My Moon

Luku 5

Mabel:

"Miks sä sanoit omistavas mut?" Kysyn yhtäkkiä. Se saa todella nopeasti miehen jännittymään.
En todellakaan tiedä mistä olen saanut kaiken tämän rohkeuden puhua hänelle.

"Tota, ööm...", Weylyn on sanomassa jotain, mutta kova huuto keskeyttää hänet. Käännymme kummatkin katsomaan ulko-ovelle päin.
Seillä seisoo todella hätääntynyt mies. Muistan miehen olleen se sama joka oli tuonut minut tänne. Hän oli kertonut nimekseen Altin. Oli kuulema joku beeta. Olin katsonut häntä vierestä ihan hämilläni.

"Mitä?" Weylyn kysyy selvästi miettien mikä miestä risoo.

"Minun kumppanini, hän ei voi hyvin", mies karjaisee ja saa Weylyn liikkeelle.
Kummatkin miehet ryntäävät pihalle ja siitä autoon. Jään yksin.

Katselen ympärilleni ja mietin voisinkohan paeta. Jokin päässäni kuitenkin sanoo jotain muuta. Aivoni käskevät jäädä tänne. En kyllä jää tänne.
En varmana. Minun on pakko saada tietää onko Ariel elossa.
Minun on pakko päästä Arielin luokse.
Yritän avata ovia ja ikkunoita, mutta kaikki ne on lukossa.
Turhautuneena menen istumaan sohvalle.
Sitten näen jotain todella pelastavaa.
Puhelin.
Sohvapöydällä on puhelin.
Otan sen nopeasti käteeni ja minun onnekseni siinä ei ole salasanaa.
Tämä ei voi olla näin helppoa!

Näppäilen Arielin numeron salamana näytölle. Puhelin tuuttaa pari kertaa, kunnes kuulen ystäväni käheän, mutta niin ihanan äänen.
Kyyneleet virtaavat oitis silmiini.

"Haloo?" Ariel puoli huutaa, joka saa minut itkemään entistä enemmän.

"Ariel?" Kysyn, vaikka tiedän puhelimen toisessa päässä olevan ystäväni.

"Mabel? Mitä hittoa? Missä sä oot? Miks sä et tullu tänne sairaalaan?" Ystäväni pommittaa kysymyksillä.

"Joku Weylyn kidnappas mut!" Henkäisen nyyhkytyksieni keskeltä.
Puhelimen toisessa päässä on nyt hiljaista. Ehkä liian hiljaista.

"Mabel, älä koskaan tee mitään hätiköityä. Älä koskaan hylkää ketään. Älä tee mitään peruuttamatonta", Ariel sanoo ja saa minut hämmästymään.

"Häh?"

"Mun pitää nyt lopettaa. Muista mitä mä sanoin", Ariel kuiskaa nopeasti puhelimeen ennenkuin painaa punaista. Mitä tuo tarkoitti?
Onko hän kajahtanut?

Hätkähdän kun tunnen lihaksikkaat lämpimät kädet ympärilläni. Heitän puhelimen nopeasti pois käsistäni.

"Mitäs kaunokainen?" Weylyn murahtaa ihanasti saaden jännittyneen kehoni rentoutumaan.

"Mitäs tässä", yskäisen ujosti. Noloa.

"Sun pitäis varmaan nyt mennä nukkumaan. Jaksat sit huomen olla reipas", Weylyn kuiskaa korvaani. Lämpimät aallot keinuvat kropassani. Tunnen jalkojeni olevan veltot.
Onneksi istun.

"Missä mä nukun?"

"Mun vieressä", mies murahtaa saaden minut järkyttymään.
Ajatus tuosta miehestä minun vieressäni on ihanan, mutta pystyisinkö pitää näppini erossa hänestä. Minulla on nytkin siinä vaikeuksia. Äärr, miksi tunnen näin.
En ole tuntenut tuota minun kidnappaajaani pitkään ja nyt jo haluan nukkua hänen vieressään! Mikä minua vaivaa?

Yhtäkkiä mies nostaa minut hänen lämpimään syliinsä ja kantaa yläkertaan. Katson häntä pelästyneenä.
Weylyn potkaisee oven auki ja vie minut siihen samaiseen huoneeseen josta olin herännyt.
Weylyn laskee minut hitaasti pehmeälle sängylle. Käperryn peiton alle hämilläni.
Sitten mies tulee viereeni makaamaan ja antaa suukon otsalleni. En tiedä miksi en ollut estänyt häntä. Se tuntui liian oikealta.

"Kauniita unia, kauniille neidolle", Weylyn kuiskaa saaden lämpimän aallon pyyhkäisemään ylitseni.

"Ööm, samoin", sanon ja kasvoni punehtuvat. Mies naurahtaa suloisesti.

Katson häntä hänen lumoavan upeisiin ruskeisiin silmiin. Weylyn katsoo takaisin. Sitä jatkuu hyvin kauan, kunnes minä nukahdan syvään ja levolliseen uneen.

Näen unta, jossa Weylyn halaa minua takaapäin, kun nukumme. Se oli niin todentuntuista, että aloin melkein uskomaan, sen olevan totta.
Kuka tietää, ehkä se oli...

•

Mä en oo yhtää tyytyväinen tähän lukuun :(
<3