My Moon

Luku 19

Mabel:

"Saatanan rakkine! Et sit vois mennä vähä helvetin kovempaa! SAATANAN ROMU" Karjun autolleni vihaisena sekä hakkaan rattia nyrkeilläni.

Painan jälleen kerran kaasun pohjaan ja kurvaan viimeiset metrit täysillä.
Pysäytän auton jarrut narahtaen metsän reunaan ja hyppään pois autosta.
Katselen varautuneena metsään päin.
Hämärä on kylläkin jo laskeutunut enkä näe kunnolla eteeni ja siksi törmään johonkin kovaan.
Hyppään salamana pari askelta taaksepäin ja laitan puhelimeni taskulampun päälle.

"Saatanan puu! Säikäytit mut kuoliaaksi!"  Sähähdän puulle, johon olin törmännyt.

"Ahahha! Voi alennutko sinä noin alhaiselle tasolle, että alat jo puille puhumaan? Pitäisikö sinulle soittaa apua?" Kuulen tutun ja ärsyttävän äänen ilkkuvan minulle. Tuhahdan ja käännyn ympäri, mutta yllätyksekseni siellä ei ole ketään.

"Hekoheko, missä sä oot ja missä on James?" Huudan ja kuulen lehtien kahinaa. Nostan katseeni puuhun, johon olin törmännyt ja näen siellä miehen istumassa orrella, niinkuin mikäkin kana.

"Voi alennutko sinä noin alhaiselle tasolle, että alat leikkimään oikein kanaa? Luulisi, että sinun kaltaisesi mies ei hyppisi puissa kotkottelemassa!" Naurahdan ivallisesti ja kuulen Dave hyppäävän alas puusta.

Katson häntä hetken aikaa peloissaan, mutta sitten alan etsimään katseellani Jamesin suloisia kasvoja.

"Voi sinun kannattaisi käyttäytyä!" Kuulen Daven äänen ilkkuvan. Sitten tunnen pistelevää kipua vatsassani.
Kaadun maahan tajuamatta mitä juuri tapahtui. Kivun kyyneleet kirpoavat silmiini, kun yritän haukkoa happea.

Tekiköhän Dave näin Jamesillekkin!

"Mis-sä James o-o-on?" Änkytän samalla yrittäen saada happea keuhkoihin.

"Ai James? Voi hän on kaukana täältä. Turvassa siis", Dave naurahtaa ivallisesti. Nostan murhaavan katseeni häneen, mutta se taisi olla virhe sillä tunnen kuinka edessäni oleva mies lyö minua nyrkillä naamaan.
Meinaan menettää tajuni, mutta pidän pääni kylmänä ja kamppailen tiedotonta tilaa vastaan.

"Ai VITTU!" Parahdan, kun iso viiltävä kipu polttelee rinnassani. Tuo saatanan mulkku raapaisi minua niillä vitun pitkillä kynsillä.

"No niin, eiköhän asiaan. Siis minäpä kerron sinulle vähän paljastuksia", mies sanoo ja astelee mustan autonsa luokse, joka sattuu olemaan meidän lähellä, ja istahtaa konepellin päälle.

"Miks sä kerrot aina näitä sun paljastuksia näinä hetkinä kun mä olen kuolemassa? Miks sä otat sen riskin, että jos mä en kuolekaan ja sit mä tiiän sun salaisuudet?" Tuhahdan viimein kivun laskettua.

"Voi vittu ku sä oot oikeesti tyhmä!" Dave huudahtaa ja ottaa paremman asennon konepelliltä." Minä haluan, että sä kärsit vielä enemmän näinä sun viimeisinä hetkinäsi! Ja mitä vitun välia vaikka sää tietäisit nää asiat eläessäsi? Mä olen alfa, kaikki kunnioittaa mua, eikä niitä kiinnosta vittuukaan mitä minä olen tehnyt! Eikä kukaan tulis uskoo sua jos sää kertoisit noita perättömiä huhuja musta", Dave naurahtaa.

En sano mitään. Katson häntä vain suoraan silmiin ja näen niissä pilkahtelevan monia tunteita. Inhoa, surua, vihaa, kostonhalua ja ehkä pieni määrä katumusta.

