My Moon

Luku 20

Mabel:

"Mabel!" Kuulen jonkun huutavan jostain läheltä, mutta niin kaukaa.

"Mabel! Herää!" Tuntematon ääni huutaa korvaani.

Avaan silmäni hitaasti, mutta suljen ne nopeasti kiinni sillä valo, joka tunkeutuu ikkunasta silmiini häikäisee minut.

"Mabel?!" Weylyn henkäisee selvästi helpottuneena ja tulee halaamaan minua.

"Hei", ähkäisen käheällä äänellä. Kipu kyljessäni on sietämätön.

"Missä minä...?" Olen kysymässä, mutta Weylyn ehtii tukkimaan suuni vain yhdellä katseella.

"Olet susisairaalassa. Menetit tajuntasi", Weylyn kertoo ja koskee kättäni rauhoittaakseen minua kuullessaan nopean sydämmeni sykkeen.

"Onko Dave?" Ähkäisen kivuissani. Lääkäri joka seisoo sänkyni päässä katsoo ensin minua ja sen jälkeen Weylyniä ja häipyy mitään sanomatta pois isosta valkoisesta huoneesta.

Weylyn on hetken hiljaa ja silittää peukalollaan rystysiäni. Katson häntä odottavana.

"Andrew ampui hänet", Weylyn henkäisee lopulta ja tunnen kuinka helpottuneisuus laukkaa kehossani. Itse en kyllä olisi pystynyt tappamaan omaa veljeäni, mutta Dave olikin hirviö. Eikä minulla kylläkään ole veljeä. Tunsin kiitollisuutta Andrewia kohtaan sydämmessäni.

Weylyn hymyilee hiukan ja tulee halaamaan minua huomatessaan onnenkyyneleeni.

"Auh!" Kiljahdan, kun tunne mieheni ison kehon painautuvan minun kipeään kylkeeni. Weylyn hypähtää heti pariaskelta taaksepäin.

"Oletko kunnossa?"

"Juu oon, tää kipu mun kyljessä on vaan niin, no kipeä!" Kerron säikähtäneeltä näyttävälle Weylynille.

"Ai, tahdotko, että kutsun lääkärin?" Tuo kysyy, mutta minä pyöritän vain päätäni.

Pari tuntia kuluu ja mietin paria asiaa. Nimittäin miten en kuollut, kun Dave ampui minua. Muistan aivan selvästi kuinka olin maannut maassa yltäpäältä veressä.

"Missä muuten on James?"kiljahdan yhtäkkiä ja saan Weylynin heräämään unestaan.

"Ööm laumalaiset ovat etsimässä häntä", Mies kertoo surullisena painaen päänsä rintaansa vasten. Sydämmeni pysähtyy, kun alan yhtäkkiä muistamaan asioita. Kaikki tuntuu selvetä!

James!
James oli syy miksi olin mennyt tapaamaan Davea!
Dave kertoi tappaneensa isäni ja oli tappamassa minuakin.
Kuulin laukaisuja seuraavaksi olinkin jo yrittämässä pelastaa ystäväni Arielin henkeä!

Nielesken kyyneliä kun mietinkin onko James ja Ariel kuolleita. "Onko Ariel kuollut?" kysyn vain Arielista sillä en usko että Weylyn tietää mitään Jamesista.

Weylyn katsoo minua hetken ennenkuin nyökyttää surullisena päätään.
Katson häntä silmät sumeana.
Mitä?!
Minun paras ystäväni jonka kanssa en ole saanut puhua moneen vuoteen, on nyt kuollut?!
Ei! Tämän on pakko olla unta, sillä vain unissa ja elokuvissa kuolee näin!?

"Olen pahoillani", Weylyn kuiskaa ja tulee halaamaan minua. Hän rutista minua itseään vasten. Nyyhkytän hänen rintaansa vasten ja tunnen olevani turvassa.

2 viikkoa myöhemmin:

"Kulta, ehkei sinun kannattaisi. Olet kumminkin toipilas vieläkin", Weylyn sanoo, kun olen yrittämässä lähteä lenkille.

"Minä en halua olla täällä talossa ja elää siinä syyllisyydessä. James katosi minun takiani! En halua olla täällä vain ja miettiä onkohan joku tehnyt Jamesille jotain!" Huudahdan miehelle, joka näyttää pahoittelevalta.

"Se ei ollut sinun syy, itseasiassa se oli minun, koska minun takia Dave teki kaikki nämä asiat. Minun takiani sinä kärsit ja nyt ehkä myös Jameskin kärsii", Weylyn henkäisee ja näen pari kyyneltä hänen silmissään.

Menen oitis halaamaan häntä, kun tunnen kuinka ahdistunut hän on. Kiedon käteni hänen ison vartalon ympärille ja annan minun läheisyyden auttaa hänen pahaan oloon.

"Se ei ole sinun vika", kuiskaan hänen korvaansa. Weylyn nuuhkii hennosti kaulaani ja rutistaa minua tiukasti itseäänsä vasten. Hymyilen hiukan hänen käytökselleen.

"Anteeksi, anteeksi kaikesta mitä olet joutunut kokemaan. Anteeksi kun minä sillon sieppasin sinut, mutta halusin pitää sinut vain turvassa ja tiesin kuinka Dave tappaisi sinut, jos olet vapaalla. Anteeksi, että vein sinun elämäsi ja onnesi itsekkäästi" Weylyn henkäisee käheällä äänellä vasten kaulaani.

"Hei, mä olen onnellinen sun kanssa! Sinä olet minun elämäni Jamesin lisäksi ja sinun ei tarvitse olla pahoillaan siitä, että teit minut onnelliseksi", huokaan ja nostan miehen pään ylös kaulaltani.
Hän katsoo minua ruskeilla silmillään minun sinisiin silmiini. Ai että minä rakastan noiden ruskeiden nappien omistajaa.

Tuojotuskilpailumme kuitenkin keskeytetään röyhkeästi.
Joku pimputtaa ovikelloa kiivaasti. Katsahdan Weylyniä, joka näyttää olevan yhtä hämmästynyt kuin minä.
Weylyn oli kieltänyt tänne tulon kaikilta laumalaisilta ja oli sanonut, että tänne saa tulla häiritsemään vain jos on jotain HYVIN tärkeää asiaa.

"Minä menen", Weylyn sanahtaa lopulta.

Kuulen oven avauksen ja kiivasta selittelyä ja kuulen yhden sanan tai oikeastaan nimen, joka saa jalkani juoksemaan ovelle.

"Kulta! James", Weylyn henkäisee ja alkaa rutistaa minua itseään vasten. En tiedä halaako hän onnesta vai surusta, joten tuijotan häntä vain hämmästyneenä.

Toivottavasti Jamesta ei ole löydetty kuolleena...

                                      •

Yksi luku tulee vielä!!!
Ööm en oo yhtään tyytyväinen tähän lukuun, mutta menköön :0
Mutta kiitooos jos luit :)
<3