🥀Sulla on 5 luotia aikaa tehdä niinkuin mä sanon🥀
Taehyung on viimeinkin alkanut toipumaan masennuksestaan ja päättää aloittaa taas uuden vaiheen elämässään.
Hänen tiensä risteääkin kaupungin pelätyn jätkän, golden boynäkin tunnetun Jeon Jungkooki...
Avasin unisena hieman silmiäni. Oli aika pimeää. Jos tiedätte sen tunteen kun nukahdatte vahingossa koulussa ja sen jälkeen oot vaan silleen mikä maa mikä valuutta, niin tää on just se tunne. Kaivoin puhelimen taskusta. Kirkas näyttö sattui silmiin ja meni hetki ennen kuin silmäni tottuivat ja sain selvää näytöstä.
4.13 yöllä. Mä olin kai nukahtanut sohvalle.
Katseeni siirtyi pois puhelimen näytöstä. Äh, nyt en ton kirkkaan näytön jälkeen näe enää yhtään mitään. Kun silmäni tottuivat taas pimeyteen, näin sohvan toisessa päässä nukkumassa Taen. Välittömästi sydämmeni skippasi lyönnin. Sohva oli pieni, joten siihen ei kahta mahtunut mitenkään hyvin nukkumaan. Mun toinen jalka oli sen perseen päällä ja toinen sohvan ulkopuolella.
Olin jo nousemassa nopeasti istumaan, mutta pysähdyin äkkiä niille sijoilleni. Katseeni lukkiutui poikaan, joka niin levollisesti nukkui pienellä sohvalla melkeinpä sikiöasentoon kiertyneenä. Jos nyt äkkiä liikahtaisin niin Tae varmasti heräisi ja enhän mä halua sitä herättää. Mun pitää jotenkin päästä tästä ylös ilman että se herää. Vedin varovasti jalkani pois ja sitten nousin hitaasti ylös. Sohva narahti ikävästi mutta Tae näytti edelleen olevan sikeässä unessa. Suupieleni kääntyivät väkisinkin hymyyn, kun kuuntelin tuota tuhisevaa ääntä jota toinen pitää. Onhan tuo nyt suloinen.
Hipsuttelin varpaillani keittiöön ja siellä vasta laitoin puhelimen taskulampun päälle. En halunnut vielä sytyttää valoja. Tae saisi nukkua vielä hetken koska tarvin vähän omaa aikaa miettiä mitä mä nyt teen. Kaivoin kaapista lasin, laskin siihen vettä ja hiivin sitten makkariin.
Istuin sängyn laidalle, painoin kasvot käsiini ja annoin ajatuksille vapauden. Mulla nimittäin oli aika paljon mietittävää.
Ensinnäkin, mitä mä oon oikein mennyt tekemään? Jos mä oisin vaan jatkanut sitä mun perus paskamaista käytöstä Taee kohtaan niin tähän tilanteeseen ei oltais koskaan päädytty. Se oli vaan hetken mielijohteesta kun päätin mennä sen koululle. Oli jotenkin sellanen olo että haluun antaa itestäni enemmän sille ja ehkä mä vaan tarvin jonkun joka ymmärtäis.
Eilen oltiin juteltu monta tuntia eikä mulla oo mitään muistikuvaa missä välissä nukahdin. Tai suurimmaksi osaksi se oli sitä että minä puhuin ja se vaan kuunteli ja auttoi mua. Sitten, kun olin siitä omasta itkukohtauksesta päässyt niin koitin kyllä kysellä että mites sillä itsellään sitten menee, mutta eipä se juurikaan puhunut. Ehkä se ei vaan luota muhun. Tunsin sydämessäni viillon sitä ajatellessani. Se ei luota muhun? 'Jungkook mitä sä muka oletit sä oot ollu sille aika perseestä,' selittelin itselleni. Tai ehkä se ei vaan tykkää puhua omista asioistaan. Jätin kyllä itsekkin tarkoituksella tiettyjä asioita kertomatta. Ei Taenkaan ihan kaikkea tarvitse tietää. Ainakaan vielä...
Jotenkin... mua ei oo viime aikoina vittuakaan kiinnostanut ne muijat jotka mun perässä tuntuu koko ajan juoksevan. Mutta jostain kumman syystä haluan vaan olla tuon kyseisen pojan lähellä. Joku siinä vetää mua puoleensa. Oonkohan mä alkanut kiintymään tuohon vähän liikaakiin. Mutta on siinä ongelmiakin...
Sinne menis mun suosio jos tytöt tietäis että oon homo. Voi kuulostaa ehkä naiivilta mutta mä pelkään että jäisin lopullisesti yksin. Ihmiset kuvittelee että mun rikkaiden vanhempien takia elän kultalusikka perseessä ja mulla ois kaikki hyvin mutta todellisuudessa asiat on päin vastoin, enkä halua muiden saavan tietää.
Kello näytti 5.30 kun jokin keskeytti ajatukseni. Oveen koputettiin ja sitten Taehyung avasi varovasti oven.
"Sä ootkin jo hereillä" tämä astui sisään huoneeseen kevyt hymy kasvoillaan, mutta pysähtyi sitten sanoen: "Vai haittaako sua jos mä tuun tänne? Se on ok jos haluut olla yksin mä voin vaikka olla tuolla-"
"Sun pitää lähtee" sanoin keskeyttäen hänet. En pystynyt juuri nyt ajattelemaan järkevästi, kaikki tuntui niin sekavalta. Äkkiä olin taas rakentanut ympärilleni ne suojamuurit, jotka eivät antaneet kenenkään nähdä mun sisälle.
"Mitä sä tarkotat?"
"Eilisestä ei sit puhuta koskaan enää. Selvä? Nyt sä lähet vittuun" ääneni kuulosti kai kylmemmältä mitä oli edes tarkoitus, koska tämän ilme oli säikähtänyt. Oh god mä unohdin taas että Tae on paljon herkempi ihminen kuin kaikki muut kenen kanssa vietän aikaa. Mä kun en koskaan oikein mieti mitä mä sanon koska ei niiden muiden kanssa tarvi. Olis ehkä pitänyt olla varovaisempi mutta myöhäistä kai se nyt on. Tämä oli jo lähdössä. Ehdin vain huutaa perään: "Nähään taas!" Mutta en tiedä kuuliko se. Ovi pamahti kiinni.
Ei hitto Jungkook aina sä pilaat kaiken. En mä oikeesti olis halunnut sen lähtevän, sanoin vaan jotenkin automaattisesti niin. Olisin ihan hyvin voinut huutaa sitä vielä odottamaan ja kertoo etten tarkottanut taaskaan loukata, mutta kai mä sitten oon liian ylpee perumaan sanojani edes tuollaisessa tilanteessa. Mun olis pitänyt sanoa jotenkin kivemmin, kun se sentään vaivautui koko eilisen kuuntelemaan mun ongelmia ja auttamaan mua. Jos mä koskaan haluun että se pystyis täysin luottamaan muhun täysin niin mun täytyy yrittää enemmän.
"Jungkook sä oot niin vitun toivoton tapaus" huokasin itsekseni. Ehkä mä tänään vielä etsin sen jostain ja puhun sille. Jos mä kerran tähän juttuun lähdin niin tätä mä en aio mokata.
*****************************************
Ups! Tento obrázek porušuje naše pokyny k obsahu. Před publikováním ho, prosím, buď odstraň, nebo nahraď jiným.
Taas lyhyempi osa. Seuraavasta tulee pidempi lupaan.
Koulut kiinni nii on enemmän aikaa kirjottaa tätä. Kiitos teille kaikille jotka lukee <3