"No niin, jatketaan. Okei tärkein ensin, mä tapoin sun isän...", Dave kertoo ja alkaa nauramaan vedet silmissä."...koska hän oli sinun isäsi ja sinä olet Weylynin rakas sielunkumppani", Dave jatkaa naurunsa keskeltä.
Katson häntä järkyttyneenä.
Hän se oli!
Tuo saatanan haiseva märkä koira tappoi isäni!
Rakkaan isäni!

Suolaiset kyyneleet kirpoavat silmiini taas jälleen kerran.

"S-sin-ä o-ol-e-t hirv-i-ö", henkäisen viimein itkuni keskeltä. Hän on psykopaatti!

"Voi en ole, vaan susi!" Dave naurahtaa ja hyppää alas konepelliltä.

"Mitä sä...?" Olen kysymässä, mutta Dave ottaa takkinsa taskusta aseen ja kohottaa sen minua kohti. Katson häntä kyynelien sumentamien silmieni läpi. Aikooko tuo saastainen sika nyt tappaa minut?!

"Voi aavistit oikein, minä tapan sinut NYT", Dave hymyilee iloisesti ja on laukaisemassa asettaan, mutta minä ehdin avata suuni.

"Voi ole kiltti ja kerro minne panit Jamesin!? Kerro se ensin, sitten voit tappaa minut kaikessa rauhassa!" Anelen kurkku kuivana.

"Minä tapan sinut muutenkin kaikessa rauhassa. En kerro minne panin Jamesin, mutta voin luvata, että hän on kunnossa", Dave murahtaa kärsimättömänä." Ehkä", hän lisää ja saa minut haukkomaan happea.

"Ei, ei! Hän on vasta lapsi! EI! Sinä et voi olla niin hirveä, että menet tekemään pienelle lapselle jotain pahaa!?" Huudahdan lyyhistyen maahan makaamaan. Kipu vatsassani alkaa taas jälleen kerran, mutta en välitä. Vain Jamesin sijainnilla ja voinnilla on väliä.

"Olen pahoillani Mabel. Mutta minun on vietävä tämä koko homma loppuun asti. Voin oikeasti luvata, että James on kunnossa, mutta en voi luvata sitä, että häneen ei ole koskettu", kuulen Daven äänen ja jollen väärin kuule, kuulen pieneni määrän katumusta ja surua hänen äänessään.
Nostan katseeni hänen kasvoihin.

"Minä pyydän, sinun ei tarvitse tehdä tätä", vikisen niinkuin joku hiiri.

Dave on hetken hiljaa ennen kuin huokaisee.
Lasken pelokkaana katseeni alas taas ja odotan sitä hemmetinmoista kipua, joka alkaisi varmaankin vatsastani ja leviäisi koko kroppaani.

Ensin kuulen laukaisun ja sitten toisen ja odotan kipua, mutta sitä ei tunnu olevan missään.
Ajattelen, että ehkä se on vain shokki tila, mutta kun en oikeasti tunne missään minkäänlaista kipu nostan katseeni ja näen kaksi miestä juoksemassa minua päin.
Kuulen hätääntynyttä huutoa.
Miksi en ole kuollut?
Mitä vittua?!

"Voi vittu!" Huudahdan, kun näen naisen hahmon makaamassa maassa yltäpäältä veressä.

"Hei, ootko kunnossa?" Kysyn naiselta painaen samalla verta vuotavaa haavaa.

"H-ei, t-u-ota m-min-ä...", kuulen todella tutun äänen huohottavan tuskissaan. Sitten tajuan vasta katsoa naisen kasvoja.
Valahda aivan valkoiseksi kun huomaan kenen henkeä yritän pelastaa.

"Ariel" kuiskaan ja sillä samalla joku vetää minut pois parhaan ystäväni luota ja vie minut pois.

Pois pelastajani luota.

Minun ystäväni...

•

Anteeksi tämä kielenkäyttö tässä luvussa!
Luin tätä läpi ja oikeesti järkytyin kuinka paljon täällä on kirosanoja!!!
Mutta kiitos jos luit :)
<3