Uskoit vääriin sanoihin🏳️‍🌈✔

•°44°•

Pyry:

Irrottauduin hetken päästä halista ja käänsin katseeni muualle posket aavistuksen punaisimpana. Syytin säätä poskieni punaisuudelle, vaikka oikeasti tiesinkin aivan hyvin syyn punastumiselleni. Syy seisoi edessäni. Kaipa en vain halunnut myöntää, että olin kiinnostunut Gabrielista enemmän kuin kaveri tavalla. Mun sydän rummutti rinnassa melkoista tahtia ja pelkäsin, että tätä menoa se hypähtäisi vielä rinnasta ulos.

"Mennään", sanahdin yrittäen saada ääneni kylmäksi ja tunteettomaksi, millä yritin peitellä kuinka paljon mua hermostutti. Tunsin Gabrielin katseen kysyvänä kasvoillani, mutta esitin etten muka huomannut.

Nappasin hänen ranteestaan kiinni ja lähdin johdattelemaan meitä mun paikkaa kohden. Tai no ei se enään ollut mun vaan meidän. Taisin ajatella aivan liikaa jälleen kertan.
Ei Gabriel halunnut mitään kaveruutta vakavampaa mun kaa. Se ei vaan halunnut, että olin yksin mikä oli tietty tosi suloisesti ajateltu. Se kiri nopeasti mun vierelle ja vilkaisin sitä, se heitti mulle iloisen, mutta hieman aran hymyn.

Metsäpolku päättyi ja päädyttiin aukiolle missä se varasto sijaitsi. Talutin Gabrielin lähemmäs ja päästin hänen ranteestaan hieman vastahakoisesti irti. Olisi varmaan ollut todella omituista ellen olisi päästänyt irti. Varmaan olisi alkanut haukkumaan eikä olisi sen jälkeen enään halunnut olla mun kanssa.

"Perillä ollaan", mutisin ja kävelin varaston rappusille ja istahdin alas. Nostin katseeni Gabrieliin, jonka säihkyvät, ruskeat silmät kävivät paikkaa läpi uteliaina. Hän näytti niin kauniilta, niin epäaidolta.

Sillä oli päällään vaaleanharmaa huppari, mustat farkut ja tummanvihreä takki. Ne vaatteet olivat niin normaalin näköiset ja mitättömät, mutta silti ne näyttivät hyviltä hänen päällään. Miten mikään vaate ei sopinut mulle noin hyvin?
Huomasin sen katseen pysähtyneen muhun. Sen maantienruskeat hiukset olivat pörröllä mikä korosti kiharoita sen hiuksissa.

"No?" kysyin tutkaillen sitä.

"Miten sä löysit tän paikan?" Gabriel kysyi ja asteli portaiden luokse ja istuuntui viereeni, vaikka muuallakin olisi ollut tilaa. En siltikään jaksanut mainita asiasta ja tuoda jälleen kerran kusipäistä Pyryä mukaan keskuuteemme.

"Haluutko oikeesti kuulla?" hymähdin vilkaisten sitä ja se nyökäytti päätään ilostuneen oloisena. Mun huulilta pääsi naurahdus, kun se näytti niin innostuneelta. En olisi uskonut, että jonkun Pyry Allènin juoppotarina olisi kiinnostanut noinkaan paljoa.

"No tota, onhan siitä jo hetki, kun löysin tän paikan. Oliskohan ollu sillon, kun kasi luokka alkoi? Olin päättänyt ottaa vähän enemmän kuin piti ja mun pää oli ihan sekasin, mä olin ihan sekasin. Harhailin täällä metsässä ilman sen parempaa päämäärää ja löysin ihan sattumalta tän paikan ja taisin sammua tohon rappusille", selitin virnistäen,
"Onneksi ei sentään ollut talvi tai olisin kuollu johonkin hypotermiaan."

Käänsin katseeni Gabrieliin, joka napitti mua niillä koiranpentu silmillään. Herranjumala, jos se tolla tavalla jatkaisi mun kattomista niin saisin jonkun sydänkohtauksen.

"Muistatko miks sul meni niin paskasti et oli pakko vetää pää ihan sekasin?" se kysyi kallistaen päätään, jolloin sen hiukset menivät hänen silmilleen. En voinut vastustaa kiusausta. Vein käteni lähelle hänen kasvojaan ja varovaisesti pyyhkäisin hiuksia pois kasvoilta. Hymyilin tyytyväisenä lopputulokselle ja laskin käteni reiteni päälle.

"Kaipa mua vaan vitutti maailma. Eiks se oo ihan perus?" kysyin hymyn haihtuessa huuliltani.

"Onhan se kai, mut uskon et sulla oli jokin toinenkin syy. Sun ei oo pakko kertoa sitä mulle, mut haluun vaan sun tietävän et oon tässä ja jaksan kuunnella", Gabriel sanoi hymyillen mun katsoessa sitä vaisuna. Kyllä mä tiesin, että se halusi auttaa, mutta olin ihan paska puhumaan melkein tuntemattoman kanssa mun tunteista ja tyhmyyksistä.