My Moon

Luku 1

‼️Huom. Olen kirjoittanut melkein kaikki luvut yöllä todella väsyneenä, joten voitte jo siitä kuvitella minkälaista tekstiä on tulossa...‼️ !!Tää teksi tulee olemaan niin sekavaa joten lue jos haluat, mutta mä.varotin sua!! Ja oikeesti mä häpeen minkälaista tekstiä oon kirjottanu, mutta en nyt jaksa alkaa poistelemaan tätä ku onhan tää mun luetuin "kirja"...

Mabel:

Monet sanovat, että näytän ulkoapäin kovapäiseltä, kypsältä, itsekkäältä, itsevarmalta ja itsenäiseltä 18-vuotiaalta naiselta, mutta todellisuudessa olen oikeasti kaikkea muuta. Sen näkee tässäkin tilanteessa. Pillitän turhasta asiasta, kuin mielipuoli.

"Hei, oikeesti? Mitä mä teen sun kanssas? Ihmiset katsovat meitä", ainoa paras ystäväni Ariel tuhahtaa minulle, mutta minua ei kiinnosta vaikka ihmiset katsoisivat minua. Minähän vain yritän etsiä lattialta kyyneleet silmissä kahden euron kolikkoani. Se on minun tietääkseni ihan normaalia. Kai?

"Jos sä noin paljon mua häpeät, voit lähtee!" Huudahdan Arielille vähän turhan kovaa, sillä monet miehet katsovat meitä vihaisina ja hämmästyneinä.

"Hei, mä en jätä sua tänne näitten selvästi innostuneitten miesten luokse yksin. Ties kuka tulee lääppimään sua", Ariel kuiskaa minulle. Nostan hitaasti pääni pöydän alta, jossa olin etsimässä rakasta kolikkoani. Katson Arielia suoraan silmiin kyynelien sumentaessa näkökenttääni. Katson häntä tyrmistyneenä. Auvon vain suutani vihaisena. Hetken aikaa kestää ennenkuin saan puhekykyni takaisin. Sitten karjaisen todella kovaa:

"TÄMÄ ON HOMOBAARI! SINUN TAKIASI OLEMME TÄÄLLÄ JA JOS ET OLISI HOUKUTELLUT MINUA SINUN MUKAASI, EN OLISI KADOTTANUT KOLIKKOANI JA SINUN EI TARVITSISI HÄVETÄ MINUA!" Säikähdän itseäni ja niin taitaa ystäväni sekä pari miestä. Mistä yhtäkkiä moinen rohkeus. Yleensä en koskaan huuda. Olen ujo vasta kahdeksantoista täyttänyt nainen. Nyt en kyllä tajua.

"Vau", Ariel henkäisee ihaillen. Katson häntä järkyttyneenä.

"Mitä?" Kysyn todella hämmästyneenä. Olin juuri raivonnut hänelle kuinka kaikki oli hänen vika.

"Sä et koskaan huuda", Ariel sanoo ja huitaisee ruskeita hiuksiaan korvansa taakse.

"Niin tota, sori", pahoittelen nolona. Toivottavasti en satuttanut parhaan ystäväni tunteita, syyttämällä häntä kaikesta.

"Turhaan pyytelet anteeksi. Mä oon susta ylpee. Me ollaan oltu joku kaks vuotta ystäviä, etkä sää oo kertaakaan huutanu tai kiroillut", Ariel naurahtaa ylpeyttä äänessään.

"Just."

"Hei, nyt sun pitää enää kiroilla! Kiroile, kiroile, kiroile!" Ystäväni yllyttää huutaen korvaani minun ollessani vielä lattialla.

"Hemmetti sun kanssa!" Naurahdan ja läimäytän heti käteni suuni eteen. Olin juuri päästänyt ensimmäisen kirosanan koko elämäni aikana.

"Tulihan se sieltä! Mä saan olla susta niin ylpeä tänään", Ariel nauraa, mutta lopettaa kun näkee silmistäni tulevan pikkuhiljaa kyyneliä.

"Hei, ei se ollu ees niin paha kirosana. Ei sulla oo mitään hätää", Ystäväni lohduttaa halaten minun tärisevää kehoa.

