Weylyn:
"Mene pois, en tarvitse sinua"
Ne sanat sattuvat. Ne sattuvat liikaa minun valmiiksi hauraalla sudelleni. Ei se muuten olisi niin heikko, mutta hopeamyrkytys,-joka on todella vaarallinen ihmissusille- jonka olin saanut jostain ruuasta. Joku oli myrkyttänyt minut tahalleen.
Ainoa lääke hopeamyrkytykseen olisi vain sielunkumppanin läheisyys.
Olin melkein heti pystynyt liikkumaan, kun olin haistanut sairaalassa sielunkumppanini lumoavan tuoksun. Se oli jotain todella kiehtovaa. Ruusujen ja laventelin tuoksu.
"M-min...", yritän sönköttää, mutta mabel nousee silmät punaisina ylös sängyltä ja lähtee huoneesta pois. Se sattuu todella paljon. Sielunkumppani on vihainen ja menettämässä luottamuksen minuun. Se sattuu ja vahvistaa myrkytystilaa, joka ei ole lähtenyt vielä kehostani pois.
"Mabel! Odota, minä voin selit...", en saa taaskaan lausettani loppuun, kaadun maahan kivusta. Ihan kuin joku olisi puukottanut minua vatsaan ja vetäissyt valtimoni auki. Kokemusta on noista ja voin sanoa, että se sattuu. Joo äläkä kysyjä miksi olen joutunut sellaiseen tilanteeseen aijemmin. Heh.
"Weylyn!" Kuulen hennosti kauniin äänen kirkaisevan. Alan oksentamaan suustani jotain ällöttävää. Kuulen juoksuaskelia ja kohta minua kannetaan jo autolle. Yritän puhua, mutta siitä ei tule mitään.
"Sun Mabel kannattaa olla Weylynin lähellä nyt paljon! Sun läheisyys auttaa tohon ja sit kans pari lääkettä, joita meillä ei oo nyt mukana!" Kuulen betani sekä hyvän ystäväni, Altinin huutavan Mabelille. Minun kauniille sielunkumppanille. Yritän nostaa kättäni joka lepää Mabelin sylissä, mutta tuloksetta.
"Weylyn", mabel henkäisee lämpimästi vasten kasvojani. Haluaisin niin paljon vetäistä hänet suudelmaan, mutta en voisi tehdä sitä hänelle. Äskenhän hän oli ihan järkyttynyt kun suutelin häntä.
"An-teeksi. S-se o-ol-i ssuteni teko-sia", henkäisen viimein Mabelille, joka nyökyttelee vain ja silittää hiuksiani.
"Sinä saat anteeksi, jos tulet kuntoon!" Mabel niiskauttaa hätääntyneenä. Virnistän hänelle, vaikka se tekee hemmetin kipeää.
Hän hymyilee minulle ja olen silittämässä hänen poskeaan, mutta sitten vaivun tiedottomaan tilaan.
Kuulen Mabelin hennon itkun viereltäni.
Haluaisin niin kovasti sanoa hänelle jotain, mutta oloni on raskas enkö jaksa nostaa itseäni ylös saatika avata silmiäni.
Mabelin läheisyys auttaa oikeasti paljon. Minulla on nyt paljon parempi olo kuin silloin minun talossani.
"W-Weylyn?" Mabel nyyhkäisee. "Olen pelkkänä korvana", Hymähdän itsekseni ajatuksissani.
"Kuule, vaikka sä nyt oikeesti sieppasit mut niin mä annan sen anteeksi, koska mä taidan olla ihastunut suhun. Toi kuulostaa niin lapselliselta ja no niin, mutta oikeesti vaikka en ehkä haluaisi tykätä susta, mä taidan silti niin, hmm sä taidat tietää", Mabel naurahtaa ja puristaa kättäni kovempaa.
"Mä taidan käydä pitkästä aikaa vessassa ja syömässä jotain", mabel hymähtää viimein ja nousee vähän ajan päästä ylös. Kuulen oven menevän kiinni hiljaa.
Minulla on jo nyt ikävä Mabelia.
•
Helloooo!!!!
Joo siis mulle tuli ihan hirvee kirjoitus himo!? Emt, mutta teki siis sikana mieli kirjottaa...
joo ketään ei oikeesti kiinnosta, mutta
Luv u
<3
أنت تقرأ
My Moon
مستذئب*TÄÄ KIRJA ON IHAN HUONO MUT LUE JOS HALUUT* Mabel on nuori itsenäinen nainen, jonka elämä ei ehkä hänen mielestään ole kauhean mukava. Hänen tarina saa alkunsa homobaarista, johon hänen paras ystävänsä pakottaa hänet. Tai voi olla että koko tari...
