My Moon

Luku 21

PLIIIS lukekaa tän luvun loppu, jossa lukee edit‼️❕❕‼️

Mabel:

Istun autontakapenkillä Weylynin ajaessa mustan auton perässä.
Sydämmeni käy kiivasta laukkaa rinnassani. En voi uskoa tätä.
Hän on kunnossa!
Rakas lapseni on kunnossa!
James me tulemme isäsi kanssa!

"Mabel, olemme kohta perillä!" Kuulen Weylynin kertovan. Onnenkyyneleet karkaavat silmäkulmistani. Tätä onnea on todella vaikea kuvailla.

Katsahdan ulos ikkunasta. Myrsky raivoaa ulkona ja sade piiskaa ikkunoihin.
Meri puolestaan hakkaa laituriin raivokkaana. Vaikka ulkona myrskyää,  hyvin kauniit maisemat saavat minut sanattomaksi.
Missä me oikein olemme?

Havahdun ajatuksistani, kun Weylyn avaa oven. Katsahdan häntä sumein silmin. Hän hymyilee vaisusti ja ojentaa kättäänsä.
Tartun siihen kiitollisena. Taas jälleen kipinät sinkoilevat sinne sun tänne, enkä minä valita.

Astun ulos autosta ja kastun melkein heti  läpimäräksi. Just...

"James on tuolla mökissä. Kumppanini on pitänyt huolta hänestä", jonkun lauman alfa, joka oli löytänyt Jamesin metsästä, kertoo osoittaen sormellaan puista suloista mökkiä. Kehoni jännittyy heti. Weylyn huomaa sen ja yrittää rauhoitella minua mielenkautta.

Alfa, jonka nimeä en enää muista, ohjaa meidät mökille. Hän avaa oven, joka narahtaa ikävästi. Sydämmeni alkaa taas käydä kärsimättömäksi.

"Poika on tuolla", mies kertoo ja näen takkatulen ääressä istuvan naisen ja pienen pojan. Poika naisen vieressä ei kumminkaan ole James. Alan tähyilemään ympärilleni. Missä James on? Onko tämä pila? Mitä nyt tapahtuu?

"Äiti?" Kuulen hennon pelokkaan äänen kysyvän. Käännyn oitis äänen tulo suuntaan. Pieni poika seisoo sininen raidallinen pusero ja harmaat kollarit päällä pienessä oviaukossa. Huokaan helpottuneena ja tunne kuinka onnenkyyneleet karkaavat silmäkulmistani. Romahdan lattialle polvilleni ja ojennan käteni pojalle.

"Kulta pieni, tule tänne", kuiskaan hiljaa, mutta James kuule kyllä sen. Onhan hän ihmissusi.

"Äiti ja itzkä", James huudahtaa iloisena ja ryntää halaamaan minua. Hän kietoo pienet kätösensä ympärilleni ja minä teen samoin. Weylyn on hetken aikaa vain paikoillaan, mutta tulee sitten halaamaan meitä kumppaakin. Tunnen olevani taas jälleenkerran turvassa, mutta silti purskahdan hillittömän itkuun. Pieni oma perheeni on taas jälleen kerran koolla.

Tämä on minun onnellinen loppu...

Vai onko-?

•

Heipparallaa!!!!
Tää oli tän aikas lyhyen kirjan loppu :(
Mutta ajattelin kirjottaa tälle joskus ehkäpä jatko-osan :)
Jos jotakin kiinnostaa...
Tässä My Moon 2 tapahtuisi pikkaisen yllättäviä paljastuksia ja tottakai siinä on rakkautta ;)

Mutta minä kiitän super paljon teitä lukijoita, kun te ootte jaksanut lukea tätä todella draamaisaa, välillä todella epäselvää ja tönkköä kirjaa ja jotkut teistä on jaksanut painaa sitä tähteä ja jopa kommentoinut<3

Mulla on itselläni ollut ainaskin todella mukavaa kirjottaa tätä kirjaa...
Mä toivon että tekin ootte nauttinut tämän kirjan parissa :)

Mutta jos sua kiinnostaa mun muut kirjat niin profiilista löytyy ja sinne tulee myös uusiakin... ;)

Kiiiiitooooos äärettömästi lukijoille vielä kerran!!!!!!

Ja kiitoos älyttömästi 1k niistä ööm lukukerta jutuista!!!!!!!!!!!!! :0

Olette ihania :3

Pus pus

💩LUE:💩!!!!

‼️‼️EDIT: tällee vanhempana ja viisaampana häpeen tätä koko paskaa :0
En todellakaan yrittänyt romantisoida kidnappausta, mutta jotenkin se vaikuttaa että olisin tehnyt niin. Mulla ei ollut kunnollista alustaa ja plääniä nii kirjasta tuli mitä tuli...
Jos tällee järjissään kattoo ja lukee näitä lukuja voi huomata että tälle päähenkilölle on varmasti kehittynyt Tukholma-syndrooma.
Asia ei ole leikin asia enkä todellakaan pidä siitä miten olen joskus kirjoittanut asiasta. Huomaa välillä kuinka asia on aika yleinen Wattpad kirjoissa esim just ihmisusi taikka mafia kirjoissa jne.
Asiathan pitäis muuttua sillä monet nuoret, joilla ei ole käsitystä esim Tukholma-syndroomasta, voi luulla asiaa ihailtavaksi jne.
Kuiteskin syvästi pahoittelen asiaa, mutta en jaksa kumminkaan mennä poistelee tätä "kirjaa"‼️‼️

Kiitos ja näkemiin

<3