"Ni-iin, m-ut-ta en ole kos-kaan ki-roillut..." sanon ääni väristen. Mitä minä sanoin. Olen varmaan maailman herkin ihminen.

"Ei se maailma siihen kaadu", Ariel lohduttaa. Sitten hän yhtäkkiä hihkaisee jotain todella piristävää tähän tilanteeseen. "Mä näen sun kolikon!"

"Missä?" Melkein huudan innosta. Yhtäkkiä kaikki se äsköinen suru oli melkein kadonnut.

"Tuolla pöydän alla", Ariel kertoo osoittaen pöydän alle, joka on todella nurkassa isojen ikkunoiden vieressä. Nielaisen. Pöydän ympärille on tullut joitain isoja miehiä istumaan.

"No mitä sä odotat?" Ariel kysyy hämmästyneenä, kun en riennä rakkaan kolikkoni luokse.

"Siellä on jotain miehiä", kuiskaan ääntä madaltaen. Ariel nyökyttelee vain vieressäni.

Olemme jo vaipumassa epätoivoon, kunnes:

"Hei, mulla on idea miten sä voisit saada sen kolikon!" Ariel hihkaisee viimein, kun näkee minun surulliset kasvoni.

"No?" Kysyn todella hermostuneena ja alan kuunnella Arielin suunnitelmaa.

Viimein kun olemme miettineet suunnitelmaa läpikotaisin, alamme toteuttamaan sitä. Ariel menee ulos ikkunoiden luokse ja minä ryömin maassa lähelle pöytää.
Ariel alkaa yhtäkkiä pomppia ikkunan edessä ja miesten hämmästyneet katseet kääntyvät häneen. Silloin on minun vuoroni iskeä. Ryömin nopeasti pöydän alle ja otan kolikon maasta.
Olen juuri ryömimässä pois sen pöydän alta, kunnes kuulen oudon keskustelun.

"Etkö sä olis voinut valita jotain muuta paikkaa, kuin homobaari? On kumminkin todella tärkeästä keskustelusta kyse", nuoren miehen ääni yskäisee matalasti.

"No ala kertoa sitten, että päästään täältä joskus pois!" Toinen mies murahtaa oudosti.

"Alfa on sairas. Hän ei voi osallistua mihinkään nyt. Hän tarvitsee parantuakseen Kuu..." yhtäkkiä toinen miehistä lopettaa puhumisen ja kurkkaa nopeasti pöydän alle. Siellä olen minä kyykyssä, kolikko kädessäni ja mitä tyhmin virne naamallani.
Mies ei näytä iloiselta. Hän näyttää siltä että voisi tappaa minut heti siihen paikkaan, jos vain haluaisi. Kiinnitän hänen silmiin huomiota ja olen säikähtää hengiltäni. Ihan kuin olisin nähnyt suden pilkahtavan niissä. Joo olen tainnut seota. Ei tämä ole normaalia millään tavalla. Onneksi Ariel rientää paikalle ja tarttuu kädestäni kiinni ja vetää hämmästyneen minut ulos sieltä koko paikasta.

"Miks sä jäit sinne?" Ariel kysyy hengästyneenä nojaten polviinsa.

"En itekkään tiedä", henkäisen viimein.

"No eiköhän lähetä täältä ostarille! Mä oon nähnyt ihan tarpeeksi moittiva katseita homoilta", Ariel töksäyttää ja alkaa kävellä kanssani käsikynkässä kohti ostoskeskusta.

"No, et olis saanu niitä moittivia katseita jos et olis raahannut mua tonne", sanon vieläkin vähän katkerana.

"Juu, ei siitä sen enempää!" Ariel henkäisee dramaattisesti minun vain nauraessani hänelle.

Yritän karistaa koko loppupäiväksi ajatukset oidosta keskustelusta miesten välillä ja niistä pelottavista silmistä.
Haluan vain nauttia tästä päivästä.

•

Eka luku on nyt tässä :)
Toivottavasti ei ollut ihan surkea :(
Mutta joo toivon että mulla on motivaatiota tähän kirjaan nyt sitte :0
Kertokaa toki mp tästä luvusta :0
<3