My Moon

Luku 13

Weylyn:

Herään pistävään kipuun. Rintaani puristaa todella kovaa enkä saa happea kunnolla. Mikä minulla on? Olen kokenut tälläisen viimeiksi, kun Mabel sai paniikkikohtauksen!
Toivottavasti Mabel ei ole saanut mitään kohtausta!
Altin ryntää sekunnissa huoneeseeni. Katson häntä sumein silmin.
Näen hänen suunsa vain liikkuvan.
Mitä hän sanoo?

"Mitä?" Henkäisen kivun yltyessä rinnassani.

"Mikä sinulla Ja Mabel.Kadonnut..." on ainuita asioita jotka kuulen, mutta se riittää. Sydämmeni pysähtyy melkein kokonaan. Mitä hän sanoi?
Mabel? Kadonnut? Ei!

"MITÄ!" Karjaisen ja hyppään Altiniin kiinni. Puristan hänen paidankauluksiaan, kunnes tunnen jonkun vetävän minut pois hänen luotaan. Lääkäri ja pari hoitajaa on saapunut huoneeseeni.
Katson heitä murhaavasti.

"Alfa, sinun ei pitäisi riehua noin. Et ole tarpeeksi hyvässä kunnossa", lääkäri, jonka nimeä en muista-vaikka hän on laumassani- sanoo kumartaen hieman.

"Missä minun vaatteeni on?" Ärähdän ja katson valkeita sairaala vaatteita jotka on päälläni parhaillaan. Yksi hoitaja pinkaisee käytävälle ja tullessaan takaisin hänellä on mukanaan vaatteeni ja tavarani. Otan ne sekä puen ne nopeasti, kun kaikki on häipynyt huoneestani.

"Alfa?" Kuulen Altinin kysyvän äänen. Murahdan hänelle jotain sisään tapaista.

"Käskin lauman jäseniä yrittämään saamaan vainua Mabelista...", Altin kertoo ja silloin minä muistan taas Mabel. Rakas Mabelini! Missä hän on??

"No onko saatu jotain selville?" Kysyn hermostuneena vaihtaen painoa jalalta toiselle.

"Joku susi oli saanut pienoisen vainun Mabelista ja myös jonkun lauman Alfasta", Altin kertoo hermostuneena peläten selvästi miten reagoisin.

Alfa? Mitä! Ei, se ei voisi olla totta! Ei! Dave! Ei hän uskaltaisi!

Hah! Ei uskaltaisi? Hän voi tehdä mitä vaan! Ja nyt kun hän luulee että tapoimme hänen kumppanin, hän tekee mitä vain tehdäkseen elämästämme helvettiä!

Suteni ilkkuu sisälläni. Murahdan sille jotain vain, mutta sitten tajuan! Suteni puhuu täysin totta! Niin kauan, kun Dave luulee minun tappaneen hänen kumppanin, hän tekee mitä vain saadakseen nähdä minun kärsivän samalla tavalla kuin hän oli itse tehnyt!

"Alfa? Weylyn?" Kuulen Altinin äänen kysyvän. Katsahdan ruskeisiin huolestuneisiin silmiin.

"Missä se paikka on?" Tiuskaisen kovaan äänen ja saan ystäväni hymähtämään jotain.

Pari tuntia kuluu, mutta viimein saavumme metsän laidalle jossa Mabel oltiin viimeiseksi haistettu. Astun ulos autosta ja samoin tekee Altin. Alan heti haistella ilmaa. Haistan laimeasti hänen ihanaisen tuoksunsa. Hänen lumoavan tuoksunsa ja alan kaipaamaan häntä heti. Tahtoisin vaan niin kovasti painaa käteni hänen ihanan tuoksuisiin hiuksiin ja antaa helliä suudelmia ympäri hänen kehoaan. Hemmotella hänet pilalle ja vain nauttia hänen läheisyydestään...

Mietteeni keskeytetään kumminkin töykeästi.

"Mabelista on saatu voimakkaampi vainu!" Altin henkäisee viimein ja saa minut valppaaksi.

Kolme tuntia aijemmin toisaalla:

Mabel:

Katselen kiinnostuneena ympärilleni. Uskaltaisinko mennä tutkimaan paikkoja. Ehkä, ehkä en...
päädyn kumminkin syke kiihtyneenä katselemaan taloa.

Astelen varovaisena yläkertaan. Se on todella avara ja valoisa. Näen monia huoneita kaikkialla. Kuka täällä oikein asuu Daven lisäksi? Huomaan hyvin ison ikkunan valaisevan yläkertaa. Toivonkipinä karkaamisesta syttyy, mutta hiipuu myös yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, sillä ikkuna oli tietysti tiukasti kiinni.
Tuhahdan turhautuneena ja kuulen hennon naurahduksen takanani.
Käännyn nopeasti säikähtäneenä ympäri ja näen tutut säihkyvät silmät.

Ariel?!

Mitä vit...??

Olenko minä seonnut? Paras ystäväni on DAVEN-ilkeän ihmisen, joka haluaa tappaa minut-talossa!

Nyt kyllä en tajua!!!

•

Heipparallaa!!!!
Oon ollu niin stressaantunut kun en oo kirjottanu uutta lukua ja myös vähän tästä suljetaanko koulut tän Koronan takia!!
Mutta
toivottavasti joku teistä ees kaipasi uutta lukua ;)
<3