5 Luotia || Taekook

6. Sanoiko se just Tae?

Osa 6
-Sanoiko se just Tae?-

*Taehyung nk*

Tuijotin edelleen kädessäni olevaa luotia kykenemättömänä tekemään yhtään mitään. Olinko mä just... saanut tappouhkauksen?

"Miks sä et vastannut eilen?!? Mä olin ihan varma että sä makaat jossain sairaalassa puolikuolleena!" Kuulin huudahduksen takaani.

Jimin oli yhtäkkiä ilmestynyt selkäni taakse ja rutisti minut takaa päin haliin. En vieläkään kyennyt reagoimaan. Tuijotin vain kaappiini päin lamautuneena, mutta ajatukseni olivat jossain ihan muualla.

Mä niin arvasin että oli alun perinkin huono ajatus yrittää taas sosialisoitua. Ei ois koskaan pitänytkään palata takas näihin porukoihin. Mutta nyt mun täytyy äkkiä päästä kaikista niistä eroon tai pääsen kohta hengestäni?

Mä olin jo ehtinyt kuvitella että olin saanut oikeasti pari uutta hyvää ystävää jotka oikeasti välitti musta. Niinkuin Eunwoo... Eilen siinä jutellessa oltiin Eunwoon ja Minjaen kanssa lähennytty aika paljonkin. Olin jopa tullut maininneeksi mun masennuksenkin joka oli sinänsä outoa koska tähän mennessä Jimin oli ollut ainoa joka siitä tietää. Jotenkin oli ollut luottavainen olo niiden seurassa. Ja nytkö joutuisin luopumaan uusista ystävistäni? Kyyneleet pyrkivät väkisin valumaan silmäkulmistani.

"Taee??" Jimin tuli nyt eteeni ja näytii kysyvältä, ehkä jopa huolestuneelta.
"Mikä sua vaivaa, ootko kunnossa?"

En voinut salata tätä kaikkea Jiminiltä. Se on kuitenkin mun paras ystävä ja pystyi lukemaan mua kuin avointa kirjaa. Siitä ei vain tulisi mitään. Toisaalta en halunnut sotkea tätä mukaan enää yhtään enempää mutta mun on pakko saada puhua jollekkin. Aion kuitenkin pitää huolen ettei Jimin joudu mihinkään tähän mukaan, sen mä lupaan itselleni.

Jimin pyyhkäisi peukalolla pois kyyneleet poskeltani ja katsoi minua huolta katseessaan.

"Voi Tae... Kaikki on nyt hyvin, okei? Sä voit puhua mulle."

Katsoin lattiaan kun en kyennyt katsomaan Jiminiä suoraan. Käsissäni pyörittelin edelleen sitä luotia. Ajattelusta ei tuullut mitään. Kuin kaikki aivotoiminta olisi äkkiä hävinnyt johonkin.

"Mikä toi on...?" Jimin kysyi silmät pyöreänä kun hän huomasi pienen esineen käsissäni. Enempiä miettimättä hän nappasi luodin minulta ja tuijotti sitä järkyttyneenä.

"Älä nyt vaan sano Taehyung että sä-"
Jimin huokasi syvään kuin yrittäen pitää itsensä rauhallisena. Hän kai pelkäsi että olisi saanut minut vielä enemmän tolaltani.

"Tae eikö me sovittu että jos sulla on joskus paska olla niin soitat aina mulle ennen kun teet mitään peruuttamatonta?"

Koko tuon ajan pysyin vain hiljaa. Jimin tulisi järkyttämää ehkä vielä enemmän kun kuulisi miksi luoti oikeasti oli minulla. Jimin tiesi jo ennestään että minulla oli joskus itsetuhoisia ajatuksia ja hän oli ennenkin tukenut minua siinä, mutta että tappouhkaus... Ja juuri kun mä oikeasti olin alkanut päästä masennuksen yli.
Jimin jatkoi:

"Itsemurha ei oo koskaan ratkaisu kai sä sen tiedät? Aina on-"

"Kuule Jimin..." olin jostain syövereistäni kaivanut taas puhekykyni takaisin ja yritin muodostaa jotain järkevää lausetta mutta sanat eivät tuntuneet löytävän paikkaansa. Jimin katsoi minua odottavasti kun viimeinkin sanoin jotain. Hengitin syvään ennen kuin pystyin jatkamaan: