My Moon

Luku 7

Mabel:

En uskalla katsoa häneen. Hän on liian vihainen. Ne silmät leiskuvat salamoita, kun katsonkin häntä. Minua pelottaa aivan liikaa.

Istun tällähetkellä lattialla "omassa huoneessani" ja revin hermostuneena kynsinauhojani.
Mitäköhän Weylyn aikoo tehdä minulle.
Mietteeni keskeytetään, kun Weylyn avaa oven.
Hän näyttää jo paljon lempeämmältä. Päästän pienen huokaisun karkaamaan huuliltani.
Weylyn menee istumaan sängylle ja näyttää selvästi olevan pahoillaan äskeistä käytöstään.

"Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus suuttua", mies henkäisee viimein. Katsahdan hänen ruskeisiin silmiinsä. Ne ovat niin katuvan näköiset. Nyökkään hyväksyvästi lopulta. En voi olla hänelle vihainen, tai oikeastaan en ole vihainen vaan peloissani. Siis olin.
Hetken hiljaisuuden jälkeen kysyn mieheltä:

"Minkä ikäinen olet?"

Saan todella hämmentyneen ja iloisen katseen itseeni.

"Olen 21. Entä sinä?"

"18", hymyilen ja saan miehen naaman vielä hämmentyneemmäski. Miksi se on niin outoa, jos minä hymyilen hänelle.

"Voitko kertoa minulle nyt miksi sinä kutsuit minua omakseen?" Kysyn hiljaa. Olen halunnut siihen vastauksen jo pitkään, vaikka taidan tietää jo vastauksen siihen ostittain.

"Sinä olet minun sielunkumppanini. Sinusta tulee Luna vielä joku päivä, jos et siis hylkää minua", Weylyn kertoo haikeana.

"Mitä se tarkoittaa oikein? Siis sielunkumppanuus?"

"Sinä olet minun kuuni. Kuunjumalatar on valinnut sinut minun kumppaniksi. Me täydennämme toisiamme. Tulet huomaamaan ehkä miten alat olla riippuvainen minun seurastani", Weylyn virnistää. Katson häntä tympääntyneenä. En halu olla kenenkään kanssa sielunkumppani.

"En tiedä mitä sanoa", henkäisen lopulta. Weylyn katsoo minua suoraan silmiini.

"Etkö halua olla minun kumppanini?" Weylyn kysyy surullisena ja tunnen miten häntä ahdistaa.

"Ei. Minä en tiedä. En haluaisi olla kenessäkään kiinni koko loppu elämääni", puren huultani. Näen Weylynin silmissä vihaa, surua ja hämmennystä, mutta hän on hiljaa.

Olemme molemmat hiljaa, mutta Weylyn lopulta rikkoo sen.

"Voitko sinä kertoa minulle sinun perheestäsi?" Weylyn kysyy varovasti. Katson häntä hetken, mutta lopulta nyökkään.

"Minulla oli aika kauhea lapsuus. Äitini lähti jo aikaisin syntymäni jälkeen joten elin isäni kanssa. Isäni oli alkoholisti, mutta hän silti yritti rakastaa minua. Olin 11-vuotias, kun löysin isäni kuolleena vessasta. Hänet oli murhattu ja poliisit eivät löytäneet syytä. Se näky oli kumminkin järkyttävä. Verta oli kaikkialla. Muistan kuinka en edes itkenyt hänen kuolemaa. En pystynyt itkemään. Minulla oli liian paha olla. Hän kumminkin oli isäni ja hän yritti ongelmistaan huolimatta rakastaa minua kaikin tavoin", huokaisen ja kyynel tipahtaa poskelleni. Pyyhin sen kumminkin nopeasti pois ennenkuin Weylyn huomaisisi sen.

Weylyn taputtaa sänkyä käskien minua istumaan hänen viereen. Nousen ja istun sängylle miehen viereen. Hän ottaa yhtäkkiä käteni omaansa ja tunnen heti suurimman surun lähteneeni.

"Kerro perheestäsi", käsken hetkenpäästä ja saan miehen empimään "Sinä olet sen velkaa minulle. Olethan sinä kidnapannut minut ja minä kerroin juuri minun perheestäni", huokaisen ja saan Weylynin surullisen näköiseksi.

"Se oli juuri sitä täydellistä Perhe-elämää. Isäni oli vahva ja itsepäinen, susilauman alfa. Hän oli hyvä johtaja ja aviomies. Hän rakasti äitiäni paljon, mutta kun äitini kuoli taistelussa, isäni ei kestänyt. Se alkoi purkaa vihaansa minuun ja meni tappamaan viattomia ihmisiä. Lopulta isäni ampui itseään hopealuodilla sydämmeen", Weylyn pitää tauon, mutta jatkaa "Olin vain 15-vuotias kun minusta tehtiin laumamme alfa. Se ei ollut helppoa, koska olisin tarvinnut rakkautta. Sain toki rakkautta laumaltani, mutta se oli erilaista mitä olisin halunnut", Weylyn henkäisee viimein ja katson häntä myötätunteisena.

Huomaan hänellä olevan vaikeuksia pitää kyyneliäänsä sisällään. Hymähdän.

"Ei se ole heikkoutta jos itkee, se on vain merkki siitä, että olet yrittänyt olla vahva liian kauan", kuiskaan nieleskelen kyyneliäni. Weylyn katsoo minua ja purskahtaa itkuun. Hän menee lattialle nojaten päätään polviini. Katson häntä hetken ennenkuin nostan käteni hänen hiuksiinsa ja silitän niitä hellästi.

Hetken olemme niin, kunnes luulen ainakin Weylynin nukahtaneen. Sitten kuiskaan niin pienesti kuin voin:

"En aijo hylätä sinua. Siitä voin olla varma. Voin minä miettiä sitä. Siis että olisin sinun sielunkumppanisi. Tai siis olen minä jo nyt, mutta siis että tulisin sinun rinnallesi. En kumminkaan ymmärrä miksi et tutustunut minuun vaan kidnappasit minut?" Naurahdan hiljaa lopulta. Katselen vielä sitä seksikästä näkymää ennenkuin nukahdan itsekkin syvään uneen.

                                       •

Juu, tää oli tämmönen luku jossa nyt vähän noi kaks tutustu toisiinsa :)
Mutta kiva jos luit
Ja pidit ;)
<3