My Moon

Luku 11

Mabel:

Kun viimein saan itkuni tyrehtymään, kuiskaan Weylynille meneväni vessaan ja syömään.
Se on puoliksi tekosyy, sillä en halua nähdä häntä tuossa tilassa. Minä kyllä tiedän läheisyyteeni auttavan siihen ihmeen hopea myrkytykseen, josta lääkäri puhui minulle. Huokaisten sanon moikat Weylynille ja häippäisen pois huoneesta, missä olin juuri ollut.

"Moi. Ostaisin leivän ja kahvin", kerron ystävällisesti kassalla seisovalle naiselle. Olin löytänyt sairaalasta pienen "kahvilan".

"Kiitos", hymyilen, kun nainen ojensi minulle ostokseni. Leipä tuoksui niin hyvältä.

Juon nopeasti kahvin ja syön leivän. Sitten lähden haukkaamaan raitista ilmaa.
Pihalla ei ole melkein ketään. Johtuu kaiketi siitä, että kello on 21.15. Hämärää on jo.
Katsahdan parkkipaikalle, kun tunnen jonkun selvästi tuijottavan minua.
Kohtaan vihreäsilmäisen komistuksen tuijottavan minua.
Yhtäkkiä mies alkaa harppomaan pitkillä askelilla kohti minua. Sydämmeni hyppää kurkkuun asti.
Onko tuo joku murhaaja?
Tai ihmissusi?

"Oletko sinä Mabel?" Mies kysyy matalalla äänellään. Kiehtovaa.

"J-joo olen", ääneni värisee pelosta. Miten tuo hyypiö tietää nimeni?

"Minä olen Andrew, hauska tutustua", mies esittäytyy ystävällisesti. Minä nyökkään vain hänelle.

"Tuota minä tiedän missä on Ariel", mies sanoo nopeasti, huomattuaan minun alkavan laatia suunnitelmaa, miten päästä tästä tilanteesta pois.

"Mitä?" Huudahdan jähmettyneenä järkytyksestä. Ei! Mistä tuo hyypiö tietää missä ystäväni on?

"Joo voin viedä sut sen luokse", Andrew kertoo ja saa minut empimään totisesti. Hän voisi valehdella minulle! Mistä tiedän, että mies ei raiskaa minua tai murhaa minua? No, oikea vastaus on, että en mistään!

"Tuota en voi nyt, toivottavasti ymmärrät", sanon lopulta nopeasti ja olen jo menossa sisälle sairaalan kunnes, tunnen vahvan käden olkapäälläni. Käännähdän ympäri kysyvä ilme kasvoillani.

"Mä arvasin että sä et suostu tulla mun mukaan, vaikka käyttäisin sun parasta ystävää", tuo mumisee jotain lähinnä itsekseen, mutta minä kuulen sen. Mistä hän oikein puhuu?

"Anteeksi, olen pahoillani", Andrew huokaa, ennen kuin laittaa kaulalleni jonkin näköisen piikin jonka sisällä on jotain ainetta. Tunnen kylmän nesteen valuvan sisälleni.
Mitä hittoa tuo juuri teki!!?!
Silmäluomeni yrittävät painautua kiinni, mutta yritän kaikin keinoin saada ne pysymään auki. En saa luovuttaa! En nyt! Älä nyt ihan oikeasti nukahda!
Lopulta tunnen sulkevani silmäni. Kohta minua kannetaankin jo pois sairaalan luota.

Miksi minä olen koko ajan jossain hemmetin tiedottomassa tilassa!

Tuohon kysymykseen en tiedä todellakaan vastausta!

•

Tää luku oli toOosi lyhyt, mutta halusin tän loppuvan silleen ööm ööh ööö noo emt ¿järkevästi? Okei tää luku ei loppunut mitenkään järkevästi!!
Mutta
Toivottavasti tykkäsitte :)
<3