vain hänen unohtaneen koko episodin. Tietenkin tajusin sen ettei hän kuulostanut silloin yhtään humalaiselta. Tai sitten sillä vaan oli ihan hemmetin hyvä viinapää. Huokaisin jatkaen matkaani.
Ei kauaa kestänyt, kun saavuin koulun pihalle. Vilkuilin ympärilleni huomaten ettei Pyryä näkynyt missään, joten hieman rauhallisemmin mielin kävelin sisälle koulurakennukseen.